Yritysjohtajat muistelevat

Suorat osakesijoitukset edellyttävät paneutumista ja tietojen hankinta ”omista” yrityksistä. Siten ne tarjoavat paljon enemmän virikkeitä kuin passiivinen rahastosijoittaminen. Perustiedot yhtiöistä löytyvät vuosikertomuksista, osavuosikatsauksista, netistä sekä lehdistöstä. Tapaamalla yritysjohtajia yhtiökokouksissa ja sijoittajatilaisuuksissa pääsee pintaa syvemmälle. Tämän jälkeen seinä tuli helposti vastaan. Nyt on kuitenkin vahvistumassa melko uusi ilmiö, kun liike-elämässä uransa luoneet alkavat muistella tekemisiään tai heidän toimintaansa esitellään aiempaa yksityiskohtaisemmin. Näin julkisuuteen tulee roppakaupalla uutta ja entistä monipuolisempaa tietoa. Saamme tietää, miten on päädytty erilaisiin ratkaisuihin, mitä tapahtuu yleisöltä piilossa kulissien takana ja parhaimmillaan myös minkälaisessa tunnekuohussa päätöksiä on jouduttu tekemään.

Valitettavasti on erittäin harvinaista, että yritysjohtajat kirjoittavat tai edes osaavat kirjoittaa itse muistelmiaan. Turvaudutaan lähes aina haamukirjoittajiin, yleensä ammattitoimittajiin, jotka joskus kirjoittavat jopa ilman johtajan myötävaikutusta. Kun kirjoittaja on ulkopuolinen, elämäkerta jää helposti pinnalliseksi. Tosiasiat kerrotaan, mutta johtajan kokemaa päätöksenteon tuskaa ja esillä olleita toteutusta vaille jääneitä ratkaisuvaihtoehtoja ei voida kuvata. Ulkopuolinen ei tietenkään myöskään voi tietää, mitä  johtaja sisimmissään tuntee tai ajattelee toiminnastaan. Tätä epäkohtaa voi yrittää lieventää haastattelemalla kirjan kohdetta, edellyttäen että tämä henkilö on valmis puhumaan avoimesti ja rehellisesti myös ikävistä asioista. Onnistumisistaan jokainen puhuu mielellään.

Jo kuolleista yritysjohtajista on kirjoitettu melko runsaasti. Ennen vanhaan elämäkerrat heistä julkaistiin heidän perustamansa tai johtamansa yritysten toimesta, joten lopputulos oli yleensä kiiltokuvamainen sankaritarina asianomaisesta henkilöstä. Näiden elämäkertojen alalajissa otettiin pitkä harppaus rehellisyyden ja uskottavuuden suuntaan, kun John Simon vuonna 2009 julkaisi teoksensa Koneen ruhtinas”. Kirjassa annetaan kaikkea muuta kuin siloteltu kuva Koneen vuonna 2003 kuolleesta valtiaasta Pekka Herlinistä, joka kärsi vakavasta alkoholiongelmasta. Poikkeuksellisen ansiokas elämäkerta on myös kirjailija Benedict Zilliacuksen jo vuonna 1984 kirjoittama rehellinen ja eloisa teos Wärtsilä-yhtymän luojasta ”Vikkelä-Villestä”, Wilhelm Wahlforssista. Kohua aiheutti Mauno Saaren vuonna 1992 julkaisema ”Minä, Christopher Wegelius”. Kirjan uskottavuutta takasi nojautuminen Wegeliuksen omiin muistiinpanoihin. Dramatiikkaa riittää, sillä Wegeliuksen edeltäjä teki itsemurhan ja Wegelius itse johti yltiöpäisiin sijoitusseikkailuihin erikoistunutta Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankkia kohti tuhoa.

Vastikään myös ammattihistorioitsijat ovat alkaneet osoittaa mielenkiintoa teollisuutemme suurmiehiä kohtaan. Todella erinomaisia ja mielenkiintoisia teoksia ovat Teemu Keskisarjan vuonna 2010 julkaisema teos ”Vihreän kullan kirous. G.A.Serlachiuksen elämä ja afäärit” ihmisenä vastenmielisestä samannimisen yhtiön perustajasta, sekä Oula Silvennoisen kaksi vuotta myöhemmin julkaisema elämäkerta ”Paperisydän” perustajan veljenpojasta ja taidemesenaatista Gösta Serlachiuksesta.

Todella harvinaisia ovat yritysjohtajien itsensä kirjoittamia muistelmia. Harvalukuisia esimerkkejä finanssialan ulkopuolelta ovat Suomen Sokerin entisen toimitusjohtajan Gunnar Hernbergin muistelmateos ”Sokerimiehen muistelmat” vuodelta 1989, WSOY:ta johtaneen Hannu Tarmion kirja ”Hurmio tai turmio” vuodelta 1998, Valmetin, Tampellan ja G.A.Serlachiuksen varatoimitusjohtajana toimineen Nils Björklundin pilke silmäkulmassa kirjoittama ”Kakkosmies” vuodelta 1983 sekä Pekka Vennamon potkuistaan suivaantuneena tekemä persoonallinen tilitys ”pekka, posti ja sonera. Kertomus tosielämästä” vuodelta 1999.

Metsäteollisuuden puolelta Yhtyneiden Paperitehtaiden molemmat voimahahmot Juuso Waldén ja Niilo Hakkarainen joutuivat molemmat lähtemään vastoin tahtoa, mikä ilmeisesti myös inspiroi tilittämään tuntojaan. Rämäpäiseltä Waldéniltä ilmestyi vuonna 1971 teos ”Minua sanotaan Juusoksi” ja kaikkien aikojen parhaimpiin metsäteollisuusjohtajiin kuuluneelta ”Nuuka-Niilo” Hakkaraiselta kirja ”Oravanpyörässä” vuonna 1993. Yhtyneet Paperitehtaat elää edelleen lyhenteensä UPM:n (United Paper Mills) muodossa, vaikka nykyiseen pörssiyhtiöön on yhdistetty useita muita metsäteollisuusyrityksiä. Otavan vahva mies Heikki A. Reenpää on kirjoittanut kaksikin muistelmateosta, ”Pojanpoika” (1998) ja ”Pikku-Heikki” (2000), mutta niissä puhutaan pääasiassa muusta kuin yritysjohtajan arjesta.

Finanssialalla toimineiden muistelmia on vielä vähemmän kuin teollisuuden puolelta. Klassikkoteos vuodelta 1970 on Rainer von Fieandtin ”Omaa tietään kulki vain”. von Fieandt teki monipuolisen uran toimimalla sekä Yhdyspankin että Suomen Pankin pääjohtajana ja vieläpä virkamieshallituksen pääministerinä vuoden 1957 devalvaation yhteydessä. von Fieandtin seuraaja Yhdyspankin peräsimessä, Göran Ehrnrooth, julkaisi hyvin iäkkäänä vuonna 1991 omakustanteena teoksensa ”Hågkomster”, joka on kaikista muistelmateoksista ehkä yksityiskohtaisin ja paljastavin. Ehrnroothin teos jaettiin monen helpotukseksi kuitenkin vain tekijän lähipiirille. Kansallispankin pääjohtaja Jaakko Lassila joutui jättämään tehtävänsä nöyryytettynä ns. Kouri-kauppojen vuoksi. Tästä syntyi mielenkiintoinen tilitys ”Markka ja ääni” vuodelta 1993. Pentti Kouri paljasti oman näkemyksensä näistä asioista vuonna 1996 kovassa kiireessä tehdyssä teoksessaan ”Suomen omistaja ja elämäni muut roolit”. Kourin kirjassa lukijaa ärsyttävät paitsi lukuisat painovirheet myös omien saavutusten korostaminen epäuskottavalla tavalla.

Siirtyäksemme nykyaikaan tuntuu siltä, että tänä syksynä on alkanut todellinen kukoistuskausi liike-elämää käsittelevien kirjojen saralla. Hyvin monipuolinen tarjonta on tällä hetkellä tarjolla kirjakaupoissa. Pelin avasi elokuun lopussa tämän kolumnin tekijän Kim Lindströmin kirjoittama teos ”Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä”. Kirja syntyi kustantajan Talentumin aloitteesta, ja perustui siihen, että vain kourallinen henkilöitä on toiminut aktiivisina sijoittajina yhtäjaksoisesti 1960-luvusta lähtien ja näin läheltä päässyt todistamaan pääomamarkkinoiden jättiaskelin edennyttä kehitystä. Muista pitkäaikaisista sijoittajista poiketen olen myös toiminut arvopaperialan avaintehtävissä ja siten pörssiammattilaisena päässyt aitiopaikalta seuraamaan lukuisia käänteentekeviä tapahtumia pörssissä ja pörssiyhtiöissä. Kirjassa on uutta tietoa esimerkiksi Helsingin Osakepankin valtataistelusta, pörssilainsäädännön synnystä, Yhdyspankin ja Kansallispankin fuusiosta, Norvestia-draamasta sekä Aktia-Veritas –yritysjärjestelystä. Erityisesti halusin kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti sellaisista talouselämän kulissien takaisista asioista, joista normaalisti vaietaan visusti.

Syyskuun puolivälissä ilmestyi jo seuraava teos, tällä kertaa Björn ”Nalle” Wahlroosista. Kyse ei tällä kertaa ollut muistelmateoksesta eikä edes teoksesta, johon asianomainen itse olisi millään tavalla myötävaikuttanut. Teos ”Wahlroos. Epävirallinen elämäkerta” on näet Tuomo Pietiläisen ja hänen opiskelijaryhmänsä aikaansaannos. Maan etevimpiin tutkiviin journalisteihin kuuluva Pietiläinen oli kirjaa tehdessään Tampereen yliopiston vierailijaprofessorina. Apunaan hänellä oli ”tutkiva työryhmä”, joka koostui 25 journalismin opiskelijasta. Innon kustantama kirja perustuu yli kahteensataan haastatteluun ja kymmeniin arkistolähteisiin. Kirjassa on joitakin herkullisia yksityiskohtia kuten Wahlroosin laatima kutsuvieraslista ja pöytäkartta Halikossa sijaitsevan Joensuun (Åminne) kartanon tupaantuliaisista. Se kertoo suomalaisen yläluokan arvojärjestyksestä Wahlroosin silmin.

Wahlroos-kirja oli minulle mielenkiintoinen lukukokemus siitäkin syystä, että tunnen varsin hyvin suuren osan kirjassa mainituista henkilöistä ja tapahtumista. Wahlroos toimi useiden vuosien ajan hallituksen puheenjohtajana Yhdyspankin rahastoyhtiössä, missä itse työskentelin toimitusjohtajana. Suurmenestykseksi kehittyneen investointipankin Mandatumin henkilökunta koostui puolestaan entisistä läheisistä työtovereistani. Wahlroos-kirjasta jäin kaipaamaan sitä, mitä siellä ei voinutkaan olla, eli ”Nallen” omat ajatukset elämänsä värikkäistä ja erikoisista vaiheista.

Viime viikolla Jorma Ollilan sanallinen arkku avautui, kun hänen yhdessä Harri Saukkomaan kanssa kirjoittamansa ja Otavan kustantama kirja ”Mahdoton menestys” julkistettiin. Ollila johti Nokiaa hurjaan menestykseen 1990-luvulla, mutta yhtä kaikki hän on myös ollut vastuussa 2000-luvun mahalaskusta, jonka seurauksena koko matkapuhelinsektori on siirtymässä Microsoftin omistukseen. Tästä syystä tiedotusvälineet ovat osoittaneet poikkeuksellisen suurta mielenkiintoa teosta kohtaan. Minulla lukeminen on vielä kesken, joten lopullista arviota kirjasta en voi antaa. Henkilökohtaisesti tutustuin Ollilaan jo 1980-luvun puolivälissä toimiessani Yhdyspankin pääanalyytikkona.

Nyt syksyllä on myös ilmestynyt Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan Janne Virkkusen ”Päivälehden mies” WSOY:n kustantamana. Maan suurimman päivälehden päätoimittajalla on paljon vaikutusvaltaa, mutta Virkkusen kirja kertoo huomattavasti enemmän maamme poliittisesta eliitistä kuin talouselämästä ja sen johtomiehistä. Myös Virkkusen seuraaja, toukokuussa erotettu Mikael Pentikäinen kerrotaan hautovan kirja-ajatuksia. Hänen teoksensa ”Luottamus” ilmestynee ensi vuoden alussa.

Kim Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit