Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt toteuttaa osakkeiden splittauksen, perustuen 25.4.2024 yhtiökokoukselta saatuun valtuutukseen. Splittauksessa jokainen osakkeenomistaja saa neljä uutta Sampo-osaketta kutakin omistamaansa osaketta kohden. Jos esimerkiksi omistat 100 osaketta, splittauksen jälkeen omistat yhteensä 500 osaketta.
Skrolla nedåt för en sammanfattning på svenska.
Aikataulu:
Päivämäärä | |
Maanantai 10.2.2025 | Viimeinen päivä ostaa Sammon osakkeita ennen splittausta |
Tiistai 11.2.2025 | Splittaus näkyy osakekurssissa (“-80 %“) |
Torstai 13.2.2025 | Uusien A-osakkeiden kaupankäynnin odotetaan alkavan Helsingin pörssissä |
Splittaus ei edellytä toimenpiteitä osakkeenomistajilta tai ruotsalaisten talletustodistusten haltijoilta. Splittauksen tavoitteena on parantaa Sammon osakkeen likviditeettiä ja saavutettavuutta sijoittajille.
Splittauksessa liikkeeseen lasketaan yhteensä 2 152 191 088 uutta A-osaketta ja 800 000 uutta B-osaketta. Splittauksen jälkeen Sammon osakkeiden kokonaismäärä on 2 691 238 860, joista 1 000 000 on B-osakkeita.
Splittaus vaikuttaa Sammon historiallisiin osakekohtaisiin tunnuslukuihin, osinkoon ja osakekurssiin siten, että ne jaetaan viidellä. Alla oleva taulukko havainnollistaa tätä:
Ennen splittausta | Splittauksen jälkeen | |
Kokonaisosakemäärä | 538 247 772 | 2 691 238 860 |
Osakekohtainen tulos 2023 | 2,62€ | 0,52€ |
Osakekohtainen operatiivinen tulos 2023 | 2,07€ | 0,41€ |
Osakekohtainen perusosinko 2023 | 1,60€ | 0,32€ |
Osakkeen päätöskurssi 4.2.2025 | 39,36€ | 7,87€ |
Lähde: Sammon IR-blogi
Mitä vaikutusta tällä on minuun osakkeenomistajana?
Kyseessä on tekninen toimenpide, joka ei lähtökohtaisesti vaikuta omistustesi arvoon. Osakesplittauksen ideana on tehdä osakkeesta helpommin saavutettava suuremmalle sijoittajajoukolle, millä voi olla positiivinen vaikutus pitkällä aikavälillä.
Vaatiiko tilanne minulta osakkeenomistajana toimenpiteitä?
Järjestely ei edellytä osakkeenomistajilta toimenpiteitä.
Milloin splittaus näkyy osakekurssissa?
Splittaus näkyy osakekurssissa 11.2.2025 alkaen.
Käytän luottoa ja omistusteni arvo näytti romahtaneen -80 % tiistaina 11.2. Onko salkkuni ylilainoitettu?
Jos käytät kaupankäyntiluottoa (salkkusi saldo on negatiivinen) ja Sammon osakkeilla on merkittävä osa salkkusi vakuusarvon laskennassa, voit saada viestin, jossa kerrotaan salkussasi olevan vakuusvajetta. Jos viesti johtuu yksinomaan Sammon splittauksesta, kyseisen viestin voi jättää huomiotta. Vakuusvaje korjaantuu, kun uudet A-osakkeet allokoidaan ja kaupankäynti niillä alkaa arviolta 13.2.2025.
Mitä tapahtuu omistusteni hankintahinnoille splittauksen yhteydessä?
Hankintatiedot poistuvat tilapäisesti verkkopalvelun näkymästä uudelleenlaskennan ajaksi, mutta ne palautuvat 14.2.2025 mennessä. Hintojen uudelleenlaskennan aikana myytyjen osakkeiden hankintahinnat päivittyvät kuitenkin 9A-raporteille takautuvasti.
Tutustu Sampoon tarkemmin sijoituskohteena osoitteessa nordnet.fi/sampo. Sivu on kaupallinen yhteistyö Sampo-konsernin kanssa.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Huomioi, että vaikka osakkeisiin säästäminen on pitkällä aikavälillä tuottanut hyvin, tulevasta tuotosta ei ole takeita. On olemassa riski, että et saa sijoittamiasi varoja takaisin.
***
Sammanfattning på svenska
Sampos aktiesplit: Så fortsätter processen
Sampo Oyj:s styrelse har beslutat att genomföra en aktiesplit baserat på bolagsstämmans bemyndigande från den 25.4.2024. I splitten får varje aktieägare fyra nya aktier för varje befintlig aktie, vilket innebär att exempelvis 100 aktier blir 500 efter splitten.
Tidsplan:
- Måndag 10.2.2025: Sista dagen att köpa Sampo-aktier före splitten.
- Tisdag 11.2.2025: Splitten syns i aktiekursen (“-80 %“).
- Torsdag 13.2.2025: De nya A-aktierna förväntas börja handlas på Helsingforsbörsen.
Aktiesplitten kräver inga åtgärder från aktieägare eller innehavare av svenska depositionsbevis. Syftet är att öka aktiens likviditet och tillgänglighet för investerare.
Totalt emitteras 2 152 191 088 nya A-aktier och 800 000 nya B-aktier, vilket innebär att det totala antalet aktier efter splitten blir 2 691 238 860. Aktiens nyckeltal, utdelning och kurs anpassas proportionellt genom att delas med fem.
Hur påverkas aktieägare?
- Splitten är en teknisk åtgärd som inte påverkar det totala värdet på dina innehav.
- Syftet är att göra aktien mer tillgänglig för fler investerare, vilket kan vara positivt på lång sikt.
- Aktieägare behöver inte vidta några åtgärder.
- Kursförändringen syns från 11.2.2025.
- Anskaffningspriserna försvinner tillfälligt från webbjänstens vy under omberäkningen, men de kommer att återställas senast den 14.2.2025. Anskaffningspriserna för aktier som sålts under prisomberäkningen uppdateras dock retroaktivt i 9A-rapporten.
Påverkan vid belåning:
Om du använder kredit och ser att ditt innehav verkar ha minskat med 80 % den 11.2, kan det bero på splitten. Om du får en varning om säkerhetsbrist kan du ignorera den – problemet löses automatiskt när de nya aktierna tilldelas och handeln börjar den 13.2.
Läs mer på nordnet.fi/sampo (på finska). Informationen är inte en investeringsrekommendation, och investeringar innebär alltid en risk.
Sampon osakekurssin historiatrendi esitetään Nordnetissä edelleen (aamulla 13.2.2025) virheellisesti kertoimella 1/4, kun oikea kerroin on 1/5. Koskeekohan virhe myös hankintahintoja? Entä hankintahintoja ennen Mandatumin irtoamista?
Kyllä se on niin että nyt Ylioppilaspäivänä Sampoa annetaan lahjaksi ja se nostaa osakkeiden hintaa
Onko tällä vaikutusta sijoitusluoton käyttöön ja korkotasoihin? Eilisestä salkun lainoitusarvo on vähentynyt tuon 80% prosentin verran Sampo-omistuksen mukaisesti mikä käsittääkseni vaikuttaa korkotason rajaan. Nouseeko korkotaso näiden kahden päivän ajaksi olettaen että se torstaina palautuu normaaliksi?