Mari Hannola-Antikainen
Edessäni kohoaa rahamaailman keskus, Wall Streetin pörssirakennus. Sisään rientää kiireisiä pankkiireita ja meklareita, tunnelma on sähköinen. Minun pitäisi sijoittamisesta ja rahasta kiinnostuneena olla innoissani ja tuntea jotain. Mutta kun ei mitään. Tuijotan lasittunein silmin Wall Streetiä perheeni ihastellessa upeaa arkkitehtuuria, sitä kuuluisaa härkää ja finanssimaailman sykettä. Miksi näin kävi?
Olen työurani aikana puhunut nuorille rahasta; sen tärkeydestä, sijoittamisesta, ja ennen kaikkea siitä, että rahasta pitää puhua. Olen myös puhunut omille lapsilleni avoimesti rahasta; sen puutteesta tai sen runsaudesta (harvinaista tosin), ja kannustanut heitä sijoittamaan, säästämään sekä olemaan sinut rahan kanssa. Tämä on ollut luonnollista ja selkeää.
Jotain kuitenkin tapahtui New Yorkin matkallamme. Suuntasimme koko perheellä juhlimaan merkkipäivää Isoon Omenaan – odotusta ja intoa täynnä. Hyvin nopeasti minulle kuitenkin kävi selväksi, miten KALLIS paikka tuo Gotham onkaan. Viiden hengen majoitus kohtuullisessa hotellissa aamiaisineen maksoi hunajaa. Jokainen ruokailu kirpaisi lompakossa. Jokainen vierailukohde aiheutti tykytyksiä sydämessä. “Voi että, kun menee rahaa”, huokailin useasti ja kovaan ääneen päivitellen. Unohdin, että kun on säästänyt, voi rahoja myös välillä käyttää!
Pian perheeni alkoi reagoida jatkuvaan huokailuuni. Matkan low point olikin, kun lapseni olivat käyttäneet aikaa ja etsineet todella kivan ravintolan illallisellemme, enkä kyennyt miettimään mitään muuta kuin siihen kuluvaa rahaa. En nähnyt sitä vaivannäköä, jonka lapsemme olivat käyttäneet jo Suomessa löytääkseen mukavan illallispaikan. En nähnyt sitä huikeaa arvoa, joka on juurikin siinä, että viidestä aikuisesta koostuva perhe on yhdessä matkalla ja saa istua yhteiseen illallispöytään. Ruoka tässä paikassa oli erinomaista, ja hintakaan ei ollut New Yorkin ravintolaksi ollenkaan paha. Minä vain en nähnyt sitä, ja kommentoin heti sisään mennessä: ”Näyttää kalliilta. Lähdetäänkö pois?” Onnistuin pilaamaan illan, tunnelman ja pahoittamaan lasteni mielen.
Tämän tapahtuman jälkeen kävimme vakavan keskustelun perheeni kanssa rahapuheesta. Asia, joka oli aina ollut minulle luonteva ja hyvä asia, olikin kääntynyt lomasta nauttimista ja perheaikaa vastaan. Heräsin tajuamaan asian matkan loppupuolella, vaikka toki se minulle alleviivattiinkin: ”Äiti, sä pilaat tän loman.” Se osui ja upposi.
Kannatan edelleen rahasta puhumista, mutta sillä on aikansa ja paikkansa. Joskus on hyvä vaientaa paitsi rahapuhe, myös raha-ajattelu, ja nauttia harvinaisesta perheajasta ja yhdessäolosta. Oli perheaika sitten kotona lautapelien ääressä, tai reissussa lähi- tai kaukomatkaillen, kannattaa miettiä, mistä lapset loman muistavat: siitä, että äiti jäpätti rahasta koko ajan, vai siitä, että katseltiin yhdessä nähtävyyksiä ja naurettiin perheen pienimmän (meillä jo 20 v) toilailuille, tai isän huonoille dad jokeille.
Kiitoksia tästä kirjoituksestasi.
Tämä on hyvä muistutus itsellenikin siitä, että elämämme ainutkertaisia hetkiä ei kannata hukata rahasta puhumiseen. Välillä pitää osata myös palkita itseään säästävyydestä ja käyttää osa sijoitusten tuotosta myös huvituksiin.
Aive, kiitos kommentistasi. Juurikin näin, välillä pitää palkita itseään ja läheisiään, siksihän sitä säästetään: omaa ja läheisten onnea ja tulevaisuutta varten.