Siirry pääsisältöön

Osittainen vanhuuseläke – pehmeä lasku eläkkeelle.

Jos toimeentulon tukena on säästöjä, osittainen vanhuuseläke on varteenotettava vaihtoehto. Osittaisella vanhuuseläkkeellä saa tehdä töitä niin paljon tai vähän kuin haluaa.

Edellytyksenä on, että työajasta pääsee yksimielisyyteen työnantajan kanssa. Maksussa olevaan eläkkeeseen tienestit eivät vaikuta suuntaan eivätkä toiseen. Verotukseen ne sen sijaan voivat vaikuttaa.

Työnteon hyviin puoliin voi laskea senkin, että työssä käyvälle eläkeläiselle kertyy eläkettä samalla periaatteella kuin muillekin.

Osittainen vanhuuseläke perustuu eläkkeen alkamista edeltäneen vuoden loppuun mennessä kertyneeseen työeläkkeeseen. Otetaan esimerkiksi tammikuussa vuonna 1962 syntynyt henkilö, joka tienaa 3 500 euroa kuukaudessa ja jolle aiemmilta vuosilta kertynyt eläkettä 2 000 euroa.

Oletetaan lisäksi, että esimerkkihenkilö tahtoo osittaiselle vanhuuseläkkeelle ensimmäisen tilaisuuden tullen eli 61-vuotiaana eli neljä vuotta ennen esimerkkihenkilön ikäryhmän alinta eläkeikää. Varaslähtö pienentää eläkettä pysyvästi: kustannus on 0,4 prosenttia per kuukausi. Tässä tapauksessa eläke pienenee 19,2 prosenttia, koska eläkkeelle on tarkoitus siirtyä neljä vuotta ennen ikäryhmän alinta eläkeikää.

Tarjolla on myös 0,4 prosentin lykkäyskorotus. Sen saa niin ikään jokaiselta kuukaudelta, jona lykkää eläkkeelle siirtymistä yli oman ikäryhmänsä alimman eläkeiän. Töitä ei kuitenkaan ole pakko tehdä eläkkeelle jäämiseen asti. Korotukseen saamiseen riittää, ettei nosta eläkettä.

210422_Nordnet_04_5809.jpg

Harva pärjää pelkällä osittaisella eläkkeellä.

Pelkän osittaisen vanhuuseläkkeen varassa voi kuitenkin olla vaikea pärjätä.

Esimerkkihenkilön osittainen vanhuuseläke olisi 421 euroa kuukaudessa, jos hän ottaisi eläkkeestään maksuun 25 prosenttia tai 842 euroa, jos hän ottaisin maksuun 50 prosenttia eläkkeestään. Toisin sanoen, tulot putoaisivat huomattavasti, jos hän jättäisi palkkatyönsä 61-vuotiaana.

Mikäli esimerkkihenkilö lykkää eläköitymistä 63-vuotiaaksi, hänen osittainen vanhuuseläkkeensä nousee 502 euroon tai 1 003 euroon. Selvää on, ettei pelkällä osittaisella vanhuuseläkkeellä eletä sen enempää herroiksi kuin rouviksikaan.

Työnteon jatkaminen eläkkeen rinnalla on monille eläkeläisille varteenotettava vaihtoehto.

Tästä kertoo esimerkiksi työeläkeyhtiö Ilmarisen viime vuodenvaihteessa julkaisema tutkimus, johon osallistui 1 210 eläkeläistä. Sen mukaan kaksi kolmesta eläkeläisestä haluaa tehdä töitä. Useimmin perusteluina mainittiin työssäkäynnin hyvinvointia lisäävä vaikutus ja toimeentulon parantaminen.

Kiinnostavaa on, että moni tosin ahkeroisi mieluiten jonkun muun kuin aiemman työnantajansa palveluksessa tai ainakin uudessa tehtävässä.

Jos haluaa lopettaa työnteon kokonaan, mutta käyttää rahaa entiseen tapaan, tilkkeeksi tarvitaan säästöjä, muita tuloja tai varallisuutta, jota voi tarpeen tullen on muuttaa rahaksi. Yksi myy osakkeita, toinen metsää ja kolmas muuttaa rahaksi sijoitusasuntonsa. Myynneissä riskinä on onneton ajoitus eli se, että joutuu myymään omaisuuttaan pakon edessä halvalla.

Riski pienenee, jos varojen tuoton voi odottaa kattavan palkka- ja eläketulojen erotuksen tai ainakin merkittävän osan siitä – tai jos menoissa on joustonvaraa. Vakainta tulovirtaa voi odottaa, jos tulot koostuvat useista eri lähteistä kuten korko-, osinko- ja vuokratuloista.

Ovi osittaiselle vanhuuseläkkeelle on avoinna myös yrittäjille. Edellytyksenä on, että yritystoiminta jatkuu osittaisen vanhuuseläkkeen ajan ja YEL-vakuutus on voimassa. Osittaiseen eläkkeeseen voi tarttua aikaisintaan 61-vuotiaana. Vuonna 1964 syntyneiden alaikäraja on 62-vuotta. Nuoremmat ovi osittaiselle eläkkeelle aukeaa aikaisintaan kolme vuotta ennen alinta ikäryhmän vanhuuseläkeikää.

Tässä jutussa käytetyt eläkearviot on laskettu Työeläke.fi -sivuston laskurilla. Eläkemäärät on esitetty kuluvan vuoden hintatasossa.

Älä jätä eläkettä arvailujen varaan.

  • Tutustu työeläkeotteeseesi: Eläkeyhtiösi ylläpitämästä otteesta ilmenee, mistä ja kuinka paljon eläkettä on kertynyt. Tiedot kannattaa tarkistaa aika ajoin, koska tuleva eläke perustuu työeläkeotteen tietoihin ja siinäkin voi olla virheitä tai puutteita.

  • Katso totuutta silmiin: Eläkeiän lähestyessä työeläkeotteessa on suuntaa antava arvio tulevasta eläkkeestäsi.

  • Jos eläkearvio vaikuttaa pieneltä, mieti korjaavia toimia. Jos eläkevuodet ovat kulman takana, säästämällä ja sijoittamalla tilannetta ei ehdi korjata. Mitä lähempänä eläkevuodet ovat, sitä varovaisemmin sijoitusriskiä kannattaa ottaa ja miettiä ennemmin vaihtoehtoisia tapoja rahoittaa eläkevuosien menoja. Niihin kuuluvat esimerkiksi työnteon jatkaminen ja kiinteän omaisuuden myyminen.

  • Eläketurvakeskuksen tuoreimpien tilastojen mukaan keskieläke oli Suomessa viime vuonna 1 784 euroa kuukaudessa. Vajaa kolmannes eläkkeistä oli yli 2 000 euroa kuukaudessa. Joka kolmannen eläkeläisen kuukausieläke jää alle 1 250 euron.


Sijoituksilla eläkkeelle 50-vuotiaana | Vauraat ja rohkeat, osa 4

Sarjan neljännessä jaksossa tuottajamme Tuomas sai haastateltavakseen Suvin, joka on jäänyt eläkkeelle jo 50-vuotiaana. Miten Suvin sijoitusura alkoi, miten hän sijoittaa ja mitä hän antaisi vinkiksi muille varhaiseläkettä harkitseville? Katso video!

Sijoituksilla eläkkeelle 50-vuotiaana | Vauraat ja rohkeat osa 4
Sijoituksilla eläkkeelle 50-vuotiaana | Vauraat ja rohkeat osa 4

Tärkeää tietoa riskeistä.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Oletko miettinyt, kuka hoitaa sijoituksiasi, jos et itse siihen enää pysty? Laadi juridisesti pätevät asiakirjat kätevästi netissä.Lue lisää Docuesta
© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki