Siirry pääsisältöön
Profiilikuva

Ryokale

Finland
Jäsen jo 9 vuotta
Seuraajaa
Seurannassa
0 stars
Luokitus
Olen 8v sijoitusmaailman koukeroissa pyörinyt pitkän tähtäimen arvo-/laatusijoittaja. Pyrin löytämään jo tänään todennettavissa olevaa arvoa, korkeaa pääoman tuottoa ja mahdollisimman luotettavasti ennustettavaa kassavirran kasvua jota ei kuitenkaan mielestäni olla vielä hinnoiteltu osakkeeseen riittävän hyvin. Tein ensimmäiset sijoitukseni marraskuussa 2014 ja sijoitushorisonttini on noin 25-30v. En varsinaisesti sijoita mitään tavoitetta varten, vaan tarkoituksenani on mahdollisuuksien mukaan laittaa ylimääräiset rahat töihin ja toisaalta myös käyttää varoja sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Nukun yöni paremmin, kun taloudellinen liikkumavara ja turva kasvaa, eikä tarvitse niin paljoa murehtia lakisääteisen eläketurvankaan riittävyydestä. Ensimmäisten kuukausien lähes puhtaasta indeksisijoittamisesta ja kulujen minimoimisesta Boglehead tyyliin olen siirtynyt yhä enemmän osakepoimintaan ja omien näkemysten toteuttamiseen. Tavoitteena on tietenkin lyödä osakepoiminnoilla indeksien tuotto ja hyötyä taloudellisesti markkinoiden seuraamiseen käytetystä ajasta. Jatkan kuitenkin jossain vaiheessa myös indeksisijoittamista, mutta ainakin tällä hetkellä pääpaino on osakepoiminnoissa. Pyrin välttämään myyntejä ja sijoittamaan pääasiassa vakaisiin ja kannattavasti kasvaviin yrityksiin joilla on hyvä osinkohistoria tai ainakin mielestäni edellytyksiä maksaa tulevaisuudessa kasvavaa osinkoa. Tavoitteenani ei ole maksimoida nykyosinkoa, vaan arvostan enemmän tervettä tuloskasvua, jossa kassavirtaa käytetään tuottoisiin investointeihin. Sijoitan kuitenkin pääasiassa osingot vielä tässä vaiheessa takaisin kasvamaan korkoa korolle. Salkkuni sektoriallokaatio on tällä hetkellä hyvin epätasapainoinen ja olen päättänyt myös jatkossa keskittää osakepoimintani USA:n markkinoiden varsin laajaan REIT valikoimaan. Tämän lisäksi etsin muutamia pienyrityksiä pääasiassa Helsingin pörssistä. Niistä kun on helpompaa saada laadukasta tietoa ja ymmärtää toimintaympäristöä. Pienistä yrityksistä on myös helpompaa löytää hinnoitteluvirheitä ylituoton metsästykseen. Tulen jossain sopivassa vaiheessa hajauttamaan salkkuani REIT sektorin ulkopuolelle indeksisijoituksilla. Tällä tavoin saan helpommin laajan hajautuksen myös muille sektoreille. Lisäksi pystyn mm. parantamaan salkkuni verotehokkuutta ja pitämään osakemäärän paremmin kurissa, jotta sijoitusten kunnolliseen seuraamiseen ei kulu kohtuuttomasti aikaa. (Päivitetty 30.9.2022) 10 Secrets to Achieve Financial Success 1. Respect Money and be Indifferent towards it (20:59) 2. Rent to Own – Define Assets and Liabilities Properly (42:33) 3. Build and Own your own Infrastructure (50:16) 4. Go Travelling, Get Perspective, Get your Dream Life (1:01:00) 5. Know that Risk is Subjective not Two Dimensional (1:07:33) 6. Seek out Alternative Education (1:17:45) 7. Learn to Value your Time Properly (1:24:30) 8. Ditch the Smart Phone (1:33:12) 9. Mainstream Media is Useless. Don’t consume it (1:40:51) 10. Choose Role Models that suit Your Objective (1:45:09) https://www.youtube.com/watch?v=4a51wQAOGR4 Anton Kreil riskeistä ja positioiden valinnasta - Risk is subjective. - Step outside of yourself and be objective when assessing risk. - Calculate upside vs downside correctly. - Try to position yourself in scenarios all the time where you have very limited downside and business risk but huge upside. - Repeat it infinite times. - If you do that well, you will become wealthy. Kimmo Matikaisen pointit indeksin voittamisesta - Panosta vahvoihin osakkeisiin, äläkä jää roikkumaan huonoihin. Heikot siis pois ja vahvoja lisää. - Salkku on massa rahaa, jossa jokaisen osan pitää lunastaa paikkansa. - Salkku ei saa olla tuuliajolla, jossa vanhat positiot roikkuu, koska osakkeita kuuluu holdailla, kun kerran on erehtynyt ostamaan tai ne ovat miinuksella, jolloin niitä ei voi myydä tappiolla (ei myönnetä virheitä). - Toisaalta veroja ei pidä pelätä ja voitollisiakin positioita kannattaa ajoittain myydä. - Ei minimoida kuluja äärimmäisyyksiin asti. - Rahan tulevaisuus on se mikä merkitsee. Ei jäädä odottamaan ihmettä virheostojen kanssa.
Elämäkerta

Kirjaudu sisään Sharevilleen nähdäksesi omistukset.
Kirjaudu
Pörssilistatut
Osuus
Keskikurssi
Kehitys
U
Unity Software Inc
100,00%
1,00 SEK
+13,80%
W
Walt Disney Company (The)
14,10%
100,00 SEK
+1,40%
C
Chewy, Inc. Class A
12,70%
1,00 SEK
+25,50%
D
Dometic Group AB
11,00%
1,00 SEK
+42,30%
H
Hims & Hers Health, Inc. Class A
8,50%
1,00 SEK
−22,10%
A
Airbnb, Inc. - Class A
7,20%
1,00 SEK
+56,12%
F
Facebook A
5,50%
1,00 SEK
−13,40%
S
Sea Limited American Depositary Shares
3,30%
1,00 SEK
+35,80%
Rahastot
Osuus
Keskikurssi
Kehitys
T
TIN Ny Teknik A
12,60%
1,00 SEK
+35,80%
L
Lannebo Teknik
9,60%
1,00 SEK
+35,80%
© 2024 Nordnet Bank AB.
Tuki ja asiakaspalvelu
© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki