Maailman osakemarkkinoille jonkinlaista pääsuuntaa näyttävä New Yorkin pörssi nousi viime vuonna kuudetta vuotta putkeen. Vaikka asiaa on korostettu jo useasti viime aikoina, on syytä tässäkin yhteydessä mainita, että pörssi-indeksit ovat Atlantin tuolla puolen juuri nyt kaikkien aikojen ennätystasoilla. Tarkastelen tässä merkinnässä lyhyesti New Yorkin pörssin viime vuoden parhaita sektoreita ja yksittäisiä osakkeita. Merkinnän on tarkoitus olla pikemminkin yhteenveto kuin arvio tulevaisuudesta.
New Yorkin pörssin yleiskehitystä voi seurata useiden eri indeksien kautta. Dow Jones Industrial Average on yksi tunnetuimmista mittatikuista, ja se kohosi viime vuonna 7,5 prosenttia. Sijoittajalegenda Warren Buffett suosii vertailuindeksinä S&P500:a, joka kohosi 11 prosenttia. Teknologiapainotteinen Nasdaq kiipesi 13 prosenttia. Tämän lisäksi on huomionarvoista, että mainittujen pääomavoittojen päälle sijoittajat saivat myös muutaman prosentin osinkovirran.
Kuten arvata saattaa, oli Euroopassa talouden ja pörssin meno astetta hyytävämpää. Euroopan 50 suurimman pörssiyhtiön osakekurssit nousivat viime vuonna keskimäärin vain 4 prosenttia. Saavutus on silti huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Venäjällä, jonka keulakuvana sijoitusmarkkinoilla toimiva Moskovan pörssi romahti jopa 45 prosenttia päättyneenä vuonna 2014.
Euroalueen musta lammas ei ollut Suomi vaan Kreikka, missä pörssikurssit laskettelivat vuoden aikana keskimäärin 38 prosenttia. Suomessa kurssit nousivat yleisestä talouskehityksestä poiketen 6 prosenttia. Sen sijaan Ukrainassa pörssi valahti kriisitunnelmissa 41 prosenttia. Maailmanlaajuisessa tarkastelussa positiivisinta äärilaitaa edusti Shanghain pörssi, joka kohosi 49 prosenttia.
Toimialakohtaisesti viime vuoden parhaita sektoreita New Yorkin pörssissä olivat yhdyskuntapalvelut (25 prosentin tuotto), terveydenhuolto (24 prosentin tuotto) ja informaatioteknologia (19 prosentin tuotto).
Kuten öljyn hintakäppyrästä saattaakin jo arvata, heikoin sektori vuonna 2014 löytyi energiasta (-10 prosentin tuotto). Myös telekommunikaatio päätti koko sektorin osalta vuoden miinusmerkkisesti (-2 prosentin tuotto).
Seuraavassa listaan New Yorkin pörssi-indekseittäin vuoden 2014 parhaat ja huonoimmat osakkeet.
Dow Jonesin parhaiten tuottaneet osakkeet vuonna 2014
Intel: +40 prosenttia
UnitedHealth Group: +34 prosenttia
Home Depot: +27 prosenttia
Cisco Systems: +24 prosenttia
Microsoft: +24 prosenttia
Korostettakoon kärkilistauksen yhteydessä ainoastaan sitä, ettei Microsoftin nousuputki selity Nokialta ostetun matkaviestintoiminnon loisteliaalla kehityksellä. Microsoft onnistui tehostamaan ydintoimintaansa uuden vetäjän johdolla, kasvattaen roimasti osakkeenomistajille maksettavaa voitonjakoa, mikä välittyi osakekurssin kehitykseen.
Dow Jonesin heikoimmin tuottaneet osakkeet vuonna 2014
IBM: -14 prosenttia
Chevron: -10 prosenttia
General Electric: -10 prosenttia
ExxonMobil: -9 prosenttia
Verizon Communications: -5 prosenttia
IBM:n kohdalla on perusteltua viitata viime syksyn blogimerkintääni yhtiökohtaisista vaikeuksista. Muiden kurssilaskijoiden kohdalla syyt markkina-arvon laskuun ovat enemmän yhtiön ulkoisesta markkinatilanteesta johtuvia.
S&P500:n parhaiten tuottaneet osakkeet vuonna 2014
Southwest Airlines: +125 prosenttia
Electronic Arts: +105 prosenttia
Edwards Lifesciences: +92 prosenttia
Allergan: +92 prosenttia
Avago Technologies: +90 prosenttia
Vanhan sanonnan mukaan sijoitusmarkkinoilla varmin tapa tulla miljonääriksi on aloittaa miljardilla ja ostaa lentoyhtiön osakkeita. Poikkeus vahvistanee säännön, sillä Yhdysvalloissa lentoyhtiöön olisi kannattanut sijoittaa vuosi sitten, kuten Southwest Airlinesin esimerkki osoittaa. Raakaöljy ja sen johdannaiset ovat lentoyhtiöille merkittävä kuluerä, jonka markkinahinta tippui vuoden 2014 aikana 46 prosenttia, alimmilleen sitten toukokuun 2009.
S&P500:n heikoimmin tuottaneet osakkeet vuonna 2014
Transocean: -63 prosenttia
Denbury Resources: -51 prosenttia
Noble: -49 prosenttia
Ensco: -48 prosenttia
Avon Products: -45 prosenttia
Nasdaqin parhaiten tuottaneet osakkeet vuonna 2014
American Airlines: +112 prosenttia
Electronic Arts: +105 prosenttia
Avago Technologies: +90 prosenttia
Keurig Green Mountain: +75 prosenttia
Illumina: +67 prosenttia
S&P500:n tavoin myös Nasdaqissa parhaiten tuottanut osake oli lentoyhtiö, joka hyötyy raaka-ainekustannuksiin kohdistuvien hintapaineiden hetkellisestä helpottumisesta raakaöljyn hintapudotuksen johdosta.
Nasdaqin heikoimmin tuottaneet osakkeet vuonna 2014
Vimpelcom: -68 prosenttia
Mattel: -35 prosenttia
Discovery Communications: -25 prosenttia
Wynn Resorts: -23 prosenttia
Amazon: -22 prosenttia
Nasdaqin heikkotuottoisten osakkeiden joukosta tarkastelin blogissa viime syksynä Amazonia, jolle kalenterivuodelta kirjattava kurssilasku on historiaan nähden poikkeuksellinen.
—
https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html
Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä IBM:n osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).
Photo credit: Christopher.Michel / iWoman / CC BY-NC-SA
olisko jollakin analyysia yhtiöstä mattel?
vaikka jukalla..
kiitoksia etukäteen.
Ei tainnut Jukallakaan mennä vuosi ihan nappiin IBM ostosten kanssa? 🙂 Itselläni nre ja outotec tehneet mukavasti turskaa mutta holdaillen mennään parempia aikoja odotellessa.
https://www.nordnet.fi/blogi/usa-kampanjayhtio-ibm/06/10/2013/