Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Salkunkasvattaja Tanja rakentaa vapautta hybridisijoittamisen avulla

Salkunkasvattaja Tanja aloitti sijoittamisen parikymppisenä pienillä summilla, mutta vuosien varrella varovaisesta säästäjästä on kasvanut tavoitteellinen sijoittaja. Finanssialan uran jälkeen Tanja on keskittynyt omiin projekteihinsa – ennen kaikkea sijoittamiseen ja siihen, mitä taloudellinen vapaus käytännössä tarkoittaa. Haastattelimme Tanjaa hänen sijoitusmatkastaan, oivalluksistaan ja tavoitteistaan.

Kerro hieman taustoja itsestäsi – kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen Tanja, sijoittamiseen ja talousasioihin intohimoisesti suhtautuva nainen Länsi-Uudeltamaalta. Olen naimisissa ja kolmen aikuisen lapsen äiti. Finanssialan markkinointitehtävissä tekemäni pitkän uran jälkeen olen nykyään “vapaalla jalalla” ja keskityn vaihteeksi itseeni ja omiin projekteihini. Näistä suurin on omien sijoitusteni hoito ja sijoitusaiheisen sisällön jakaminen Salkunkasvattaja-tililläni Instagramissa. Olen kirjoittanut talousaiheista myös mm. Rahamedian blogiin.

Milloin aloitit sijoittamisen ja mikä innoitti sinut aloittamaan?

Taustaltani tulen säästäväisestä perheestä, jossa raha ei kasvanut puissa. Sijoittaminen ei todellakaan kuulu niihin asioihin, mikä olisi lapsuuden kodissa opetettu. Sijoittamisen aloitin reilu parikymppisenä, ensin ihan siksi kun säästäväisen elämäntyylin seurauksena ensimmäisistä palkoista rupesi jäämään säästöön.

Kun huomasin kuinka pienetkin sijoitukset pikkuhiljaa kasvavat, uskalsin laittaa sijoituksiin myös hieman ekstraa.

Pian säännöllinen kuukausisijoittaminen otettiin puheeksi myös pankissa, mutta koska olin äitiyslomalla ja tulot olivat minimaaliset, uskalsin aloittaa vain hyvin pienellä summalla, 40 euroa hajautettuna kahteen eri rahastoon joka toinen kuukausi. En ollut varma jäisikö rahaa enempää sijoitettavaksi, mutta tuohon uskalsin sitoutua. Aluksi siinä ei juuri muuta omaa innostusta ollut. Mutta sitten kun huomasin kuinka pienetkin sijoitukset pikkuhiljaa kasvavat, uskalsin laittaa sijoituksiin myös hieman ekstraa, esim. satasen ylimääräinen kertasijoitus silloin tällöin. Myöhemmin nälkä kasvoi syödessä ja sijoittamisestakin tuli tavoitteellista.

Mitä eri tapoja olet hyödyntänyt perehtyessäsi sijoittamiseen?

Olen sijoitusmatkallani hyödyntänyt monipuolisesti eri lähteitä. Alkuvaiheessa ahmin kirjoja. Lainasin kirjastosta kaiken mahdollisen sijoittamiseen liittyvän.

Varsinainen käännekohta tapahtui, kun löysin sijoitus- ja talousblogit, erityisesti ulkomaiset taloudelliseen riippumattomuuteen keskittyvät blogit. Nämä muovasivat ajatteluani syvemmin ja auttoivat minua löytämään sijoittamiselle selkeän merkityksen ja tavoitteen. Vaikka olinkin aina ollut luonnostaan säästäväinen, en ollut ennen tätä aikakautta kovin tavoitteellinen sijoittaja.

Myöhemmin olen kuunnellut kasoittain podcasteja ja verkostoitunut muiden sijoittajien kanssa somessa ja livetapahtumissa.

Mikään ei ole opettanut niin paljon kuin käytännön tekeminen ja omien sijoitusten hoito.

Mikään ei kuitenkaan ole opettanut niin paljon kuin käytännön tekeminen ja omien sijoitusten hoito. Opin edelleen jatkuvasti uutta jokaisen tehdyn sijoituspäätöksen ja markkinoiden liikkeen myötä.

