Siirry pääsisältöön

Mihin kannattaa sijoittaa osakesäästötilillä?

Sitä emme tiedä, mutta näihin osakkeisiin Nordnetin asiakkaat uskovat.

1.1.2020 lanseerattu verotehokas tilityyppi, osakesäästötili (OST), on herättänyt erittäin suurta kiinnostusta suomalaisten yksityissijoittajien keskuudessa: osakesäästötilejä on avattu pelkästään Nordnetissä jo yli 200 000. Myös kaupankäynti uudella tilityypillä on alkanut vilkkaana. Moni sijoittaja kuitenkin miettii edelleen, mihin sijoittaa osakesäästötilinsä kautta. Tähän meillä ei valitettavasti ole antaa suoraa vastausta, mutta voimme tarjota dataa sijoituskohteiden analysoinnin tueksi.

Se, että osake on suosittu, ei tietenkään tarkoita, että kyseessä olisi hyvä sijoituskohde. Monesti asia on itse asiassa päinvastoin. Parhaimmillaan tällaiset listat voivat kuitenkin toimia aloituspisteenä sijoituskohteiden analysointiin ja ideoiden etsimiseen. Markkinoittain jaotelluilta osakelistoilta voi löytyä myös uusia nimiä – yhtiöitä, joiden et ehkä edes tiennyt olevan pörssilistattuja jossakin päin maailmaa.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa.

Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Mihin kannattaa sijoittaa osakesäästötilillä? Näin asiakkaamme sijoittavat!

Koostimme alle asiakaskuntamme yleisimmin omistetut osakesijoitukset markkinoittain – listoilta voit siis saada ideoita myös osakesäästötilisi kansainväliseen hajauttamiseen.

🇫🇮 Omistetuimmat Helsingin pörssin osakkeet
+4,12%
93 825
−19,56%
76 905
+1,21%
73 352
−27,57%
71 899
+19,53%
51 714
−13,22%
41 244
−34,67%
33 677
−44,04%
27 625
−5,32%
23 062
+124,37%
22 879
−30,74%
22 485
🇺🇸 Omistetuimmat USA:n pörssien osakkeet
−5,99%
57 798
+19,58%
40 239
+18,67%
31 073
−60,51%
22 970
+34,73%
17 933
−1,44%
17 804
+4,57%
17 486
+98,01%
16 800
−4,81%
15 965
−28,71%
15 844
−14,16%
13 313
−18,24%
13 056
−63,81%
12 669
🇳🇴 Omistetuimmat Oslon pörssin osakkeet
−13,34%
39 552
+13,6%
32 660
−3,94%
26 592
−61,14%
23 256
−35,64%
20 341
−20,24%
19 771
−7,32%
19 293
−13,57%
19 040
−12,1%
18 323
−18,81%
17 875
−21,76%
17 712
−31,93%
16 464
+3,87%
16 269
🇩🇰 Omistetuimmat Kööpenhaminan pörssin osakkeet
−17,38%
41 800
+41,61%
37 000
−53,36%
33 176
+21,57%
24 177
+22,08%
22 108
−3,19%
18 098
+11,26%
17 667
−22,52%
17 163
+26,01%
16 962
−34,82%
16 600
🇩🇪 Omistetuimmat Frankfurtin pörssin osakkeet
−29,34%
7 317
+26,62%
4 336
−5,26%
4 246
+11,46%
3 430
−45,23%
3 225
−25,93%
3 146
−15,29%
2 920
−20,75%
2 868

Huomio lähdeveroista.

Korkean lähdeverotuksen maissa (Saksa, Norja ja Tanska) sijoittajan kannattaa kiinnittää huomiota osakkeen osingonmaksuprofiiliin ennen sijoituspäätöksen tekemistä, koska osakesäästötilille maksetuista osingoista perittyjä lähdeveroja ei hyvitetä verotuksessa vastaavasti kuin arvo-osuustilin (AOT) puolella. Käytännössä näihin maihin listattuihin osakkeisiin sijoittaessa kannattaa siis suosia matalan osinkotuoton kasvuyhtiöitä korkean osinkotuoton yhtiöiden sijaan, jos haluaa minimoida “verohävikin”. Myös esimerkiksi SSAB ja Telia lukeutuvat verohävikkiä tuottaviin osakkeisiin, koska niiden pääkonttorit ovat Ruotsissa. Lue lisää aiheesta täältä.

Toisaalta on hyvä muistaa, että edellä kuvatun lähdeverohävikin vaikutus voi pitkällä aikavälillä jäädä huomattavasti pienemmäksi kuin se hyöty, joka saadaan siitä, että osingot – ulkomaiset tai kotimaiset – saavat kasvaa korkoa korolle verottajan ulottumattomissa osakesäästötilin sisällä. Oleellinen kysymys on tämä: aiotko nostaa osinkoja tulevina vuosina ulos salkustasi vai uudelleensijoittaa niitä? Jos aiot nostaa osinkoja ulos esim. elämiseen, sijoitus kannattaa tehdä arvo-osuustilille. Jos sijoitushorisonttisi on pitkä, osakkeet voi olla järkevää ostaa osakesäästötilille – vaikka kyseessä olisi ulkomainen osinko-osake. Opi lisää aiheesta Nordnet-koulussa.

Aamukirje – hyödynnä päivittäiset osakeanalyysit.

Aloita pörssipäivä lukemalla tuoreet analyysit, pörssiuutiset ja Nordnetin Blogin uudet artikkelit. Monipuolinen aamukirje ilmestyy joka arkiaamu ja on maksutta luettavissa Nordnetin asiakkaille. Aamukirje sisältää mm.:

  • päivän poiminnan

  • tärkeimmät pääuutiset

  • sijoitusammattilaisten kirjoittamia artikkeleita

Tilaa aamukirje sähköpostiin

Osakeanalyysien avulla onnistuneita päätöksiä.

  • Maksuttomasta aamukirjeestä päivän vinkit.

  • Inderesin, Sijoitustieto.fi:n ja Sijoittaja.fi:n analyysejä koti- ja ulkomaisista yhtiöistä sekä ETF:istä.

  • Analyytikoiden osakesuositukset.

Osallistu listautumisanteihin (IPO) 0 € ostovälityspalkkioin.

Tästä osiosta löydät listautumista suunnittelevien yhtiöiden esittelytilaisuudet ja käynnissä olevat listautumis- sekä osakeannit.

210127_Nordnet_Kontor_0769.jpg

Ei listautumisanteja käynnissä tällä hetkellä.

Pysy kuulolla, niin tiedät koska seuraava anti käynnistyy!

Hiljattain pörssiin listautuneita yhtiöitä
−1,39%
-
0,0 MEUR
2 501
+1,01%
-
0,0 MEUR
2 360
−2,08%
−35,8%
0,0 MEUR
1 902
0%
-
0 MEUR
1 199
+4,78%
−84,7%
0 MEUR
807
−0,32%
-
0,0 MEUR
223
0%
-
0,0 MEUR
214