Fiksuin tapa sijoittaa lapselle – rahastot, osakesäästötili vai sijoitusvakuutus?
Esikoiselle sijoitin osakkeisiin, kuopukselle vain rahastoihin. Nyt kuopus sai synttärilahjaksi sijoitusvakuutuksen. Miksi? Kerron tässä blogissa.
Lapselle voi sijoittaa monella tavalla, eikä mikään niistä ole huono. Jos vanhemmalla on mahdollisuus säästää lapselle pesämuna, se on jo onnea itsessään. Tyylipisteillä ei ole niin väliä.
Minä sain sijoituskipinän kotoa, ja se oli mahtava juttu. Opin, että sijoittaminen on normaalia ja järkevää. Sain osakkeista myös pesämunan ensimmäisen asuntoni käsirahaa varten. Tänä päivänä ajattelen, että tuo asunto on koko varallisuuteni kivijalka.
Minun osakkeeni olivat ihan tavallisella arvo-osuustilillä. Olen niin vanha, ettei siihen maailmaan aikaa mitään muita vaihtoehtoja ollutkaan.
Esikoiselleni säästin osakkeisiin arvo-osuustilillä, ja heti kun se tuli mahdolliseksi, avasin osakesäästötilin.
Osakesäästötilin etu verrattuna vanhaan kunnon arvo-osuustiliin on se, että sen avulla voi lykätä verotusta. Myyntivoitoista ja osingoista maksetaan veroja vasta, kun rahaa nostetaan tililtä. Sen ansiosta sijoitukset ehtivät tuottaa korkoa korolle ilman veroista johtuvia häiriöitä.
Osakesäästötilin huono puoli on siinä, että sille voi ostaa vain osakkeita. Tähtiosakkeiden löytäminen vaatii aikaa ja vaivaa ja sitä ei tässä ruuhkavuosien keskellä aina ole. Ankeaa myöntää, mutta olen onnistunut omissa poiminnoissani paremmin kuin lapsen. Onneksi esikoisella on myös rahastoja.
Kuopuksen kohdalla päätin valita helpoimman reitin. Olen sijoittanut vain rahastoihin ja se on osoittautunut erinomaiseksi päätökseksi. Muutama kymppi kuukaudessa indeksirahastoihin ja homma rullaa omalla painollaan, ilman huolenpitoa. Kasvuosuuden valinta pitää verotuksen tehokkaana, kun osingot sijoitetaan automaattisesti uudelleen.
Rahastossijoittamisessa pulmia tulee eteen, jos haluaa vaihtaa rahastoja. Lapsen sijoitushorisontti on tosi pitkä ja sinä aika ehtii tapahtua paljon. Jos rahastoja haluaisi myydä ja vaihtaa maailman muuttuessa, voitoista pitäisi maksaa verot. Se heikentää korkoa korolle -efektiä.
Tässä kohtaa sijoitusvakuutus alkaa vaikuttaa kiinnostavalta.
Sijoitusvakuutuksen verotusperiaatteet ovat tuttuja osakesäästötililtä: tuottoja ei veroteta ennen kuin sijoitusvakuutuksesta nostetaan rahaa. Sijoitusvakuutukseen voi ostaa myös ETF:iä ja rahastoja, jotka ovat osakkeita paljon helpompia sijoituskohteita. Voi myös sanoa, että vähäriskisempiä. Sijoituskohteiden vaihtaminen, vaikkapa hyppääminen megatrendistä toiseen, on joustavaa.
Lapsen sijoitusvakuutuksen mukana tulee kiinnostava lisäbonus. Sijoitusvakuutus ei vaikuta opintotukiin, kuten esimerkiksi arvo-osuustilille tulevat osingot tai rahastojen luovutusvoitot. Lait voivat toki muuttua, mutta ainakin tällä hetkellä sijoitusvakuutukseen säästetty varallisuus ei pienennä tukia.
Sijoitusvakuutuksella on yksi miinus verrattuna pelkkään rahastosijoittamiseen tai osakesäästötiliin. Sijoitusvakuutuksesta maksetaan pientä vuotuista kulua.
Vakuutuksen pitäisi siis tuottaa ainakin kulujensa verran enemmän. Jos sijoittaa lapselle rahastoihin, eikä koskaan vaihda niitä, sijoitusvakuutus siinä ympärillä on turha. Jos taas haluaa kotiuttaa voittoja ja siirtää rahat seuraavaan kohteeseen, sijoitusvakuutus on hintansa väärti. Jos huomioi mahdolliset vaikutukset opiskelijan tukiin, sijoitusvakuutus on todella houkutteleva. Tämän yhdistelmän takia kuopus sai sijoitusvakuutuksen syntymäpäivälahjaksi.
Millaiselle vanhemmalle sijoitusvakuutus siis sopii?
Tiivistän: sijoitusvakuutus sopii vanhemmalle, joka ei jaksa puuhailla osakkeiden kanssa, mutta joka haluaa mahdollisuuden vaihtaa sijoituksia verotehokkaasti. Lapsi voi lisäbonuksena saada mahdollisuuden saada täydet opiskelijan tuet.
Niiden kulujen takia kannattaa tietysti valita markkinoiden edullisin sijoitusvakuutus. Vertailujen mukaan se löytyy Nordnetistä.
Merja Mähkä
Sijoittaja, kirjoittaja, puhuja.

Huomioi, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä. On olemassa riski, että et saa sijoittamiasi varoja takaisin. Sijoitusvakuutuksessa ei ole talletussuojaa eikä se kuulu sijoittajien korvausrahaston piiriin.
Sijoitusvakuutuksen myöntää Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike. Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike myy sijoitusvakuutusta Nordnet Bank AB Suomen sivuliikkeen avulla.
Merja Mähkän kuva: Dorit Salutskij
Sisällysluettelo
6