Siirry pääsisältöön

Kannattaako ostaa ATH-lukemiin? | Nordnet Traders’ Club 73

Koronasta huolimatta S&P 500 -indeksissä on vuonna 2020 nähty eniten yli prosentin päivänousuja sitten vuoden 1938. Korkotuotot ovat laskussa ja arvostuskertoimet nousussa, mutta kannattaako ATH-lukemiin ostaa? Tilastojen valossa vastaus saattaa yllättää.

ATH-lukemiin ostaminen

”Osta halvalla ja myy kalliilla” on yksi sijoittamisen viljellyimmistä periaatteista, mutta asia ei ole aivan niin mustavalkoinen. Markkinan ajoittaminen on hankalaa ja myös tilastot kertovat yllättävää faktaa. S&P 500 -indeksin ATH-lukemiin ostamalla on nimittäin muihin päiviin verrattuna tehnyt viime vuosikymmenten aikana parempaa tuottoa.

Toistuuko tammikuuilmiö tänäkin vuonna?

Tammikuuilmiö on yksi tunnetuimmista sijoitusmaailman anomalioista. Osaketuotot tapaavat olemaan tammikuussa poikkeuksellisen korkeita etenkin pienyhtiöiden kohdalla. Koska joulukuun myynnit tehdään veroteknisistä syistä eikä yhtiöön liittyvistä syistä, loppuvuoden suurimmat laskijat ja tammikuun suurimmat nousijat ovat yleensä ne yhtiöt, joiden osakekurssit ovat laskeneet vuoden alusta (eli joihin veromyynnit kohdistuvat). Toistuuko tammikuuilmiö tänäkin vuonna vai nähdäänkö poikkeus, joka vahvistaa säännön?

Lepikön salkussa paluu arkeen

Edellisessä Traders’ Club -jaksossa käsitellyn jättitappion jälkeen ammattitreidaaja Jukka Lepikkö on onnistunut jättämään vaikeudet taakseen ja lähtee kohti uutta pörssivuotta parin vahvan treidausviikon siivittämänä. Katso Jukan tuoreimmat tunnelmat jaksosta!

Seuraa Jukan markkina-analyysiä myös Nordnet Blogissa ja Twitterissä (@JukkaLepikko).

Nordnet Traders’ Club on viikoittainen videosarja, jossa seurataan markkinoiden kuumimpia puheenaiheita, analysoidaan mennyttä ja ennakoidaan tulevaa. Seuraamalla sarjaa opit kaiken oleellisen treidausstrategioista, markkinoiden ennakoinnista, kaupankäyntityökaluista jne. Lisäksi perehdymme tekniseen analyysiin, joka oikein käytettynä voi parantaa mahdollisuuksiasi ajoittaa markkinaa ja tehdä oikea-aikaisia ostoja ja myyntejä. Lue lisää Nordnet Traders’ Clubista ja Nordnetin tarjoamista eduista aktiivisille kaupankävijöille.

Tärkeää tietoa riskeistä.

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Käydäksesi kauppaa pörssilistatuilla tuotteilla sinun on läpäistävä tietämystesti tai muulla tavoin osoitettava riittävä tietämystaso varmistaaksesi tuotteiden asianmukaisuuden sinulle. Nordnet Markets-tuotteissa ei veloiteta kaupankäyntikuluja yli 100 euron toimeksiannoista. Aktiivinen kaupankäynti tai kaupankäynti pörssilistatuilla tuotteilla sisältää korkea riskin, joka ei sovi kaikille. Sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan. Traders’ Club -videoilla esitetyt tuotteet ovat esimerkinomaisesti valittuja. Videot on tehty opetustarkoituksessa. Tässä esitetty ei ole sijoitussuositus.

Nordnet Traders’ Club -video on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jukka Lepikön kanssa.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki