Tunnusluvut
Juoksevat kulut
1,80%Omaisuusluokka
OsakeKategoria
Eurooppa suuret yhtiöt sekatyyli osakkeetPerusvaluutta
EURLainoitusaste
-Avaintietoasiakirja
Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on aktiivisella rahastonhoidolla saada sijoitetuille varoille mahdollisimman hyvä pitkän aikavälin tuotto, joka ylittää vertailuindeksin tuoton. Rahaston varat sijoitetaan eurooppalaisten yritysten osakkeisiin. Rahaston tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Rahasto noudattaa sijoitustoiminnassaan sekä vertailuindeksin mukaisia että S-Pankin omia poissulkukriteereitä. Näiden lisäksi rahasto poissulkee sijoituksistaan kaikki fossiilisen energian tuottajat, fossiilisten energianlähteiden varantoja omistavat yhtiöt sekä sellaiset sähköntuotantoon keskittyvät yhtiöt, jotka käyttävät tuotannossa fossiilisia polttoaineita. Rahasto painottaa sijoituksissaan yhtiöitä, jotka ovat positiivisessa tai neutraalissa asemassa, kun yhteiskunnat siirtyvät kohti vähähiilistä vaihetta. Sijoituspäätökset perustuvat osakekohtaisiin ja toimialatekijöihin.
Vastaavan tyyppisiä rahastoja
Omistukset
Jakauma
- Osakkeet97,5%
- Lyhyt korko2,5%
Asiakkaat katsoivat myös
Foorumi
Uutiset