Siirry pääsisältöön

Rikkaat rikastuvat | Traders’ Club 95

Maailmassa oli 140 miljardööriä vuonna 1987. Nyt vastaava luku on jo 2 755 – miljardöörien määrä on siis lähes 20-kertaistunut reilussa 30 vuodessa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana maailma on saanut käsittämättömät tuhat miljardööriä lisää ja vuoden 2021 tahti on Forbesin mukaan ollut yksi uusi miljardööri jokaista 17 tuntia kohden. Voisi kuvitella, että myös vähävaraisten asema olisi parantunut samassa suhteessa, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Keskuspankit itse puhuvat tekevänsä työtä tasa-arvoistumisen puolesta, mutta todellisuudessa elvytyspolitiikka on vain ruokkinut eriarvoistumista ja rikkaiden rikastumista entisestään. Massiiviset elvytystoimet ovat kiihdyttäneet omaisuuserien hinnat räjähtävään nousukiitoon, mikä ei ole omiaan kohentamaan vähävaraisten asemaa. Lippo Suomisen sanoin: ”Keskuspankit eivät opi, että narulla ei voi työntää.”

Jaksossa tarkastellaan tuttuun tapaan myös tuoreita markkinatapahtumia. Ruotsalainen Checkin.com tarjoili kaikkien aikojen esimerkin IPO-maniasta, meemiosakkeet tekevät paluuta ja S&P 500 –indeksin inflaatiokorjattu tulostuotto on lasketellut jo pakkasen puolelle. Mitä sijoittajan tulisi ajatella tästä kaikesta? Katso ammattitreidaaja Jukka Lepikön mietteet jaksosta!

Seuraa Jukan markkina-analyysiä myös Nordnet Blogissa ja Twitterissä (@JukkaLepikko).

Nordnet Traders’ Club on viikoittainen videosarja, jossa seurataan markkinoiden kuumimpia puheenaiheita, analysoidaan mennyttä ja ennakoidaan tulevaa. Seuraamalla sarjaa opit kaiken oleellisen treidausstrategioista, markkinoiden ennakoinnista, kaupankäyntityökaluista jne. Lisäksi perehdymme tekniseen analyysiin, joka oikein käytettynä voi parantaa mahdollisuuksiasi ajoittaa markkinaa ja tehdä oikea-aikaisia ostoja ja myyntejä. Lue lisää Nordnet Traders’ Clubista ja Nordnetin tarjoamista eduista aktiivisille kaupankävijöille.

Tärkeää tietoa riskeistä.

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Käydäksesi kauppaa pörssilistatuilla tuotteilla sinun on läpäistävä tietämystesti tai muulla tavoin osoitettava riittävä tietämystaso varmistaaksesi tuotteiden asianmukaisuuden sinulle. Nordnet Markets -tuotteissa ei veloiteta kaupankäyntikuluja yli 100 euron toimeksiannoista. Aktiivinen kaupankäynti tai kaupankäynti pörssilistatuilla tuotteilla sisältää korkea riskin, joka ei sovi kaikille. Sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan. Traders’ Club -videoilla esitetyt tuotteet ovat esimerkinomaisesti valittuja. Videot on tehty opetustarkoituksessa. Tässä esitetty ei ole sijoitussuositus.

Nordnet Traders’ Club -video on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jukka Lepikön kanssa.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
04.06.2021 14:56

Ei haluaisi pahoittaa kenekään mieltä mutta mietin että mikähän mahtaa olla Tuomaksen tai Jukan edge treidaamisessa? Tuomaksen treidit ovat ihan edesvastuutonta räiskimistä teknoihin ja ei se Jukankaan toiminta paljon strukturoidummalta näytä. Toki nää ovat ilmaisia videoita ja siihen nähden sisältö on hyvää mutta luulisi Nordnetilläkin olevan joku vastuu ettei transaktioiden lisääminen/edistäminen heidän alustalla perustuisi tällaiseen roiskimiseen. Ps. veikkaan että Jukalta on mennyt isompi salkku alta, Nolo juttu mutta ei ole helppo laji kyseessä.

Nimetön
Nimetön
03.06.2021 17:05

Moro äijät! Te vain haette kokoajan ATH -lukemia ja viitteitä nousuun vaikka kokoajan kuitenkin hoette vaaranmerkkejä. Vaihtakaa päänne kovalevyn kanavaa ja esittäkää vastaavia skenaarioita kun ja jos pallo poksahtaa ja lähdetään laskumarkkinaan, niin mihin sitten oikein mennään. Jossakin vaiheessa tämä eskaloituu.Teknisessa analyysissä on kuitenkin kokoajan viitteitä toiseen suuntaan. Nyt olisi aika hakea ATL -lukemia eli mitkä ovat pohjat, kun alas lähdetään. Kokemuksellanne pystytte kyllä hakemaan vaaran -merkit. Liukkareista puhutte kokoajan, että nyt kävi alapuolella, mutta puhkaisi uudestaan ylöspäin. Toisinpäin todettuna, että tultiin liukkareiden läpi alas, käydään uudestaan takaisin yläpuolella, mutta nyt haette näkemystä valumisesta takaisin pulkkamäkeen ja ei odoteta sitä… Lue lisää >>

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki