Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Miten avaan salkun alaikäiselle?

Avaa tili lapselle säästäminen -sivulta löytyvien ohjeiden mukaan. Huomioi, että vain huoltajat voivat avata lapselle tilin ja että lapsella tulee olla nimi asiakkuuden avaamiseksi. Pelkällä henkilötunnuksella salkun avaaminen ei onnistu.

Alaikäisen lapsen salkkua/tiliä/sijoitusvakuutusta hoitavat ja hallinnoivat huoltajat yhdessä Vanhempien valtakirjalla siihen asti, kun alaikäisestä tulee täysi-ikäinen täytettyään 18 vuotta, jolloin salkun/sijoitusvakuutuksen hallinta- ja käyttöoikeus siirtyy hänen omiin nimiinsä. Tällöin vanhempien valtakirjan mukainen ja/tai muut annetut valtuutukset myös päättyvät.

Jos alaikäinen on yli 15-vuotias, suosittelemme toimittamaan kopion myös lapsen henkilöllisyystodistuksesta.

Ulkomaan kansalainen alaikäisen vanhempana:

Mikäli toinen vanhemmista on ulkomaan kansalainen, mutta hänellä on kuitenkin suomalainen henkilötunnus, pyydämme lähettämään kopion myös hänen suomalaisesta henkilöllisyystodistuksesta, jota käytetään osoite- ja yhteystietojen varmistamiseen.

Salkun avaus alaikäiselle lapsenlapselle/kummilapselle:

Vain huoltajat voivat allekirjoittaa alaikäisen asiakashakemuksen. Alaikäisen huoltajat voivat antaa lapsen salkkuun/sijoitusvakuutukseen pääsyn myös jollekin muulle haluamalleen henkilölle, kuten isovanhemmalle tai kummille.

Jos valtuutetulla on itsellään salkku Nordnetissä, alaikäisen salkku/sijoitusvakuutus voidaan yhdistää hänen oman asiakkuutensa alle. Valtakirjaan tarvitaan alaikäisen molempien huoltajien allekirjoitukset. Annetut valtuutukset päättyvät, kun lapsesta tulee täysi-ikäinen.

Lue lisää lapselle säästämisestä