Private Banking -kokemuksia
Tutustu Nordnet Private Banking -asiakas Atte Räihän sijoittajatarinaan.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Atte Räihä: Miljoonatavoite ei vaadi syntymälahjoja vaan maalaisjärkeä
Nordnet Private Banking -asiakas Atte Räihälle sijoittaminen on harrastus, joka kulkee mukana arjen rutiineissa – niin pleikkaria pelatessa kuin mäyräkoiraa ulkoiluttaessa. Lappeenrantalainen ekonomi dokumentoi sijoitusmatkaansa Matkalla miljoonaan -Instagram-tilillään. Matkan varrelle on mahtunut niin huikeita onnistumisia Teslan ja Nvidian parissa kuin tärkeitä oppitunteja ”tippuvista puukoista”.
Tässä haastattelussa Atte kertoo, miten hän hyödyntää tekoälyä osakepoiminnassa ja miksi kenenkään ei pitäisi pelätä olla alussa huono.

Lappeenrannan ”Monacosta” maailmalle ja takaisin
Mie oon Atte Räihä, kahvia, koripalloa ja mäyräkoiria rakastava mies Lappeenrannasta. Koulutustaustaltani tradenomi + ekonomi, valmistuin LUTista vuonna 2022. Lappeenrannan lisäksi olen vuoden viettänyt Kanadassa vaihto-oppilaana 2013–2014, sekä asunut neljän vuoden ajan Tikkurilassa. Edullisemmat neliöhinnat, LUT, sekä rauhallisempi elämisen tahti veti takaisin Suomen Monacoon.
Yllä mainittujen harrastusten lisäksi tykkään kalastaa, pelata frisbeegolfia ja käydä punttisalilla, ulkojäillä, hiihtämässä sekä penkkiurheilemassa. Harrastan myös kellojen keräilyä, lätkäkortteja ja videopelaamista.
Tyyppinä olen vähän sellainen, että aina pitää olla jotain puuhaa ja projektia tulilla.
Tällä hetkellä työskentelen Account Managerina Elisalla, eli pidän huolen nykyisistä, miulle nimetyistä yritysasiakkaista, sekä koitan toki samalla kosiskella uusia.

@matkallamiljoonaan – Tabuja murtamassa ja vapaudesta haaveilemassa
Aikaisemmin ei ollut mitään konkreettista tavoitetta. Sittemmin laskin, että miun elintasolla miljoonan euron salkku mahdollistaisi jättäytymisen päivätöistä pois. Tästä tuli idea Matkalla miljoonaan -Instagram-tiliin. Se on helppo paikka laittaa vaikka screenshot jostain graafinkäppyrästä, ja herättää vähän keskustelua.
Samalla koitan omalla tekemiselläni vähän murtaa niitä rahaan liittyviä tabuja, joita meillä Suomessa hirveästi on. Toki siinä itsensä vähän susille heittää, ja joku saattaa selän takana puhua pahaa, mutta tosi moni on tullut kiittelemään siitä, miten joku miun somepäivitys on rohkaissut aloittamaan sijoittamisen.
Mutta aiheeseen palatakseni, ei ole mikään hinku päästä häthätää työelämästä pois, mutta myyntityön kaverina tuollainen järjettömältä tuntuva tavoite tekee hyvää, ja pitää motivaation korkealla.

Aggressiivista kasvua ja tutkan alla lentäviä helmiä
Pidän jenkkiosakkeista, ja strategia olisi 0–500 000 € välillä hakea aggressiivisempaa kasvua kasvuosakkeilla, jonka jälkeen nostaa vähän jalkaa kaasulta, ja pyrkiä enemmän suojelemaan kerättyä pääomaa, haalimaan osinko-osakkeita yms. Käytän sijoituspäätöksissäni jopa liian paljon maalaisjärkeä – jos on joku tuote tai palvelu jota itse tykkään käyttää, tarkistan yhtiön fundamentit, teen tekoälyn avulla lyhyen tiivistelmän ja riskiprofiilin, jonka jälkeen sijoitan summan X.
Käytän sijoituspäätöksissäni jopa liian paljon maalaisjärkeä – jos on joku tuote tai palvelu jota itse tykkään käyttää, tarkistan yhtiön fundamentit, teen tekoälyn avulla lyhyen tiivistelmän ja riskiprofiilin, jonka jälkeen sijoitan.
Tällä tavalla olen päätynyt sijoittamaan esimerkiksi Appleen, Teslaan, Nvidiaan ja Amazoniin. Ja jokaikinen näistä on mennyt aika kivasti! Pyrin kuitenkin oppimaan yhä paremmaksi osakepoimijaksi, jotta löytäisi edes joskus jonkun tutkan alla lentävän lapun.
Norwegianin mahalasku ja Teslan ”tenbäggeri”
Varsinaista pahinta mokaa ei ehkä ole – näen asian niin, että kaikki virheet opettavat paremmaksi sijoittajaksi. Jos nyt joku yksittäinen pitäisi mainita, niin varmaan Norwegianiin sijoittaminen. Fiksu ajatus oli se, että huonosti menee, mutta ainakin valtio tukee tuota puljua, ja rahat ei lopu kesken.
Kuinka ollakaan, Norjan valtio vetäytyi takavasemmalle, ja Norwegianin kurssi sukelsi rytinällä saman tien. Onneksi myin heti tämän uutisen jälkeen.
Suurimmat onnistumiset ovat varmasti Teslaan ja Nvidiaan sijoittaminen. Molemmat ovat itselleni tenbäggereitä, eli alkuperäinen sijoitus on kymmenkertaistunut. Teslaankin sijoitus meni sillä, että sain puhelinmyynnistä vuoden parhaan palkan jossa oli lomarahat mukana, ja mietin että ihan hienoja noi Elon Muskin sähköautot, laitetaan pari tonnia sinne lomarahoista, ja nautitaan loppurahoilla kesästä ja Lappeenrannan sataman palveluista. 1.8.2019 ostin nuo osakkeet, ja loppu onkin historiaa. Sain 10 osaketta kurssiin 15.59 USD, ja nyt yksi osake on 419 USD. Tuossa kävi älytön tuuri, mutta oli hyvä opetus myös siitä, miten tärkeää on olla markkinoilla mukana.

Nordnet Private Bankingin edut osakepoimijan tukena
Nordnet Private Banking -asiakkaana eniten tulee ehkä hyödynnettyä tuota Inderesin Premium-palvelua! Sieltä on veikeä katsoa sisäpiirikaupat, analyysiä, ja ylipäätään mitä siellä onkaan.
Plussaa on ollut myös dedikoitu asiakaspalvelu ja pienemmät kaupankäyntikulut.

”Älä pelkää olla huono, kun aloitat”
Vinkkini muille sijoittajille on tosi yksinkertainen – älä pelkää olla huono kun aloitat! Missään ei ole seppä syntyessään, kaikkeen kyllä oppii, ja sijoittaminen ei todellakaan ole mikään vanhojen varakkaiden setien harrastus. 15 eurolla kuukaudessa pääsee alkuun, ja some on pullollaan ilmaista tietoa, on se sitten Tiktok, Facebook tai YouTube, mistä haluaakaan aloittaa.
Rohkaisen myös kyselemään rohkeasti muilta somessa/LinkedInissä neuvoa. Myös ChatGPT ja tekoäly on tosi hyvä sparrauskaveri. Ja miulle saa aina laitella viestiä, esimerkiksi tuonne IG @matkallamiljoonaan inboxiin! Sijoitusneuvoja en anna, mutta pyrin kyllä vastaamaan kaikille!
Huonostikin sijoitetusta eurosta jää jotain käteen, kulutetusta eurosta ei jää kuin kuitti!