Siirry pääsisältöön

Öljy, vehnä ja metallit rahastosäästäjien suosiossa | rahastokaupankäynti 3/2022

Nordnet Suomen asiakkaiden osalta rahastojen netto-ostot olivat maaliskuussa noin 42 miljoonaa euroa ja ETF:ien noin 48 miljoonaa euroa. Tarkastelussa on mukana kaikki Nordnetin omat rahastot sekä palvelusta löytyvät yli 600 rahastoa yli 60 eri rahastoyhtiöltä.

Sijoittajat joutuvat tällä hetkellä toimimaan varsin poikkeuksellisessa markkinaympäristössä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, energiakriisi ja ennätyksellinen inflaatio ovat vaikuttaneet monilla tavoin sijoittajien valintoihin, mikä näkyy selvästi myös maaliskuun rahasto- ja ETF-kaupoissa. Sijoittajien luottamus pörssin toipumiseen on kuitenkin vahva, sillä sekä rahastojen että ETF:ien netto-ostot olivat maaliskuussa selvästi yli kaksinkertaiset helmikuuhun verrattuna.

NATO-maan energiapainotteinen pörssi kiinnostaa

Energian hinnannousu ja geopoliittiset riskit ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että Oslon pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen tuottoa jäljittelevä Nordnet Indeksfond Norge on pärjännyt alkuvuoden tuottojen osalta pohjoismaisista indeksirahastoistamme selvästi parhaiten. Rahasto keräsikin poikkeuksellisesti enemmän uusia omistajia kuukauden aikana kuin Nordnet Indeksirahasto Suomi ja kipusi myös netto-ostojen määrässä kolmanneksi heti Nordnet Indeksirahasto Suomen ja Nordnet Indexfond Sverigen jälkeen.

NATO-maan statuksen lisäksi energiasektorin osuus Oslon pörssin OBX-indeksistä on moninkertainen muihin pohjoismaisiin pörsseihin verrattuna ja maasta löytyy paljon pörssiyhtiöitä, jotka ovat hyötyneet energian ja raaka-aineiden hinnanoususta. Energiajätti Equinorin ohella mm. Norsk Hydro, Aker BP ja vastikään listautunut Vår Energi ovat tarjonneet sijoittajille tänä vuonna muhkeita tuottoja.

YhtiöTuotto (YTD)
🇳🇴 Equinor+39 %
🇳🇴 Norsk Hydro+24 %
🇳🇴 Aker BP+23 %
🇳🇴 Vår Energi+49 %
Tuottotiedot poimittu 6.4.2022

Hyödykkeitä ja vehnää

Hyödykkeisiin sijoittavien rahastojen korrelaatio osakemarkkinan liikkeiden kanssa on historiallisesti ollut matala ja hyödykkeet onkin energian ohella yksi harvoista sektoreista, joka hyötyy kiristyvästä inflaatiosta. Energiakriisi ja Euroopan tavoite irtautua venäläisestä energiasta puolestaan vaatinee lähitulevaisuudessa investointeja niin perinteiseen energiaan kuin uusiutuviinkin energialähteisiin.

Maaliskuussa trendanneet rahastot ja ETF:t luonnollisesti heijastelevat vahvasti nykyistä maailmantilannetta. Hyödykkeissä ja energiassa nähty voimakas hinnannousu on saanut sijoittajat reagoimaan ja mm. Vontobel Commodity B USD:n, SXRS:n ja QDVF:n omistajia on palkittu muhkeilla tuotoilla. Myös WisdomTree Wheat -tracker-sertifikaatti löysi maaliskuussa tiensä sijoittajien salkkuihin viljan hinnan noustua rajusti Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Maaliskuun trendaavat rahastot:

Eniten uusia omistajia saaneet rahastotOmistajamäärän muutos (1 kk)*Tuotto (1 v)
Vontobel Commodity B USD+110 %+60 %
SPP Global Plus A EUR+78 %+13 %
JPM Global Natural Resources A (acc) EUR+75 %+47 %
Allianz Global Metals and Mining A EUR+64 %+39 %
BGF World Mining A2+63 %+43 %
Tuottotiedot poimittu 5.4.2022

Maaliskuun trendaavat ETF:t:

Eniten uusia omistajia saaneet ETF:tOmistajamäärän muutos (1 kk)*Tuotto (1 v)
WisdomTree Wheat1+274 %+74 %
iShares Diversified Commodity Swap UCITS ETF+74 %+62 %
iShares S&P 500 Energy Sector UCITS ETF USD (Acc)+72 %+76 %
iShares Oil & Gas Exploration & Production UCITS ETF USD (Acc)+49 %+84 %
L&G Clean Energy UCITS ETF+45 %-1 %
Tuottotiedot poimittu 5.4.2022

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat rahastot maaliskuussa 2022:

  1. Nordnet Indeksirahasto Suomi
  2. Nordnet Indexfond Sverige
  3. Nordnet Indeksfond Norge
  4. Handelsbanken Usa Indeksi
  5. Nordnet Indeksirahasto USA ESG
  6. Nordnet Indeksirahasto Maailma ESG
  7. Nordnet Indeksfond Danmark A
  8. Handelsbanken Eurooppa Indeksi
  9. Nordnet Indeksi Eurooppa ESG
  10. SPP Aktiefond Global A EUR

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat ETF:t maaliskuussa 2022:

  1. iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc)
  2. iShares Core MSCI World UCITS ETF
  3. Seligson & Co OMX Helsinki 25 UCITS ETF
  4. iShares NASDAQ 100 UCITS ETF USD (Acc)
  5. iShares Global Clean Energy UCITS ETF USD (Dist)
  6. Lyxor Core STOXX Europe 600 (DR) – UCITS ETF Acc
  7. Xetra-Gold1
  8. Lyxor NASDAQ-100 UCITS ETF – Acc
  9. iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD (Acc)
  10. iShares MSCI ACWI UCITS ETF USD (Acc)

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

*Omistajamäärien muutoksissa on tarkasteltu rahastoja tai ETF-rahastoja niiltä osin, kun muutos on ollut yli 50 asiakasta kuukauden aikana.
1Tracker-sertifikaatti

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoittajaa kehoitetaan perehtymään rahastoesitteeseen ja avaintietoesitteeseen ennen sijoittamista rahastoihin. Rahastoesitteen saat rahastoyhtiöltä ja avaintietoesitteen löydät nordnet.fi-sivustolta rahaston yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki