Mari Hannola-Antikainen toimii Nuorten yrittäjyys ja talous NYTissä talouden teema-asiantuntijana. Hän on aloittanut sijoitusmatkansa noin 10 vuotta sitten, ja tähtää nyt kohti vauraita eläkepäiviä. Miten Mari havahtui sijoittamisen tärkeyteen? Entä miten hän on varautunut mahdollisiin tappioihin? Mari avaa näitä seikkoja blogisarjansa ensimmäisessä kirjoituksessa.
Aloitan bloggarina Nordnetissä, joten teidän lukijoiden on ehkä aika tietää jotain minusta. Toimin Nuorten yrittäjyys ja talous NYTissä talouden teema-asiantuntijana. Vastuullani on muun muassa NYT Sijoittajakoulu. Teen työtä nuorten taloustaitojen eteen ja suurin osa tästä työstä tapahtuu opettajien kautta. Ennen nykyistä pestiäni olen toiminut lähes 18 vuotta toisen asteen historian ja yhteiskuntaopin lehtorina, taloustiede sekä liiketoiminta mukana opetettavissa aineissani. Oppiminen taloudesta ja sijoittamisesta on jatkuvaa.
Muuten olenkin syvästi keski-ikääntyvä kolmen aikuisen lapsen äiti, joka on innostunut varallisuuden kasvattamisesta ennen eläkepäiviä, ja säästämisen tarjoamista tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Suutarin lapsella ei ollut kenkiä
Varmaan mietitte, mikä on sijoittajapolkuni, tässä se tulee: Lapsuudessani kyllä puhuttiin rahasta, mutta ehkä enemmän siitä näkökulmasta, että rahaa ei ollut liikoja ja töitä piti tehdä. Sijoittamisesta ei puhuttu mitään ja perheen omistusasunnon lainan maksaminen nähtiin keskeisenä vaurastumisen keinona.
Olen toiminut taloustieteen lukio-opettajana lähes 18 vuotta. Opetin siis taloutta. Tässäkään tapauksessa suutarin lapsella ei ollut kunnon kenkiä. Valpastuin nimittäin oman talouteni suhteen vasta noin 10 vuotta sitten, osittain kampaajalla luettujen naistenlehtien säästämisosioiden vuoksi.
Aloin uskoa ja haaveilla siitä, että rahaa olisi säästössä pahoja päiviä varten. Avasin perheelleni säästötilin, jonne ryhdyin suunnitelmallisesti säästämään kahden kuukauden palkkaa vastaavaa summaa. Kahden kuukauden palkka on siis summa, jota suositellaan olevan niin sanotussa puskurissa odottamassa äkillisiä menoja. Tavoite onnistui suhteellisen nopeasti ja toi henkilökohtaista taloudellista mielenrauhaa.
Kiinnostuin myös pienimuotoisesti sijoittamisesta, pitihän raha saada poikimaan. Luin Seppo Saariota ja aloin kuunnella podcasteja sekä selailla sijoitusalan lehtiä. Tieto kanavoitui pian toiminnaksi. Ostin muutamia osakkeita sekä aloitin rahasto– ja indeksisijoittamisen muutamaan rahastoon.
Pohdimme mieheni kanssa myös sijoitusasunnon ostamista, tosin ostoaikeet realisoituivat vasta keskimmäisen lapsemme opiskelupaikan jälkeen. Tuokin päätös on osoittautunut hyväksi osaksi vaurastumissuunnitelmiamme.
Mikä ihmeen vakuutuskuori?
Muutama vuosi sitten perheemme taloudellisessa tilanteessa tapahtui muutoksia, ja sijoittamisesta tulikin akuutti asia, jota piti pohtia vakavasti ja aktiivisesti aiempaa enemmän. Samassa piensijoittajalle tuli huoli: miten huolehdin siitä, että asiat menevät oikein?
Apua kyllä onneksi saa. Mielenkiintoista oli keskustella eri rahoituslaitosten kanssa siitä, miten ja miksi juuri he voisivat auttaa meitä parhaiten meidän tulevaisuutemme sijoittamisen päätöksissä.
Jännä oli huomata, ettei minulla piensijoittajana ollut aiemmin lainkaan tietoa vakuutuskuoren olemassaolosta. Tuntui, että se asia oli varattu vain korkeimman tuloluokan ihmisille. Onneksi näin ei enää ole, sillä esimerkiksi Nordnetin vakuutuskuori (Nordnet Sijoitusvakuutus) on mahdollinen maltillisillakin pääomilla kaikille. Huippua, että tämäkin tuote on saatu osakesäästötilin ja arvo-osuustilin rinnalle yhtenä vaihtoehtona. Sen edut ovat selkeät esimerkiksi perillisten näkökulmasta. Ja toki tuote mahdollistaa kansankapitalismin jälleen aivan uudella tavalla.
Toiveenani on, että sijoittaminen mahdollistaisi minulle aikaisemman eläköitymisen ja leppoisat elämän ehtoovuodet. Sitä kohti.
Tarinani sijoittajana lienee aika tavallinen ja monelle tuttu. Taipaleeni sijoittajana ja säästäjänä on muuttunut vuosien ja ikääntymisen myötä suuresti. On tullut malttia, ja toisaalta myös uskallusta toimia toisin. Sijoittamiseen ja säästämiseen siis kasvaa henkisesti. Olisi vaan pitänyt aloittaa kasvun ruokinta aiemmin.
Matka on ollut kiinnostava ja jatkan innolla oppimista sijoittamisen parissa. Ja muuten, se perheen säästötili on edelleen olemassa, just in case.
Jatkossa aion kirjoitella mm. parisuhteellisesta sijoittamisesta, mitä se lieneekään… Pohdin tulevissa blogeissani myös sijoittamista perheen yhteisenä hankkeena sekä sitä, milloin se exit oikein kannattaa tehdä. Toivottavasti pysyt mukana matkallani!
Kirjoittaja on Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin nuorten talouden asiantuntija. Nordnet on NYT Sijoittajakoulun kumppani.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Sijoittajan tulee huomioida, että historiallinen tai simuloitu kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan.
Sijoitusvakuutuksen myöntää Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike. Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike myy sijoitusvakuutusta Nordnet Bank AB Suomen sivuliikkeen avulla.