Millainen on sijoitusstrategiasi? Miten kuvailisit itseäsi sijoittajana?

Kuvailisin strategiaani ja itseäni sijoittajana hybridiksi, joka yhdistää pitkäjänteisyyden ja uteliaisuuden. Salkkuni on hajautettu aika laajasti: sijoitan osakkeisiin, indeksirahastoihin, asuntoihin ja bitcoiniin.

Kuvailisin strategiaani ja itseäni sijoittajana hybridiksi, joka yhdistää pitkäjänteisyyden ja uteliaisuuden.

Olen pohjimmiltani varman päälle pelaaja, minkä vuoksi olen rakentanut salkulleni erittäin vankan ja laajasti hajautetun perustan ETF– ja indeksirahastoilla. Koska taloudellisen vapauden tavoittelussa säännöllisestä kassavirrasta on etua, pidän myös osingoista tiettyyn pisteeseen asti.

Mutta koska olen utelias ja haluan myös hyötyä markkinamomentista, niin salkusta löytyy siivu pyhitettynä hypetetyille kasvuyhtiöille ja tietysti bitcoinille. Olen toistaalta siis passiivinen ja pitkäjänteinen, mutta myös aktiivinen, uusia mahdollisuuksia etsivä sijoittaja.

Sijoitatko jotain tiettyä tavoitetta varten? Jos, niin mitä?

Tavoitteeni on taloudellinen vapaus ja mielenrauha. Mahdollisuus käyttää aikani asioihin mistä saan iloa ja mitä arvostan eniten.

Tavoitteeni on taloudellinen vapaus ja mielenrauha. Se ei tarkoita sitä, että tavoite olisi olla tekemättä mitään.

Tätä ei kannata tahallaan ymmärtää väärin, sillä se ei tarkoita sitä, että tavoite olisi olla tekemättä mitään. Kyse on valinnanvapaudesta: pystyä valitsemaan itse, miten ja mihin aikani käytän, olipa se sitten uusiin työprojekteihin, itseni kehittämiseen tai vaikkapa perheeni kanssa vietettyyn laatuaikaan. Tämä toteutuu aika hyvin jo nyt.

Miten valitset sijoituskohteesi?

Valitsen kohteet yhdistämällä analyysiä ja kiinnostusta.

Kasvuosakkeissa otan kiinnostavia yhtiöitä seurantaan ja analysoin niiden markkinareaktioita, volatiliteettia ja uutisvirtaa aina hetken ennen kuin teen mitään päätöksiä. Pyrin olemaan sen verran varmalla pohjalla sijoituspäätöksen kanssa, että paniikkimyynnin sijaan uskallan mieluummin lisätä osuutta, kun osake dippaa.

Paniikkimyynnin sijaan uskallan mieluummin lisätä osuutta, kun osake dippaa.

Osinko-osakkeissa tärkeää on pitkä näyttö vakaasta ja kestävästä osingonmaksukyvystä samalla, kun osakkeen arvo säilyy tai mielellään kasvaa hiljalleen. ETF– ja indeksisijoituksissa tärkeimpiä kriteereitä ovat laaja ja kustannustehokas hajautus sekä pitkän aikavälin realistinen tuotto-odotus.

Kuuluuko sijoittaminen jollain tavalla arkirutiineihisi?

Kyllä, sijoittaminen on erittäin tiivis osa arkirutiinejani. Seuraan markkinaa ja talousuutisointia lähes päivittäin.

Taloudenhallinta on minulle pitkäaikainen rutiini: olen seurannut omaa talouttani ja varallisuuteni kehitystä kuukausittain jo yli 15 vuoden ajan. Pyrin pitämään kiinni pitkäjänteisestä sijoitussuunnitelmastani ja kuukausisijoituksista markkinatilanteesta riippumatta.

Ostoja ja myyntejä teen viikoittain tai vähintään muutamia kertoja kuukaudessa.

Tämän lisäksi harrastan aktiivisempaa kaupankäyntiä: ostoja ja myyntejä teen viikoittain tai vähintään muutamia kertoja kuukaudessa. Markkinatilanne vaikuttaa aktiivisuuteen, ja ajoittain teen myös lyhyempää päivänsisäistä kauppaa tai swing-treidausta päivien tai viikkojen aikavälillä.

Keskustellaanko perheessänne rahasta?

Kyllä, rahasta keskustellaan perheessämme mahdollisimman avoimesti ja konkreettisesti, niin puolison kuin aikuisten lastenkin kanssa.

Taloudellisista päätöksistä ja isommista hankinnoista on puhuttu aina numeroiden kera. Olemme avanneet hankinnan järkevyyttä ja taloudellisia perusteita myös silloin, kun jokin asia jätetään ostamatta.

Lapsille on toivottavasti tässä kohtaa selvää, että raha ei ole tabu.

Lapsille on toivottavasti tässä kohtaa selvää, että raha ei ole tabu. Meille säästäminen ja sijoittaminen ovat luonnollinen osa normaalia arkea, samoin kuin ymmärrys siitä, että elämä on valintoja: kaikkea ei tarvitse saada, mutta monia isojakin asioita voi saavuttaa, jos ne haluaa kuluttamisessaan priorisoida.

Mikä on ollut pahin sijoitusmokasi? Entä suurin onnistumisesi?

Pahin sijoitusmokani oli se, että sijoitin liian pitkään liian varovaisesti. Vaikka tämä ei ollut yksittäinen tappiollinen kauppa, se oli strateginen virhe, jonka vuoksi menetin monia vuosia potentiaalista kasvua sijoitusurani alkuvaiheessa.

Pahin sijoitusmokani oli se, että sijoitin liian pitkään liian varovaisesti.

Suurin onnistuminen taas on tekemisen kautta tullut oivallus siitä, kuinka oma vaivannäkö ja aktiivisuus sijoittamisessa palkitaan paremmilla tuotoilla. Salkun kasvu on nyt itseään ruokkivaa. Kun korkoa korolle -ilmiö alkaa toden teolla toimia, se antaa merkittävän lisäboostin kasvulle.

Mistä pihistät ja mihin panostat?

Pihistän kaikesta, mikä ei tuo lisäarvoa elämääni tai ole minulle merkityksellistä, kuten autot, turhat tavarat ja muoti.

Panostan kokemuksiin, vapaa-aikaan ja hyvinvointiin. Tärkeimpiä panostuskohteita on matkustaminen lähelle ja kauas, hyvinvointi, kuten vaikkapa jäsenyys kivalla salilla sekä laatuhetket perheen ja ystävien kanssa. En myöskään pihistele perusruoan laadusta, mutta se on arjen välttämättömyys, ei varsinainen panostuskohde.

Vinkkisi muille sijoittajille?

Sijoita säännöllisesti ja kurinalaisesti, mahdollisimman rohkeilla summilla, äläkä välitä markkinoiden meiningistä.

Kun salkku kasvaa, älä unohda sijoituksiasi. Kiinnitä huomiota tuottoihin ja tee tarvittaessa muutoksia. Tuotoilla on iso merkitys salkun kasvuun.

Kun salkku kasvaa, älä unohda sijoituksiasi.

Sijoittaminen on loppujen lopuksi pitkälti tunteiden hallintaa. Tee päätökset kylmästi tavoitteiden pohjalta, älä hetken mielijohteesta. Tavoitteellisuus voittaa aina hätäilyn ja reaktiivisuuden.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Pave
Pave
09.11.2025 15:19

Onko omalla toiminnallaan, kulujen ja verojen jälkeen, voittanut passiivista indeksiä?

Björkka
Björkka
07.11.2025 08:56

“Sijoita säännöllisesti ja kurinalaisesti, mahdollisimman rohkeilla summilla, äläkä välitä markkinoiden meiningistä.
Kun salkku kasvaa, älä unohda sijoituksiasi. Kiinnitä huomiota tuottoihin ja tee tarvittaessa muutoksia. Tuotoilla on iso merkitys salkun kasvuun.” Nämä “hieman” poissulkevat toisiaan. Mutta mahtava oivallus että tuotoilla on iso merkitys salkun kasvuun.

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.