USA:n presidentinvaalit 2020: pahin mahdollinen tapahtui

Martin Paasi

USAn presidentinvaaleista tuli tiukat. Odotuksiin nähden presidentti Donald Trump on jo voittanut nämä vaalit. Vastaehdokas Joe Bidenin äänet odotetaan kuitenkin olevan suuremmassa määrin postissa. Noin 100 miljoonaa, tai karkeasti kaksi kolmasosaa kaikista äänistä, onkin annettu postitse. Näistä osa lasketaan viimeisenä. Siksi on oletettavaa, että Biden menestyy loppua kohden suhteellisesti paremmin kuin Trump. Trump onkin jo ehtinyt twiittaamaan, että “jotkut” tulevat “varastamaan” vaalit häneltä.

On todennäköistä, että tuloksesta taistellaan pitkään. Varmuus vaalituloksesta on tietenkin kaikkien etu, mutta jo nyt näyttää siltä, että asia viedään korkeimpaan oikeuteen. Tämän osalta luottamusta nakertaa varsinkin Trumpin viime hetken konservatiivi Amy Coney Barrettin nimitys oikeuden tuomariksi. Hän oli Trumpin kolmas korkeimpaan oikeuteen nimittämä tuomari. Konservatiiveilla onkin nyt 6/3-enemmistö tuomareiden keskuudessa. Näin ollen korkeimman oikeuden vahvistama tiukka vaalivoitto Trumpille olisi monelle ongelmallinen.

Lopullista vaalitulosta saataneen odottaa viikkoja. Prosessi tulee olemaan kaoottinen, mikä syö minkä tahansa lopputuleman ja demokraattiseksi tarkoitetun presidentinvaalin uskottavuutta. Tämä on äärimmäisen valitettavaa yhä jakautuneemmassa Amerikassa. Laajamittaiset levottomuudetkaan eivät ole poissuljettuja. Osakemarkkinoille tällainen on myrkkyä. Presidenttiehdokkaista ja puolueiden valta-asemista edustajainhuoneessa ja senaatissa voi olla montaa mieltä. Tiukka vaalitulos on joka tapauksessa pahin mahdollinen lopputulema näissä vaaleissa.

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinPaasi ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Tuomo
Tuomo
04.11.2020 20:20

Tätä huolta on ilmeisesti pörssissä jo ennakoitu, sillä tästä huolimatta nousu on ollut hurjaa.