25.11. on YK:n kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Haluan nostaa päivän esiin puhumalla taloudellisesta väkivallasta.
Kun puhutaan väkivallasta läheisissä ihmissuhteissa, mieleen tulee usein fyysinen väkivalta. Harvempi kuitenkaan tietää, kuinka yleistä taloudellinen väkivalta on. Tukholman yliopiston tutkimuksen mukaan 8 % ruotsalaisista naisista on kokenut taloudellista väkivaltaa nykyisen kumppanin taholta ja 25 % entisen kumppanin taholta.
Taloudellinen väkivalta liittyy pohjimmiltaan valtaan ja kontrolliin. Väkivallan tekijä käyttää järjestelmällisesti taloudellisia keinoja toisen ihmisen hyväksikäyttämiseen, rajoittamiseen ja eristämiseen. Tämä luo riippuvuussuhteen. Taloudellinen väkivalta on usein osa lähisuhdeväkivaltaa, jossa se voi esiintyä yhdessä psyykkisen ja joskus myös fyysisen väkivallan kanssa. Tarkoituksena on heikentää uhrin taloudellista itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia lähteä suhteesta.
Mitä taloudellinen väkivalta on?

Taloudellinen väkivalta voi ilmetä monella tavalla, esimerkiksi:
- Taloudellinen kontrolli: Toisen pääsyä rahaan rajoitetaan tai hänet pakotetaan pyytämään rahaa jopa perustarpeisiin, kuten ruokaan tai lääkkeisiin.
- Työn tai opiskelun sabotoiminen: Uhrin mahdollisuuksia työhön, koulutukseen tai urakehitykseen vaikeutetaan tarkoituksella, jotta hänen tulonsa ja itsenäisyytensä heikkenisivät.
- Taloudellinen hyväksikäyttö: Uhrin henkilöllisyyttä tai nimeä käytetään lainojen ottamiseen, rahojen varastamiseen tai omaisuuden ottamiseen haltuun ilman lupaa.
Miten taloudellista väkivaltaa voi tunnistaa?
Taloudelliseen väkivaltaan voivat viitata esimerkiksi seuraavat tilanteet:
- Päättääkö läheisesi rahankäytöstäsi, esimerkiksi siitä, mitä saat ostaa?
- Onko sinulta evätty pääsy yhteiselle pankkitilille tai tieto yhteisistä rahoista?
- Estääkö joku läheisesi sinua hankkimasta omaa tuloa tai käymästä töissä?
- Onko joku ottanut lainaa tai tehnyt ostoksia nimissäsi?
- Käyttääkö joku läheisesi verkkopankkitunnuksiasi ilman lupaasi tai tietämättäsi?
Miksi tästä on tärkeää puhua? Me Nordnetissä haluamme olla mukana vahvistamassa ihmisten talousosaamista ja tukemassa yksityistalouden hallintaa ja säästämistä. Haluamme myös edistää laajaa taloustietämystä erityisesti nuorten keskuudessa.
Oletko kokenut väkivaltaa tai kontrollia läheisessä ihmissuhteessa? Apua on saatavilla: