Siirry pääsisältöön

Anna valmistujaislahja, jolla on merkitystä

Valmistujaislahjan hankkiminen aiheuttaa usein harmaita hiuksia. Antaisiko lahjaksi jotakin persoonallista vai turvautuako johonkin varmasti tarpeelliseen? Valmistuminen on merkittävä tapahtuma, jonka kruunaa lahja, jolla on aidosti merkitystä. Yksi varteenotettava vaihtoehto on antaa lahjaksi rahaa tai arvopapereita.

Anna valmistujaislahjaksi avaimet taloudelliseen hyvinvointiin

Yksi parhaista lahjoista, jonka voit antaa, on kannustaminen pitkäjänteisen säästämisen ja sijoittamisen pariin. Kun oma talous on kunnossa, on sillä valtavasti merkitystä myös kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin. Riittävät säästöt suojaavat ikäviltä yllätyksiltä, kun odottamattomat haasteet eivät heti johda taloudelliseen ahdinkoon. Sijoittaminen mahdollistaa pidemmällä aikavälillä myös sellaisten unelmien ja haaveiden toteuttamisen, joihin ei välttämättä pelkistä palkkatuloista säästämällä olisi muutoin koskaan varaa.

Herätä kiinnostus sijoittamista kohtaan

Taloudellinen tilanne valmistumisen kynnyksellä on harvoin optimaalinen, mutta korkoa korolle -ilmiön kannalta sijoittamisen aloittaminen riittävän aikaisin on ensiarvoisen tärkeää. Antamalla valmistujaislahjaksi Nordnetin lahjakortin voit mahdollisesti sytyttää vastavalmistuneessa kipinän sijoittamista kohtaan ja antaa kaivatun alkupääoman sijoitusmatkan ensiaskelien ottamiseksi.

Voit myös tehdä lahjasta hieman henkilökohtaisemman lahjoittamalla osakkeita tai ETF-osuuksia. Jos lahjan saaja on kiinnostunut tietystä toimialasta tai haluaa esimerkiksi tukea kestävää kehitystä, voit huomioida sen lahjoittamiesi arvopapereiden kautta ja siten lisätä myös saajan kiinnostusta sijoittamista kohtaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi vaurastuttu

Vaikka sijoittaminen kannattaakin aloittaa heti kuin mahdollista, ei markkinalle kuitenkaan välttämättä kannata syöksyä täysin sokkona. Perusasiat kannattaa ottaa haltuun, jotta markkinalla osaa toimia silloinkin, kun kaikki ei suju aivan kuin Strömsössä. Sijoittamisen perusteisiin ja erilaisiin sijoitusstrategioihin voi lähteä tutustumaan esimerkiksi sijoituskirjallisuuden avulla. Tutustu Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharjun suosittuihin sijoituskirjoihin ja tilaa kirjoja yksittäin tai tarjoushintaisena pakettina Oksaharjun signeerauksin.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit