Siirry pääsisältöön

Veroilmoitus – 3 vinkkiä sijoittajalle.

Nordnet on ilmoittanut verottajalle vuoden aikana arvo-osuustileilläsi (AOT) syntyneet luovutusvoitot sekä -tappiot, välityspalkkiot, maksetut osingot ja ennakkopidätykset, vuoden lopussa olleet kotimaiset omistukset sekä mahdolliset sijoituslainan korot. Sinun tulee siis vain tarkistaa, että veroilmoituksessa näkyvät tiedot ovat oikein ja täydentää vähennykset, mahdolliset ulkomaalaiset omistukset sekä tietyt rahasto-omistukset vuoden lopussa.

Huomioi, että jos olet käynyt viime vuonna kauppaa kryptovaluutoilla, sinun tulee itse laskea voittojen tai tappioiden määrä ja ilmoittaa se veroilmoituksella. Nordnetissä et voi sijoittaa suoraan kryptovaluuttoihin, mutta voit ottaa niiden kehitykseen näkemystä johdannaisten eli pörssilistattujen tuotteiden avulla. Niillä tehdyt kaupat näkyvät automaattisesti veroilmoituksella samaan tapaan kuin osakekaupatkin. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Jos veroilmoitus vaatii korjattavaa, määräpäivä on joko 7.5., 14.5. tai 21.5.2024. Yrittäjien määräpäivä on 2.4. Päivän näet omasta veroilmoituksestasi ja OmaVerosta.

Artikkeli on myös kuunneltavissa Spotifyssa.

210422_Nordnet_02_5337.jpg

1: Muista vähentää sijoitustoimintaan liittyvät kulut.

Välityspalkkiot ovat mukana niissä hankinta- ja myyntihinnoissa, jotka Nordnet on raportoinut verottajalle. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että olet muistanut vähentää veroilmoituksella kaikki muut sijoitustoimintaan suoraan liittyvät kulut: esimerkiksi vuoden aikana hankkimasi sijoituskirjallisuuden ja osakeanalyysipalveluiden kuukausimaksut.

Riippuen sijoitustoimintasi laajuudesta voit tehdä muitakin vähennyksiä, kuten työhuonevähennyksen. Katso verottajan ohjeet työhuonevähennyksen määrittämiseen . Myös esimerkiksi verkkoyhteydestä ja vuoden aikana ostetusta uudesta tietokoneesta voi tehdä vähennyksiä, jos niiden käytöllä on ollut osansa sijoitustoiminnassa.

2: Tarkista lainojen korkovähennykset.

Ilmoitamme verottajalle verovuonna kertyneet luottokorot, mikäli sinulla on ollut luottolimiittiä käytössä. Lainan käyttötarkoitus ilmoitetaan sijoitustoiminnan tulonhankkimisvelkana. Mikäli luottohakemuksessa ilmoitettu lainan käyttötarkoitus on muuttunut (eli olet nostanut luottoa salkusta ulos), ilmoita muuttunut käyttötarkoitus suoraan verottajalle. Suosittelemme tarkastamaan veroilmoituksesta, että luottokorot on ilmoitettu oikein.

3: Näin löydät veroilmoituksen kannalta oleelliset tiedot Nordnetin palvelusta.

Verotus ja osakesäästötili

Nordnet vastaa osakesäästötiliin liittyvästä veroraportoinnista. Osakesäästötilin sisällä tapahtuvia arvopaperikauppoja, tilille maksettuja osinkoja ja tilille kertyneitä korkoja ei ilmoiteta erikseen verottajalle. Et myöskään näe osakesäästötililläsi olevia omistuksia veroehdotuksellasi. Osakesäästötilin tuotto lasketaan ja tuottoa verotetaan noston yhteydessä, joten Nordnet ilmoittaa osakesäästötilin osalta verovuonna kaikkiin nostettuihin säästövaroihin sisältyvän tuoton osuuden sekä pidätetyn ennakonpidätyksen tuotosta. Myös rahasuoritusten nettomäärä ilmoitetaan verottajalle vuosittain. Nordnet ilmoittaa verottajalle osakesäästötilin lopetuksen yhteydessä mahdolliset osakesäästötilille kertyneet tappiot tilin lopetushetkellä.

Katso myös:


Avaa Nordnet-asiakkuus ja hoida sijoittajan veroilmoitus helposti.Avaa Nordnet-tili
© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki