Vieraskynä
”Rajaa tappiot. Anna voittojen juosta.” Tässä arvostamiltani vedonlyöjiltä ja treidaajilta omaksumani filosofia, joka on parantanut menestystäni ja ennen kaikkea pitänyt minut mukana pelissä lähes puoli vuosisataa – läpi todella epäonnistenkin ajanjaksojen.
”There are old traders and bold traders, but there are very few old and bold traders” on sanonta, jonka kylmää kalmaa olen saanut seurata läheltä pokerissa ja vedonlyöntisijoittamisessa. Olen nähnyt monia voitolliseen toimintaan pystyviä lahjakkuuksia – jopa neroja, jotka ovat pystyneet selkeästi voitolliseen toimintaan, mutta jotka ovat epäonnisen jakson myötä menneet ”poikki”.
Moni mieltää pörssin sattumista vapaaksi peliksi. Näin ei ole. Emme tiedä kaikkea. ”Arvontojen” takana olevat mekanismit ovat vain paljon monipolvisempia ja vaikeammin hahmotettavia kuin esimerkiksi pokerissa pöytään jaettava kortti. Pitkällä aikavälillä tuottavakin jakaa hedelmänsä epätasaisesti, hyvien ja huonojen jaksojen vaihteluna. On tärkeää, ettei huono jakso vie sijoittajan pääomaa ja mahdollisuutta tuleviin voittoihin.
Voimakkaat laskut hidastavat pääoman kehitystä myös tilanteissa, joissa liiallista riskiä kantanut välttää konkurssin, mutta menettää merkittävän osan pääomastaan. Kestää kauan, ennen kuin kärsinyt salkku on saatu palautettua tasolle, josta valpas sijoittaja olisi voinut vapauttaa rahansa odottamaan uutta tilaisuutta ostaa samat osakkeet takaisin halvemmalla sitten, kun käytetty strategia niin kertoo.
Riskiä pörssissä voi hallita kolmella tavalla: hajauttamalla, rakentamalla keskenään negatiivisesti korreloivista instrumenteista koostuvia positioita tai käyttämällä Stop Loss -toimintoa.
Negatiivisesti korreloivien positioiden aukoton rakentaminen on piensijoittajalle melko työlästä ja joskus kallistakin, vaikka markkinoiden notkistuminen ja kasvu, välityspalkkioiden putoaminen ja tarjolla olevien instrumenttien määrä on parantanut tilannetta.
”Hajautus on harhautusta”
Väliotsikon sanoilla provosoin (onnistuneesti) sijoituskeskustelua Kauppalehden haastattelussa 1990-luvun alussa. Taas kerran kyse oli minulle tyypillisestä punk-tyylisestä keskustelunavauksesta. Mutta viestini oli silloin ja nyt seuraava: hajauttaminen ei ole aivan yksiselitteinen viisastenkivi – varsinkaan nuorille ja sijoittamisen ohella muita tulolähteitä omaaville.
Liiallinen hajauttaminen syö strategioiden tuotto-odotuksia. Jos sijoittaja ei usko löytävänsä toisia enemmän tuottavia osakkeita tai ajankohtia, on hänen oikein viedä hajautus äärimmilleen ja ostaa minimikuluin maailmanindeksiä seuraavaa rahastoa. Mutta jos sijoittaja uskoo, että hän voi löytää etua markkinaan nähden lisäarvoa tuottavalla, käyttämällään strategialla, on hänen loogisempaa käyttää Stop Losseja ja panostaa hieman rohkeammin niihin sijoituksiin, jotka strategian valossa näyttävät muita paremmilta.
Hyvä hajautus toki mahdollistaa suuremman panoskoon ja välillisesti samanaikaisten edullisten sijoitusten määrän. Mutta toisaalta: miksi pitää salkussa osakkeita, jotka ovat ”aliarvostettuja”, mutta jotka vain eivät nouse? Eikä parempi ole yrittää löytää osakkeita, jotka ovat hinnoittelultaan alhaisia, mutta joihin alkaa syntyä kysyntää ja kiinnostusta, ja luopua pääomaa sitovista, huonosti tuottavista papereista? Riskiä kun voi hajauttamisen sijasta hallita oman riskiprofiilin ja tavoitteiden mukaisilla Stop Losseilla.
Stop Lossit määrittelen ennalta päätetyksi signaaliksi, joka käskee luopua ostetusta instrumentista (tai joka määrää sulkemaan shorttiposition. Kirjoitan jatkossa selkeyden vuoksi osakkeista ja toimimisesta niiden omistajana, siis long-positiosta, mutta ajatukseni pätevät tietystikin kaikkiin noteerattaviin instrumentteihin – raaka-aineisiin, indekseihin, korkoihin, urheiluriskien hintoihin. Vastaavasti samat ideat ovat voimassa käänteisinä, kun puhumme laskevista kursseista ja shorteista, laskun puolesta vetoa lyöneistä positioista.
