Pitäisikö sinun saada päättää omista eläkerahoistasi?

Kesä aikana kuultiin kiinnostavia uutisia. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen käynnisti selvityksen Ruotsin kaltaisen rahastoeläkemallin soveltamisesta Suomeen. Ruotsin mallissa bruttopalkasta maksettavasta eläkemaksusta ohjataan rahastoeläkkeeseen. Palkansaaja saa itse valita, mihin tarjolla olevista rahastoista tuo osuus sijoitetaan. Jatkossa saamme siis ehkä päättää itse, miten osa omista eläkemaksuistamme sijoitetaan. Mahtavaa!
Kaikki eivät kuitenkaan ole suhtautuneet ehdotukseen innosta puhkuen. Esimerkiksi Kauppalehden jutussa eläkepomot ihmettelivät, mitä ongelmaa muutoksella yritettäisiin ratkaista. Itseäni moinen nihkeys ihmetyttää.
Kuten hyvin tiedämme, luottamus eläkejärjestelmään on laskenut. Erityisen heikkoa se on nuorten keskuudessa, sillä he maksavat aiempia sukupolvia suurempia eläkemaksuja ja saavat vähemmän vastinetta eläke-euroilleen. Uusimman Eläkebarometrin mukaan entistä harvempi uskoo, että eläke takaa jatkossa kohtuullisen toimeentulon tai että eläkkeet pystytään maksamaan myös tulevaisuudessa. Samaa skeptisyyttä on ilmassa myös Evan arvo- ja asennetutkimuksesta.
Eikö yllä olisi jo ratkaistavaa kerrakseen? Kun omaan eläkekertymään olisi omilla sijoituspäätöksillä mahdollista vaikuttaa, voisi se lisätä kansalaisten luottamusta eläkejärjestelmään.
Tällä hetkellä kansalaisten kosketuspinta eläkejärjestelmään on varsin etäinen. Niin eläkemaksut kuin eläkkeellejäämisikä tuntuvat karkaavan aina vain kauemmas. Tällä hetkellä keskimääräinen perittävä TyEL-perusmaksu on 24,40 prosenttia työntekijän bruttopalkasta.
Toinen oleellinen näkökulma on tietenkin itse sijoittaminen. Uudistuksen myötä yhä useampi suomalainen altistuisi sijoittamiselle entistä aiemmin. Jo ensimmäisen kesätyöpaikan kohdalla nuori pääsisi pohtimaan, haluaako ottaa näkemystä omien eläkemaksujen sijoittamisen suhteen. Tämä voisi olla oiva kimmoke alkaa säästää ja sijoittaa myös omista säästöistä. Olisihan homma jo tuttua pakollisten eläkemaksujen myötä.
Kaikki eivät tietenkään ryntää heti pörssiin. Mutta jo se olisi jotain, että joutuisi edes hetken miettimään, mitä sijoittaminen on. Tällöin asia jää alitajuntaan ja joskus tulevaisuudessa kynnys sijoittamisen aloittamiseen on matalampi. Samalla tulisi eläkejärjestelmämmekin hieman tutummaksi.
Hallitusohjelman tavoitteissa on vahvistaa kotimaista omistusta ja tehdä meistä maailman talousosaavin kansa. Mahdollisuus vaikuttaa omaan eläkkeeseen olisi hyvä tapa lisätä luottamusta eläkejärjestelmään. Lisäksi se tukisi hallituksen tavoitetta vahvistaa kotitalouksien kykyä huolehtia omasta taloudestaan ja ymmärtää sijoittamisen mahdollisuuksia.
