Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Näin muut sijoittavat lapsilleen

Uuden vuoden alkaessa moni meistä tekee päätöksiä siitä, miten haluaa elämäänsä kehittää: terveellisemmin syömistä, liikunnan lisäämistä ja perheen talouden järjestämistä. Samassa hengessä kannattaa myös pohtia perheen taloudellista tulevaisuutta, esimerkiksi sitä, miten alaikäisten lasten varallisuutta voi kartuttaa.

Lapselle säästäminen on järkevää monesta syystä. Lapsen aikahorisontti sijoittamisessa on usein pitkä. Mitä aiemmin aloittaa, sitä paremmin korkoa korolle -ilmiö tarjoaa vetoapua. Ja kun sijoitusaika on useita kymmeniä vuosia, voi jo pienillä kuukausittaisilla summilla päästä varsin muhkeaan lopputulokseen. Samalla tarjoutuu mahdollisuus rahakasvatukseen ja sijoittamisen opetteluun.

Lisäksi varhain aloitettu lapselle säästäminen mahdollistaa verosuunnittelun. Viidelläkympillä kuussa, pörssin keskimääräisellä seitsemän prosentin tuotolla kasassa on kaksikymppisenä noin 25 000* euroa. Aika mukava potti vaikka ensiasunnon ostoon. Jos vanhempi sen sijaan lahjoittaisi 18-vuotiaalle kerralla saman summan, kuuluisi se lahjaveron piiriin. Hyvissä ajoin aloitettu lahjoittaminen voidaan suunnata pääomaa tarvitsevalle ja se on pois myös aikanaan maksettavista perintöveroista.

Vuoden 2026 alusta lahjaverotus muuttui niin, että lahjasta ei tarvitse maksaa veroa, kun lahjan tai lahjojen arvo samalta lahjanantajalta kolmen vuoden aikana on alle 7 500 euroa. Esimerkiksi kuukausittain voi lahjoittaa yhdeltä ihmiseltä toiselle jopa 208 euroa ilman lahjaveroseuraamuksia.

No mitä sinne lapsen salkkuun sitten kannattaa haalia? Onneksi pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Sen sijaan voi vilkuilla, mitä muut Nordnetin asiakkaat ovat alaikäisten salkkuihin valinneet. Alla lista alle 18-vuotiaiden asiakkaidemme suosituimmista omistuksista:

  1. Nordnet Suomi Indeksi
  2. Nordnet Sverige Index
  3. Nordnet Maailma Indeksi
  4. Handelsbanken USA Index
  5. Nordnet USA Indeksi
  6. Nordnet Norge Indeks
  7. Nordea Bank
  8. Nordnet Teknologia Indeksi
  9. Nordnet One Tasapaino
  10. Mandatum

Listaa lukiessa ei voi kuin nyökkäillä. Matalakuluiset rahastot ovat kustannustehokas tapa säästää ja sijoittaa. Niihin voi sijoittaa jo 15 euron kertasijoituksella ja kuukausisäästäminen on helppo automatisoida. Myös hajauttaminen on helpompaa, kun rahastossa tulee automaattisesti sijoittaneeksi useisiin eri alojen yhtiöihin. Osakkeista listalle ovat päässeet kansanosakkeina ja hyvinä osingonmaksajina tunnetut Nordea ja Mandatum.

Täältä voit lukea lisää lapselle säästämisestä ja täältä pääset tutustumaan eri tilityyppeihin.

*Laskelma on yksinkertaistus todellisuudesta. Laskelmassa ei ole huomioitu kaikkia säästösummaan todellisuudessa vaikuttavia tekijöitä, kuten inflaatiota, veroja, valuuttakurssimuutoksia ja rahastoihin liittyviä kuluja. On mahdotonta sanoa, miten suuri tuotto tulee todellisuudessa olemaan. Esimerkkilaskelman tuottoprosentti on vain oletus.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Huomioi, että vaikka osakerahastoihin ja -ETF:iin säästäminen on pitkällä aikavälillä tuottanut hyvin, tulevasta tuotosta ei ole takeita. On olemassa riski, että et saa sijoittamiasi varoja takaisin. Tutustu huolella rahaston avaintietoasiakirjaan (KIID) ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.