Yksinkertaisimmillaan Stop Loss on muotoa: ”myyn heti, kun kurssi laskee alle tason X”.
Yllättävän monet näyttävät laskua rajaavan stopin sijasta määrittelevän tavoitetason nousulle, jonka saavuttamisen jälkeen osake myydään. Tällainenkin automaattinen toimintakäsky voidaan määritellä ”Stop Loss” -toiminnoksi, vaikka tässä tilanteessa ei muodostukaan tappiota, vaan sen sijaan pysäytetään voittokulku ja varmistetaan saavutetut tuotot.
Trailing Stop
Itse olen lähes koko urani käyttänyt ns. ”Trailing Stop” -menetelmää. Tässä myynnin laukaiseva taso seuraa nousevan kurssitason perässä. ”Liukuvaa” Stop Lossia käyttävä ei siis koskaan saa kiinni absoluuttista kurssihuippua, koska myynnin laukaiseva stop-taso seuraa aina viiveellä jonkin verran muodostuneen huipun alapuolella. Mutta etu on, ettei sijoittaja joudu ulos vahvasti ylöspäin jonkin voiman kuljettamasta instrumentista, eikä toisaalta menetä kohtuuttomasti jo ansaittuja tuottoja, jos nousseen osakkeen käänne alaspäin olisikin pidemmän laskun alku. Laskut ovat usein jyrkkiä, nousut hitaita.
Suosin Trailing Stoppeja, koska olen havainnut ne tutkimuksissani ja simulaatioissani parhaaksi menetelmäksi. Mutta valintani perustuu myös siihen tosiasiaan, että liukuvat stop lossit istuvat loogisesti myös yleiseen maailmankuvaani, sijoitusfilosofiaani, tavoitteisiini ja riskiprofiiliini.
Vesi poreilee, ennen kuin se alkaa kiehua. Kun linnut tekevät lähtöä talveksi etelään, ne sahaavat joitakin päiviä edestakaisin ravinnon hankinnan ohjaamina, mutta niiden yleinen suuntaus on etelään. Pienten lähtöjen ja paluiden jälkeen alkaa pitkä, yhtäjaksoinen matka kauas.
Pelko ja ahneus ovat osa luonnonlakia – myös pörssin voima ja vastavoima. Ne mittelevät, ennen kuin kysyntä voittaa tarjonnan – tai päinvastoin. Kun joskus viikkojakin pitkä taistelu on käyty jollakin kurssitasolla, jatkuu osakkeen liike samalla murron mahdollistaneella paineella usein pitkäänkin. Mutta jossain vaiheessa osakkeet alkavat varoittaa nousun loppumisesta pienin, mutta kasvavin niiauksin alaspäin ennen jyrkemmän laskun alkua.
Trailing Stoppeja käyttävä sijoittaja pääsee mukaan nousuihin. Hän ei saa niistä koskaan aivan maksimaalista hyötyä, mutta ei myöskään joudu katsomaan haikeudella voittojunaa, josta oli hypännyt pois.
Käytän varsin tiukkoja Trailing Stoppeja. Siksi häviän markkinalle aikoina, jolloin pörssi takkuaa edes takaisin ilman, että kysyntä olisi voittanut isommassa mittakaavassa tarjonnan – tai päinvastoin. Mutta miksi haluaisinkaan voittaa sattuman ansiosta? On parempi hävitä vähän näissä tilanteissa ja tietää, ettei voi menettää merkittävää osuutta pääomastaan, vaikka harmittomalta näyttänyt pikku lasku olisikin tuhoisan pörssisyöksyn alku.
On tärkeää varmistua, että pystyy jatkamaan voittamista, jos tuotot ovat syntyneet siksi, että strategia onkin oikeasti tuottava. Sitä paitsi voittavissa strategioissa turvallisuus tulee ennen voiton maksimointia. Jos sijoittajalla on etu pelissä, on hänen pidettävä huolta siitä, että mahdollisuus voittamisesta säilyy, tapahtuisipa mitä tahansa. Yllättävän pieni etu jauhaa sijoittajalle antoisaan elämään tarvittavan rahamäärän, vaikka osan voittopotentiaalista uhraisikin riskin rajaamiseen.
Nöyryyttä
Yhtä tärkeää Stop Lossien kurinalaisen noudattamisen kanssa on nöyryys ostaa osake takaisin, kun se liukuvan stopin laukaisseen ”niiauksen” jälkeen kääntyy uudelleen ylöspäin ja tekee uuden huipun. Näihin tilanteisiin joutuu sitä useammin, mitä tiukemmiksi on Trailing Stoppinsa virittänyt. Itse käytän tiukkoja stoppeja. Siksi minulla on paljon pieniä tappiokauppoja, mutta toisaalta harvemmat voittokaupat ovat riittävän tuottavia pitääkseen kokonaistoiminnan plussalla.
