Alkuun

Tervetuloa LeadDesk
-yhtiöesittelyyn!

LeadDesk Oy suunnittelee osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle ja listautumisannin toteuttamista.

Tervetuloa tutustumaan LeadDeskin kansainväliseen kasvutarinaan!

LeadDesk on nopeasti kasvava ja kansainvälistyvä ohjelmistoyhtiö, joka tarjoaa LeadDesk-pilvipalvelua suurivolyymisen myynnin ja asiakaspalvelun tarpeisiin, erityisesti contact center -palveluita tuottaville yrityksille. Muita merkittäviä asiakastoimialoja ovat media, turvallisuuspalvelut, energia, tietoliikenne, talouspalvelut ja markkinatutkimus.

Menestyksekkään liiketoimintamallinsa avulla LeadDesk on jo saavuttanut johtavan¹ markkina-aseman toimialallaan Pohjoismaissa ja rakentanut hyvän kasvualustan keskeisissä maissa Euroopassa. Yhtiön liikevaihto on kasvanut vuosien 2012 ja 2018 välisenä aikana keskimäärin 46 prosenttia vuodessa. Vuonna 2018² liikevaihto oli noin 11,0 miljoonaa euroa, mikä vastasi noin 21 prosentin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna.

LeadDeskin tavoitteena on jatkaa voimakasta, kannattavaa kasvua nykyisillä markkinoillaan ja laajentua uusille markkina-alueille Euroopassa – orgaanisesti ja yritysostoin. Pilvipohjainen ratkaisu ja skaalautuva liiketoimintamalli tukevat yhtiön kasvustrategiaa.

Tule tapaamaan yhtiön edustajia ja kuulemaan lisää kansainvälisestä kasvutarinasta pilvimarkkinassa. Tilaisuudessa mukana myös Inderesin analyysitiimi.

Tilaisuuden ohjelma:

  • Klo 17.00–18.00 Buffet-tarjoilu, virvokkeet
  • Klo 18.00–20.00 LeadDesk – kasvuyhtiö pilvimarkkinassa, toimitusjohtaja Olli Nokso-Koivisto

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella! Paikkoja on rajoitetusti.

Päivämäärä: 04.02.2019
Aika: 17:00 - 20:00
Kaupunki: Helsinki
Paikka: Valkoinen Sali
Osoite: Aleksanterinkatu 16

¹ Johtava pilvipalveluna itsenäisesti käyttöönotettavan (self-provisioning) suurivolyymisen myynnin ja asiakaspalvelun ohjelmiston toimittaja liikevaihdolla mitattuna Pohjoismaissa. Tieto perustuu johdon selvityksiin alalla toimivista yrityksistä. Tarkastelussa ei ole ollut mahdollista huomioida ei-julkisia tietolähteitä. ² Vuoden 2018 luvut ovat tilintarkastamattomia.

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sinun tulee perehtyä rahastoesitteeseen ja avaintietoesitteeseen ennen kuin sijoitat rahastoihin. Rahastoesitteen saat rahastoyhtiöltä ja avaintietoesitteen löydät nordnet.fi-sivustolta rahaston yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta.