Jasmin Hamid
Viime aikoina on kuulunut huolestuttavia ulostuloja säästäjän ja sijoittajan korvaan. Viimeisimpänä Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö nosti Helsingin Sanomien haastattelussaan esille, että yksilön vastuuta hoivapuolella pitää nostaa. Läheisten suuremman roolin lisäksi väläyteltiin varallisuuden huomioimista hoitomaksuja määriteltäessä. Aiemmin samansuuntaisia ehdotuksia on kuultu mm. Risto Murron ja THL:n esiinnostamina.
Tämä on kaikkea muuta kuin musiikkia sijoittajien korville. Että palkinnoksi kurinalaisesta budjetoinnista ja systemaattisesta säästämisestä saisi muita korkeammat asiakasmaksut? Kiitos vaan!
Yhteiskunnallisessa keskustelussa sävy kääntyy helposti siihen, että puhutaan rikkaista ja köyhistä. Se on harhaanjohtavaa. Suomessa tuloerot ovat kansainvälisessä vertailussa pienet ja lähes me kaikki kuulumme samaan laajaan keskiluokkaan.
Se, että joku on onnistunut säästämään itselleen esimerkiksi 100 000 euron rahastosalkun eläkepäivien pitimiksi tarkoittaa sitä, että hän on työssä ollessaan budjetoinut tarkasti, jättänyt jotain ostamatta ja jatkanut sijoittamista kymmenien vuosien ajan. Tuntuisi epäreilulta, jos säästäjää rankaistaisiin, kun taas samantuloinen, kuukausittaiset säästönsä vaikka matkusteluun käyttänyt saakin saman vanhuudenhoivan yhteisillä verovaroilla.
Nämä avaukset ova myös kapula rattaisiin sijoittamisen demokratisoinnissa. Me suomalaiset olemme vihdoin alkaneet vaurastua länsinaapurimme esimerkkiä noudattaen. Rahapuhe ja sijoittaminen ovat jo tavallisia asioita, eivätkä enää mikään liituraitapukuisten vuorineuvosten etuoikeus. Mutta mikäli vähäisiä säästöjään ei saisi tuhlata kuten haluaa tai jättää jälkipolville perinnöksi, niin mitäs järkeä tässä enää on?
Nykyisten eläkkeiden leikkaamista on esitetty mahdottomaksi omaisuudensuojaan vedoten. Mihin tämä puhe omaisuudensuojasta katoaa, kun katse kääntyy osake- ja rahastosijoituksiin?
Lopulta kyse on perusoikeudesta hallita oman työn hedelmiä. Moni sijoittaa ensisijaisesti luodakseen itselleen turvaa. Mielenrauhaa siitä, että elämän käännekohdissa on käytettävissä resursseja, jotka takaavat laadukkaan elämän. Säästöpuskuri ei ole vain numeroita tilillä, vaan se on vapautta ja valinnanvaraa.
Yhtä lailla monelle vanhemmalle ja isovanhemmalle perinnön jättäminen on äärimmäisen tärkeä tavoite. Haluamme tasoittaa omien lastemme tietä ja antaa heille taloudellisen lähtölaukauksen, jollaista meillä itsellämme ei ehkä ollut. Jos säästämisestä rangaistaan korkeammilla hoivamaksuilla, murenee samalla mahdollisuus rakentaa vaurautta yli sukupolvien. Sijoittaminen on myös huolenpitoa niistä, jotka tulevat perässämme.
Juuri näin, täyttä asiaa !Riittävästi jo socialisoitu !
No siis, minkä takia sitä säästämistä ja sijoittamista tehdään? Sen takia, että on varaa elää. Jos julkisen talouden tila vaatii asiakasmaksujen nostamista, ja satojen tuhansien eurojen sijoitussalkkujen omaavilla henkilöillä on siihen varaa, niin on päivän selvää että heidän on maksettava se itse, vaikka sitten sijoituksia realisoimalla.