Optimaalisen Stop Lossin määrittäminen on mielenkiintoinen haaste. Minkä suuruinen liike kertoo, että on tullut aika sulkea riski? Yksi mahdollinen vastaus tähän kysymykseen on ”Daily True Range”, eli instrumentin hinnan tyypillinen heilahteluväli pörssipäivän aikana. Mitä enemmän osake tapaa tempoilla päivän aikana ylös ja alas ilman merkittäviä syitä, sitä satunnaisempaa on sen käyttäytyminen jopa viikkotasolla. Tällaisille osakkeille on sallittava enemmän ”tempoilua” väljemmillä stopeilla. Väljentämisen haitta on, että oikean käänteen sattuessa absoluuttisesta noususta saa hyödykseen vain pienentyneen osuuden. Hyöty on, ettei nousevasta ”sahaajasta” joudu ulos niin helposti ja ostamaan sitä sitten uudelleen kalliimmalla takaisin.
Vaikka stoppeja voikin siis optimoida ja testata, ovat ei-matemaattiset, psykologiset tekijät niiden määrittelemisessä etusijalla. Jokaisen oma asia on, miten tiukaksi ne virittää.
Huipusta putoavien Daily True Range -kerrannaisten ohella luontevia Trailing Stop -tasoja ovat liukuvat keskiarvot – oman kokemukseni perusteella mieluiten eksponentiaaliset. Ensimmäisenä stop-tasona pidän aina ostotasoani. Eli jos hinta palaa ostosignaalin minulle antaneen ”range breakout” -tason alapuolelle, joudun nöyrin mielin myöntämään pikku tappion. Turhauttavaa, varsinkin, kun saman osakkeen joutuu usein ostamaan uudesta huipusta kalliimmalla. Mutta juuri tämä B2B (=back to) signaalini on säästänyt minulta elämässäni satoja tuhansia ellei miljoonia. Niin monesti kaupankäyntialueelle palannut osake on tahmaantunut sinne tai aloittanut jopa vielä matalammalle ulottuvan laskun.
Stop Lossit ovat vähän kuin etiikka- ja moraalioppi. On eri uskontoja ja filosofioita, jotka muotoilevat määritelmät oikeasta ja väärästä hieman erilaisin sanoin sekä ohjein. Yksityiskohdat ovat lopulta vähämerkityksellisiä. Pääasia on, että rakentaa itselleen jonkinlaisen selkeän omatunnon. Myös Stop Losseissa muutaman prosentin erot toteutustasoissa, aikamääreissä, läpäisytoleransseissa ja muissa yksityiskohdissa ovat vähämerkityksellisiä. Pääasia, että on jokin päätös ja menetelmä. Muuten päätöksenteko ja jälkiviisauden ruokkima katumus tekee treidaamisesta tuskastuttavaa, syö tuottoja ja lisää riskiä.
Miksi Stop Lossien käyttö sitten on niin vaikeaa kiistattomista matemaattisista ja psykologista eduista huolimatta?
Ihmismieli haluaa lukita mielihyvän, joka on syntynyt tunteesta olla voitolla. Siksi olemme taipuvaisia varmistamaan pienet voitot ja pakoilemaan tappion tunnustamisen hetkeä viivyttämällä miinuksella olevien osakkaiden myyntiä. Haluamme jäädä ”voitolle”, vaikka hintana olisikin kohonnut riski ja pääoman jumiuttaminen markkinalle häviävään arvopaperiin. Myös egomme vastustaa Stop Losseja. Ei ole komeaa kertoa, että otin 3 % tappion ja menin toiseen osakkeeseen, kun iltapäivälehdet saman aikaisesti hehkuttavat ”sijoittajakonkareista”, jotka eivät panikoineet, vaan ostivat laskusta lisää! ”Karskit” stopeitta uhkapelaavat voittavatkin usein, mutta yksi syöksy mitätöi monet pienet voitot. Kymmenet rulettia tuplausmenetelmällä pelanneet kerskuvat voitoillaan joka ilta, mutta se yksi Mercedeksensä kasinolle 12 perättäisellä mustalla hävinnyt ei tule julkisuuteen.
Stoppien käyttö on turhauttavaa. Kerta toisensa jälkeen joutuu ottamaan pieniä tappiota. Viisaita Stop Losseja käyttävä säästää rahaa pitkällä aikavälillä, mutta joutuu kohtaamaan jatkuvaa mielipahaa ”virheistä”.
Monet nettivälittäjät ja kaupankäyntisovellukset mahdollistavat stop-tasojen käynnistävät automaattiset toimeksiannot. Nämä ovat suositeltavia työkaluja: käytännöllisiä, jatkuvasta hintojen tuijottamisesta vapauttavia, mutta ennen kaikkea psykologisesti hyödyllisiä.
Joka kerta, kun on tehnyt ostopäätöksen, on oltava myös tietoinen siitä, mikä laukaisee myynnin. Automaattisen toimeksiannon syöttäminen heti oston toteuduttua takaa, että tunnetasomme ei voita järkitasoa ja vahingoita tuottojamme.
Pörssi on hyvä peli. Siinä on varaa rikastua hitaasti.
/Jorma Vuoksenmaa
