Ylivelkaantumisesta parantuu vain sairastamalla?

Ylivelkaantuminen on inhimillisellä tasolla raskaimpia taakkoja, joita mies voi mukanaan kantaa. Ei sillä, että velkaantumisen vaivat koskisivat vain meitä miehiä. Jostain syystä miehille velkojen kanssa painiminen on silti erityisen raskasta. Onko se kulttuurillista vai biologista – tästä voidaan spekuloida – mutta jostain syystä miehen pään sisällä hän kantaa kokonaisvastuun perheen talousasioista ja nukkuu yönsä huonosti, jos talous on kuralla.

Puhun velkaantumisen tuomista henkisistä pilvistä hyvin omakohtaisten kokemusten kautta. Oma velkaantumisenihan tapahtui juuri silloin, kun sitä vähiten odottaisi eli hyvän palkkakehityksen keskellä (2000-2006). Ylivelkaantuminen harvoin johtuukaan pienistä tuloista, tätä tukee Takuusäätiön tilastointi: yleisin velkaantumisen syy on hallitsematon kulutus. Tätä seuraavat muut syyt kaukana perässä. Eli talouden hallitseminen on kääntäen omissa käsissämme – työttömyys, avioerokin ovat vain välillisesti vaikuttamassa siihen, miten taloutemme kehittyy. MTV3:n juttua aiheesta tässä.

Velkaantumisen tilastoja on ikävä lukea. Haluamme kuluttaa positiivisempia uutisia talouden kasvusta, nettoansiotason positiivisesta kehityksestä, kuluttamisen riemusta…miksi sinä Jussi aina puhut näistä ongelmista, haluatko lietsoa paniikkia – haluatko vähentää kotimaista kulutuskysyntää…? Näitä kyselen (itseltäni) lähes päivittäin.

Ei, en halua lietsoa taloushysteriaa, sitä on tässä viime kuukausina saatu maistaa riittävästi talousuutisissa muutenkin. Haluaisin kuitenkin, että yksityisen rahan tabuasemasta pikku hiljaa päästäisiin maassamme eroon. Haluaisin arkipäiväistää rahahuolet maassamme. Arkipäiväistämisen kautta jakaisimme enemmän murheitamme myös muille ja tällä tavoin saisimme tärkeää henkistä tukea – samoin voisimme löytää yhdessä jakamalla apua ongelmiin ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi.

Oman terveydentilan jakaminen (esim. flunssan) vaikkapa Facebookissa on hyvin yleistä: ”Mulla on tänään paha pöpö” – ja sitä seuraavat kymmenet ”Parane pian” -toivotukset. Hyvä niin. Mutta milloin sen sijaan näit statuspäivityksen ”Nyt on talous kuralla, jouduin ottamaan pikavipin!” – vaikka näitä tuotteita myytiin Suomessa viime vuonna n. 1,2 miljoonaa kpl. Vertailun vuoksi Suomen yleisimmäksi automerkiksi pääsee, jos myynti on n. 15 000 kpl per vuosi. ”Ostin uuden auton” -statuspäivitykset Facebookissa ovatkin merkittävästi suositumpia…velaksi tai ilman.

Jotain on siis vialla, kun rahahuolten jakamisen kulttuuri loistaa poissaolollaan. Ongelmia siis ennen muuta piilotellaan, vaikka tästä ongelmasta helpoimmin pääsee eroon katsomalla tiukkaakin totuutta suoraan silmiin.

Näen nyt käsillä olevan valtioiden velkaantumisongelmien keskellä hyvin paljon positiivisia ulottuvuuksia. Uskon, että se mitä meillä 90-luvulla opittiin tulojen ja menojen tasapainosta, leviää nyt vähintäänkin eurooppalaisten valtionpäämiesten yöuniin ja toivon mukaan kansallisiin muisteihimme mahdollisimman syvälle. Tämän uskon johtavan siihen, että ylivelkaantumisen epidemia saadaan lopulta kuriin, vaikkakin tulemme näkemään myös ihmiskohtaloita ennen kuin taudinaiheuttajat on saatu kokonaan kitkettyä pois. Ja taasen toisaalta pohdin omienkin kokemusteni kautta, että kansallisen muistinmenetyksen riski taitaa olla suuri. Päädyn siksi lopulta – ikävä kyllä – siihen johtopäätökseen, että tästä taudista pääsee eroon vain sairastamalla.

T. Jussi (Asunto- ja yritysvelallinen)
perustaja/toimitusjohtaja
Balancion Oy
050-567 3100 / jussi.muurikainen@balancion.com
www.balancion.com

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Eeva20 Syyskuu, 2011

Olet ihan oikeassa, Jussi!
Sen opin jo kotona, kun äiti ja isä käyttivät samoja tavaroita niin kauan kuin niistä korjaamalla vielä jotain sai. Eivät ostaneet velaksi yleensä mitään, paitsi talo nyt oli pakko ostaa. Kekseliäisyys ja vähään tyytyminen auttavat pitkälle. Moni sortuu siihen, että on PAKKO näyttää ulospäin hyvin toimeentulevalta. Muuten, tosirikkaat harvoin näyttävät siltä.

Jussi Muurikainen20 Syyskuu, 2011Hei Eeva!

Kiitos kommentistasi!

On ikävä kyllä totta, että “pinnan alla” on paljon mm. pikavippien kanssa ongelmissa olevia, joilla ulkoisesti kulissit ovat kunnossa.

Mikäli talousasioista keskusteleminen todella arkipäiväistettäisiin, huomattaisiin, että monella meistä on ollut yhteisiä kokemuksia rahasta ja näin uskoakseni voisimme avoimuuden kautta huomata, että kaikilla on omat haasteensa. Sanon aina, että maailmassa on paljon suurempiakin murheita kuin raha-asiat. Silti näistä keskusteleminen tuntuu olevan kovin vaikeaa.

Itse olen ottanut linjan, että parhaiten voin tukea yrityksemme missiota taloudenhallinnan osalta laittamalla itsensä likoon ja avaamalla tätä keskustelua – ehkä jonkun mielestä turhankin avoimesti. Koen asian silti – ja juurikin tulevan laman kynnyksellä – että asia on tärkeä ja siksi tätä keskustelua tulee avata lisää.

Eeva, omalta osaltasi avasit siis pelin tärkeässä asiassa!

Hyvää illan jatkoa!

t. Jussi Muurikainen
perustaja/toimitusjohtaja
Balancion Oy
050-567 3100

PS. tässä keventävä video, jota olen jakanut usein: http://consumerist.com/2007/04/snl-skit-dont-buy-stuff-you-cant-afford.html

/Jussi Muurikainen

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit