Vuoden Sijoittaja 2021 ja Vuoden Sijoitusteko 2021 -voittajat on valittu yleisöäänestyksellä, johon tänä vuonna yksilöityjä ääniä tuli ennätyksellinen määrä, yhteensä 3 433 kappaletta. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa.
Sijoittaminen tarvitsee vaikuttajia.
Vuoden Sijoittaja -kilpailun finalistit ovat tehneet merkittävää vaikuttamistyötä edistääkseen kansankapitalismia ja avointa talouskeskustelua. Finalistit avaavat omaa säästämistään ja sijoittamistaan laajasti eri kanavissa ja saavuttavat kohderyhmää aina sijoittamisen aloittamista harkitsevista kokeneempiin sijoittajiin saakka. Kansankapitalismin edistämisen näkökulmasta keskeisessä asemassa ovat samastuttavat vaikuttajat, jotka purkavat ennakkoluuloja sekä tuovat vaurastumisen helposti lähestyttävään muotoon, inspiroiden näin muitakin laittamaan henkilökohtaisen taloutensa kuntoon.
Vuoden Sijoitusteko -finalistit osoittavat, että tietoa talouteen ja sijoittamiseen etsitään monipuolisesti eri medioista, aina kirjoista mobiilisovellukseen. Vuoden Sijoitusteko -finalisteissa on jo useampana vuonna ollut nähtävissä kehityskaari, jossa taloustieto ja -keskustelu ottavat tilaa sosiaalisen median kanavissa ja keskustelu laajentuu jatkuvasti uusiin media-alustoihin, saavuttaen yhä monipuolisemman kuluttajakunnan. Tämän vuoden finalistit näyttävät, ettei tämä kehityssuunta ole hiipumassa, vaan päinvastoin, ja uuden sisällön lisäksi myös klassikoilla on kysyntää uusissa muodoissaan. Finalisteja yhdistää erityisesti tahto olla mukana murtamassa tiedon raja-aitoja ja demokratisoimassa taloustietoutta. Monikanavainen keskustelu ja laaja mediatila ovat keskiössä kansankapitalismin edistämisessä ja yhä laajemman kohderyhmän saavuttamisessa.
Vuoden Sijoittaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia: heitä, jotka omalla toiminnallaan kannustavat muita aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt haltuun. Vuoden sijoittaja on valittu yleisöäänestyksellä vuodesta 2018 alkaen.
Vuoden Sijoittaja 2021 -voittaja Jukka Lepikkö kansantajuistaa treidausta.

Edellisen Vuoden Sijoittaja 2020 -voittaja, sijoitusbloggaaja ja -vaikuttaja, Jasmin Hamid kommentoi voittoaan seuraavasti:
Vuoden Sijoittaja 2020 -titteli on minulle todella iso juttu. Jo pelkkä tunnustus on mieletön kunnianosoitus. Sen lisäksi Vuoden Sijoittaja -kilpailun voitto on tuonut huikeita työtarjouksia ja mahdollistanut siirtymisen palkkatöistä yrittäjäksi. Voiton myötä minulla on itseluottamusta tehdä omaa juttuani.
Jasmin Hamid, sijoitusbloggaaja ja -vaikuttaja
Vuoden Sijoittaja 2021 -finalistit olivat:
- Hanna-Maria Heikkinen
- Mirko Hurmerinta
- Heikki Keskiväli
- Jens Kyllönen
- Sanni Lehtonen
- Jukka Lepikkö
Vuoden Sijoittaja 2021 -voittajaksi nousi 38,5 %:n äänisaaliin kahmaissut Traders’ Clubistakin tuttu ammattitreidaaja ja yksityissijoittaja Jukka Lepikkö. Jukka on nostanut viimeisten vuosien aikana treidaamista esiin suomalaisessa sijoituskeskustelussa ja ollut mukana tekemässä treidaamisesta trendikästä. Traders’ Club -videosarjassa Jukka on esitellyt uudenlaisen lähestymistavan sijoittamiseen, joka yhdistää teknistä analyysiä, makroindikaattoreita ja sijoittajasentimenttiä. Videosarjaa on julkaistu jo yli sadan jakson verran ja se onkin kerännyt huikeat yli 1,9 miljoonaa näyttökertaa, mikä kertoo siitä, että treidaus kiinnostaa suomalaisia sijoittajia ja tämän kaltaiselle sijoituskeskustelulle on kysyntää. Lisäksi Jukka on kirjoittanut Treidaa kuin ammattilainen -kirjan, joka on julkaistu sekä fyysisenä painoksena, että e-kirjana.

On ollut upeaa seurata viimeisten vuosien aikana, kuinka sijoitusinnostus on levinnyt Suomessa. Markkinoille on tullut paljon uusia sijoittajia ja pitkäjänteisen säästämisen lisäksi myös aktiivisempi kaupankäynti on kasvattanut suosiotaan merkittävästi. Treidaajien määrä on moninkertaistunut ja sen ympärille on kasvanut tiivis yhteisö, jossa tietoa ja osaamista jaetaan kaikkien kesken. On ollut etuoikeus olla etulinjassa luomassa ensimmäisiä suomalaisia treidaussisältöja ja huomata, kuinka suosituiksi ne ovat kasvaneet nopeassa ajassa. Olen äärimmäisen otettu ja onnellinen Vuoden Sijoittaja -tittelistä ja toivon tämän entisestään lisäävän treidaamisen tunnettuutta suomalaisessa sijoituskeskustelussa. Kannustan myös kaikkia sijoittajia aikahorisontista riippumatta tutustumaan treidaussisältöihin, sillä niiden kautta voi oppia ymmärtämään paremmin osakemarkkinoita ohjaavia tekijöitä, kuten sijoittajapsykologiaa ja -sentimenttiä.
Jukka Lepikkö, ammattitreidaaja
Vuoden Sijoitusteko 2021 -voittaja Lukiolaisten sijoittajakoulu demokratisoi nuorten talousosaamista.

Viime vuonna Vuoden Sijoitusteko 2020 -palkinnon nappasivat Rahajunnut. Nuoret Rahajunnujen takaa, Akseli Nieminen ja Waltteri Helisalo, kommentoivat voittoaan vuoden jälkeen näin:
Vuoden Sijoitusteko-kilpailun voittaminen vuonna 2020 oli meille hieno kokemus. Kilpailun voittaminen toi uskoa siihen, että nuorten talousasioista puhuminen on todellakin tärkeä juttu. Kilpailun voitto oli myös selkeä osoitus meille siitä, että oma tekeminen kyseisen aiheen parissa oli ollut onnistunutta. Vuoden sijoitusteko -kilpailu avasi meille uusia yhteistyömahdollisuuksia ja oli todella mukava nähdä kun lisää nuoria innostui sijoittamisesta meidän voiton myötä. Kilpailu toi toiminnallemme näkyvyyttä mediassa ja auttoi meitä saavuttamaan yhä enemmän sijoittamisesta kiinnostuneita nuoria.
Rahajunnut Akseli Nieminen ja Waltteri Helisalo
Vuoden Sijoitusteko 2021 -finalistit olivat:
- HS Visio
- Lukiolaisten sijoittajakoulu
- Näin sijoitan pörssiosakkeisiin – opas nuorelle (Seppo Saario)
- ROI Oman talouden personal trainer -sovellus
- Sijoita rahasi vastuullisesti -kirja (Kaisa Kurittu)
Vuoden Sijoitusteko 2021 -voittajaksi 34,2 %:n äänipotilla kiiri Lukiolaisten sijoittajakoulu. Lukiolaisten sijoittajakoulu on maksuton koko lukion kestävä kurssi, jossa opiskellaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita nuoria innostavalla tavalla. Konsepti on historian ja yhteiskuntaopin opettajan Timo Holmströmin käsialaa ja sen levityksestä sekä kehityksestä vastaa Talous ja Nuoret TAT. Vuoden 2021 elokuusta eteenpäin mukaan Lukiolaisten sijoittajakouluun on ilmoittautunut jo 60 toisen asteen oppilaitosta, 44 eri paikkakunnalta. Suosio viestii nuorten alati kasvavasta kiinnostuksesta sijoittamista ja säästämistä kohtaan.
Sijoittajakoulussa on myös mahdollista päästä konkreettisesti sijoittamiseen käsiksi vapaaehtoisen hyväntekeväisyyssalkun kautta, jonne oppilaitoksen hankkima yhteistyökumppaniyritys tarjoaa sijoitettavan pääoman. Opiskelijat saavat sijoittaa pääomaa kahden vuoden ajan, jonka jälkeen salkun mahdolliset tuotot lahjoitetaan opiskelijaryhmän valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Sijoittajakoulu siis mahdollistaa sijoittamisen kokeilemisen varallisuudesta riippumatta ja on siten mukana demokratisoimassa nuorten talousosaamista!

Lähes 20 prosenttia Suomen lukioista on ottanut TAT:in lukiolaisten sijoittajakoulun opintojaksovalikoimaansa sen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Se on huikea saavutus ja kertoo siitä, että sijoittaminen ja omistajuus kiinnostavat nuoria. Iloitsen siitä, että Sijoittajakoulun avulla oman talouden hallinta, omistajuus ja sijoittaminen tulevat tutuksi myös niille nuorille, joiden kotona ei puhuta sijoittamisesta.
Jenni Järvelä, Talous ja nuoret TATin toimitusjohtaja
Vuoden Sijoitusteko 2021 -palkinnon voittaminen on valtava kunnia. Lukiolaisten sijoittajakoulun saama tunnustus kertoo siitä, kuinka paljon Suomessa arvostetaan koulutusta. Nyt ei kuitenkaan ole aika levätä laakereilla, sillä varsinainen työ on vasta aluillaan. Tavoitteenani on tarjota joka ikiselle suomalaisnuorelle perhetaustasta riippumatta mahdollisuudet kokeilla sijoittamista käytännössä. Lämpimät kiitokset kaikille Lukiolaisten sijoittajakoulua äänestäneille.
Timo Holmström, historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja Lukiolaisten sijoittajakoulun ”isä”
Sijoittaminen on elämän mittainen oppimismatka.
Tänä vuonna Vuoden Sijoittaja ja Vuoden Sijoitusteko -voittajia yhdistää oppimisen teema. Vuoden Sijoitusteon 2021 avulla, eli Lukiolaisten sijoittajakoulussa opiskellaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita innostavalla tavalla. Vuoden Sijoittaja 2021 Jukka Lepikkö vuorostaan opettaa jo hieman edistyneemmille sijoittajille, kuinka markkinaliikkeitä voi hyödyntää lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä käyttämällä teknistä analyysiä, sijoittajasentimenttiä sekä makroindikaattoreita. Näiden kahden suosikin yleisöön kuuluvat sekä aloittelijat että kokeneemmat sijoittajat. Sijoituskeskusteluun kaivataan monipuolista sisältöä ja näkemystä. On monta tapaa sijoittaa.
Onnea Vuoden Sijoittaja 2021 Jukka Lepikkö ja Vuoden Sijoitusteko 2021 Lukiolaisten sijoittajakoulu!
- Seuraa Jukka Lepikköä Twitterissä @JukkaLepikko ja Instagramissa @jukkalepikko.
- Seuraa Lukiolaisten sijoittajakoulua sekä Talous ja Nuoret TATia osoitteessa tat.fi/lukiolaisten-sijoittajakoulu, Twitterissä @TATtalks, LinkedInissä @Talous ja Nuoret TAT sekä Youtubessa @Talous ja Nuoret TAT.
Finalistit yleisöäänestykseen valitsi alkukesästä 2021 tuomaristo, johon kuului minun lisäkseni Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, Inderesin perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Rautanen, sekä Vuoden Sijoittaja 2020 -voittaja Jasmin Hamid ja Vuoden Sijoitusteko 2020 -voittaja Rahajunnut (Akseli Nieminen ja Waltteri Helisalo).
Katso taltiointi Pörssisijoittajan viikon 17.9. tapahtumasta, jossa voittajat palkittiin.