Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Vakuutuskuorten hyödyt yhä monelle tuntemattomia, vaikka kiinnostus kasvaa

Vaikka vakuutuskuoret tarjoavat huomattavia etuja sekä säästämiseen että perintösuunnitteluun, niiden tunnettuus on edelleen heikko. Nordnetin teettämän kyselytutkimuksen mukaan vain neljännes suomalaisista (24 %) tuntee vakuutuskuorten tarjoamat mahdollisuudet, vaikka kiinnostus niitä kohtaan onkin kasvanut selvästi edellisvuodesta (42 %). Tulokset käyvät ilmi Nordnetin teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin erilaisten vakuutuskuorien tunnettuutta ja kiinnostavuutta.

Artikkeli luettavissa myös ruotsiksi. Läs på svenska här.

Miksi laajempi yleisö ei tunne vakuutuskuoria säästämismuotona?

Vakuutuskuoret ovat pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen tarkoitettuja sijoitustuotteita, jossa sijoitussopimus solmitaan asiakkaan ja vakuutusyhtiön välillä. Vakuutuskuoren sisällä tapahtuva sijoitustoiminta on verovapaata, ja mahdollista tuottoa verotetaan vasta varojen noston yhteydessä. Tyypillisimpiä vakuutuskuoria ovat kapitalisaatiosopimus, sijoitusvakuutus ja korko- tai sijoitussidonnainen säästövakuutus/säästöhenkivakuutus. Sijoitus voi sisältää henkivakuutuksen.

Kysyimme suomalaisilta, kuinka hyvin he tuntevat vakuutuskuoren sijoitusmuotona. Jollain tasolla vakuutuskuori on tuttu noin neljännekselle (24 %) aikuisväestöstä, eikä tunnettuus ole muuttunut puolessatoista vuodessa helmikuun 2023 jälkeen, jolloin samaa asiaa tutkittiin. Vakuutuskuoret ovat siis edelleen monille tuntematon sijoitusmuoto.

Miehet kokevat tuntevansa vakuutuskuoret selvästi naisia paremmin (32 % vs. 15 %) ja sukupuolten välinen ero on jopa kasvanut viime vuodesta. Samoin mitä suuremmat henkilön tulot ja sijoitettava varallisuus ovat, sitä paremmin vakuutuskuoret tunnetaan. Korkeimman sijoitusvarallisuuden omaavien (yli 100 000 euroa) joukossa tunnettuus on noussut merkittävästi: kolme viidestä (62 %) kertoo tuntevansa vakuutuskuoret ainakin jonkin verran (vuonna 2023 luku oli 52 %).

On harmillista, että vakuutuskuori sijoitusmuotona ei ole vielä saavuttanut laajempaa yleisöä. Päinvastoin kuin luullaan, kyseessä ei ole vain varakkaiden tuote. Nordnetin digitaalisen sijoitusvakuutuksen myötä minimisijoitusvaatimuksia ei enää ole, ja tarjolla on laaja valikoima osakkeita, rahastoja ja ETF:iä. Jotta tietoisuus tästä sijoitusmuodosta kasvaisi Suomessa, panostamme entistä enemmän koulutukseen ja tuomme esimerkkejä hyödyistä selkeämmin esiin.

Kiinnostus vakuutuskuoriin selvässä kasvussa

Vaikka vakuutuskuorten tunnettuus ei ole kasvanut, niiden kiinnostavuus on noussut keväästä 2023 (+4 prosenttiyksikköä). Nyt reilu kaksi viidestä (42 %) suomalaisesta kokee vakuutuskuoretvähintään jossain määrin kiinnostavaksi.

Kiinnostus on odotetusti suurinta korkeimpien tuloluokkien edustajien keskuudessa (62 %), missä kiinnostus on noussut todella merkittävästi (+16 prosenttiyksikköä). Myös suurimman sijoitusvarallisuuden omaavien (+15 prosenttiyksikköä) ja vakuutuskuorten hyvin tuntevien, mutta ei vielä omaavien, keskuudessa (+11 prosenttiyksikköä) kiinnostus on lisääntynyt.

Niissä ryhmissä, joissa vakuutuskuoret tunnetaan paremmin, näkyy selkeä muutos. Kiinnostus on nousussa, kun taas esimerkiksi osakesäästötilin rajoitteiden vuoksi vanhemmat ja varakkaammat sijoittajat eivät ole kiinnostuneet tilistä. Heitä kiinnostaa sijoitusvakuutukset, joissa on samat veroedut, mutta rajoituksia on paljon vähemmän. Osakesäästötilin rajoitteiden vuoksi myös laajemman sijoittajajoukon kannattaisi kiinnostua vakuutuskuorista.

Perintösuunnittelussa ei vielä tunneta vakuutuskuorten mahdollisuuksia

Perintösuunnitelman avulla voi varmistaa tahtonsa toteutumisen kuoleman jälkeen ja vaikuttaa perintöveroon. Tutkimuksen mukaan noin joka kymmenes (11 %) yli 35-vuotias suomalainen on tehnyt perintösuunnitelman, ja joka neljäs (25 %) on harkinnut sen tekemistä.

Odotetusti mitä vanhempi henkilö, sitä todennäköisemmin hän on joko tehnyt tai harkinnut perintösuunnitelman laatimista. Suuremmat tulot kasvattavat myös perintösuunnitelman pohtimisen todennäköisyyttä, mutta itse suunnitelman tehneiden osuudessa ei juuri ole eroja tulotasojen välillä. Sen sijaan sijoitusvarallisuuden suhteen erot ovat selvät.

Tutkimuksessa selvitettiin myös, missä määrin suomalaiset tuntevat vakuutuskuorisijoittamisen tarjoamat edut perintösuunnittelussa. Edut eivät ole laajasti tunnettuja: vain joka seitsemäs (14 %) suomalainen tuntee vakuutuskuorien tarjoamat mahdollisuudet edes jossain määrin.

Suomalaiset saavat tulevaisuudessa yhä useammin merkittäviä perintöjä, kun perinnönjakojen määrä kasvaa suurten ikäluokkien kuollessa. Moni suomalainen ei tunne vakuutuskuorten ja perintösuunnittelun tuomia mahdollisuuksia, vaikka ne voisivat merkittävästi vaikuttaa sekä verotukseen että varallisuuden siirtymiseen jälkipolville.

Kyselytutkimuksen toteutti Nordnetin toimeksiannosta tutkimusyhtiö YouGov Finland ajalla 28.8.–1.9.2024. Kyselyyn vastasi 1013 yli 18-vuotiasta suomalaista (edustava otos mannersuomalaisesta aikuisväestöstä iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan). Virhemarginaali on keskimäärin ±3 %-yksikköä suuntaansa (95 %:n luottamustasolla). Kyselyn päätavoitteena oli selvittää, miten hyvin suomalaiset tunnistavat vakuutuskuoren sijoittamismuotona ja miten kiinnostavana he sitä pitävät.

Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusvakuutuksessa ei ole talletussuojaa eikä se kuulu sijoittajien korvausrahaston piiriin.

Sijoitusvakuutuksen myöntää Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike. Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike myy sijoitusvakuutusta Nordnet Bank AB Suomen sivuliikkeen avulla.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.