Siirry pääsisältöön

Vuosi 2022: Euroopan keskuspankin tulikaste?

Olen viime vuosina ollut kasvavassa määrin huolestunut markkinoiden kuplaantumisesta. Keskuspankkien pitkään jatkunut ja kiihtynyt määrällinen elvytys ja koronakriisin synnyttämät kansalliset elvytyspaketit ovat osaltaan tukeneet yleistä osakemarkkinakehitystä uusiin ennätyksiin. Perinteisistä pääomaluokista osakkeet ovat ainoa, jolla on ollut edellytyksiä tuottoon – ja silloinkin lähinnä sinne virtaavien valtavien rahamäärien takia.

Korkosijoitukset tuottavat tänään Yhdysvalloissa jo kuusi ja Euroopassa viisi prosenttia varmaa tappiota inflaation takia. Osakemarkkinat, kiinteistöt ja vuokratulot antavat keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä kohtuullisen inflaatiosuojan. Kyse on lähinnä siitä, että inflaatio pystytään siirtämään tuotteiden tai palveluiden hintoihin kohtalaisen hyvin. Lyhyellä aikavälillä näidenkin tulovirtojen takana olevien omaisuusluokkien arvot voivat puolittua.

Yhdysvallat ja euromaat ovat eri tahdissa

Nyt jännitetään sitä, lähtevätkö korot nousuun inflaation vetämänä? Tässä avainasemassa ovat inflaation sinnikkyys ja paikalliset keskuspankit. Yhdysvalloissa vaikuttaa tosiaan siltä, että inflaatio seisoo vankalla pohjalla. Tuotteita kulutetaan jo 6 prosenttia enemmän kuin koronaa edeltävänä vuotena. Myös palvelut kasvavat kolmen prosentin vuotuista tahtia ja työmarkkinat ovat kireällä. Taloudellisia pullonkauloja on siis vähän joka puolella.

Euromaissa inflaatio perustuu suurelta osin energiahintoihin, jotka marraskuussa olivat nousseet 27,4 prosenttia vuositasolla. Ilman energiaa euromaiden noin viiden prosentin inflaatio laskee kolmen paikkeille, mikä on puolet Yhdysvaltojen lukemasta. Euroopan inflaatio on paitsi maltillisempi myös kapeampi. Talous ei siis täällä rokkaa aivan niin villisti kuin jenkkilässä. Isoin kysymysmerkki liittyy kuitenkin paikallisten keskuspankkien täysin erilaiseen tilanteeseen.

Keskuspankkien tärkeä tehtävä

Keskuspankkien rooli on hintavakauden ylläpitäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tähdätään noin kahden prosentin terveeseen inflaatioon, jotta talouden ohjausvauhti säilyisi ja hinnat pysyisivät ennakoitavissa ja vakaina. Tällaisessa ympäristössä taloudella on hyvä peti missä maata, toimia ja kasvaa. Keskuspankki ylläpitää hintavakautta kaasuttamalla ja jarruttamalla taloutta. Kaasua annetaan laskemalla ohjauskorkoa ja jarrua painetaan nostamalla korkoa, inflaation toimiessa talouden nopeusmittarina.

Eli kun inflaatio laskee, lasketaan korkoa, jotta talous kiihtyisi ja kun inflaatio kiihtyy, korkoa nostetaan, jotta talous hidastuisi. Tällä ohjausmekanismilla vältytään talouden pysähtymiseltä ja toisaalta siltä, että inflaatio karkaa käsistä. Kun inflaatio kasvaa, valuutta heikkenee, tuonti kallistuu, mikä kasvattaa inflaatiota, heikentää valuuttaa ja niin päin pois. Se, että talouden keskipulssi pysyy sopivalla tasolla, tukee talouden pitkän aikavälin hyvinvointia läpi taloussyklien.

Rahapoliittinen vs. fiskaalinen dominanssi

Tämä keskuspankin rahapoliittinen tehtävä edellyttää riippumattomuutta finanssipolitiikasta, eli riippumattomuutta valtioiden budjeteista, jotka useimmiten ovat alijäämäisiä (koska poliittiset intohimot). Rahapolitiikkaa harjoitetaan kaikesta muusta riippumatta ja valtioiden budjetit kasataan sen pohjalta. Tämä on tilanne Yhdysvalloissa. Euro-alueella sen sijaan on kasvavassa määrin alettu puhumaan fiskaalisesta dominanssista eli siitä, että eurovaltioiden budjetit ohjaavatkin rahapolitiikkaa.

Syy tähän on se, että meillä on yhteinen valuutta sellaisten maiden kesken, joiden taloudellinen tilanne eroaa valtavasti toisistaan. Varsinkin velkaisuuden osalta. Miksi EKP jarruttaisi inflaatiota, joka syö ylivelkaantuneiden maiden velat? Tai käänteisesti, mikäli EKP ryhtyy nostamaan korkoa jarruttaakseen eurotaloutta ylikuumenemiselta, ylivelkaantuneet euromaat menevät konkurssiin. Se olisi Kreikan kriisi kymmenenteen potenssiin, kun Italia ja Espanja nostaisivat käden ylös erehdyksen merkiksi.

Mikäli euromailla olisi omat valuuttansa, esimerkiksi Italian liiran ja Espanjan pesetan arvot olisivat heikentyneet. Näin maiden tuonti olisi kallistunut ja vähentynyt, ja vienti olisi halventunut ja kasvanut, mikä olisi tukenut kummankin maan taloudellista tilannetta. Kun näin ei ole, EKP joutuu puhtaalla lihasvoimalla pitämään euromaiden korkoerot pieninä (imuroimalla heikkojen valtioiden lainat markkinoilta). Tämä pitää euromaiden korkoerot kasassa ja halvan rahoituksen varmistettuna.

Moraalikato

Samalla tällainen tekeminen syö vastuullisen taloudenpidon edellytyksiä, koska sellaiselle ei ole porkkanaa. Miksi toteuttaa vaikeita talouden rakenteellisia muutoksia ja näiden mahdollistamia tasapainotettuja budjetteja, kun alijäämäiset budjetit ovat poliittisesti helppoja ja homma hoituu joka tapauksessa? EKP kun ostaa tarvittavat lainat monopolirahalla lähes suoraan velkaa hakevilta valtioilta, määrällisen elvytyksen muodossa. Määrällinen elvytys voikin vielä osoittautua EKP:n karhunpalveluksi Euroopan talous- ja rahaliitolle (EMU).

Väliaikaiseksi iskunvaimentimeksi tarkoitettu toimenpide nimeltään määrällinen elvytys ei välttämättä sovi EMU:lle ollenkaan, koska se yhteisen finanssipolitiikan puuttumisen johdosta johtaa paikalliseen moraalikatoon (tai tieteellisemmin: ennennäkemättömän isoihin agenttikustannuksiin). Muissa määrällistä elvytystä harrastaneissa maissa, kuten Japanissa ja “Yhdistyneissä osavaltioissa” on kansallinen valuutta ja finanssipolitiikka. Mikäli jälkimmäistä johdetaan edellytyksiin nähden väärin, budjetin laatineet poliitikot kärsivät. EMU:ssa näin ei ole.

Viimeinen puolustuslinja

EMU:n täydellisen moraalikadon ja siitä seuraavan vääjäämättömän hajoamisen viimeinen puolustuslinja on EKP:n nykyinen pääjohtaja Christine Lagarde. Ennen nykyistä pestiään Lagarde oli Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF:n) toimitusjohtajana ajamassa tiukkaa kulukuria Kreikalle, minkä hän pitkän väännön jälkeen EU:n ja EKP:n kanssa lopulta sai läpi. Saavutettuja kestämättömiä etuja ajettiin romukoppaan, veropakoilu lopetettiin ja finanssipolitiikka ohjattiin takaisin reaalimaailman aitaukseen.

Ellei tällainen piinkova neuvottelija pidä kiinni EKP:n rahapolitiikan riippumattomuudesta, niin kuka sitten? Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan. Mikäli inflaatio vuonna 2022 euro-alueella jatkaa nousemistaan ja näin synnyttää tarpeen EKP:n ohjauskoron nostolle, kaikki siitä seuraavat ongelmat päätyvät EKP:n syliin. Ne ongelmat ovatkin sitten edellistä kokemusta hieman suuremmat. Italia on Euroopan unionin kolmanneksi suurin talous ja sen bruttokansantuote on kymmenkertainen Kreikkaan verrattuna.

Vain huonoja vaihtoehtoja

Kun ylivelkaantuneiden EMU maiden listaan lisätään vielä Espanja ja Portugali, nähtäväksi jää onko moraalikato loppupelissä pienempi ongelma kuin niskalenkkiote näiden maiden finanssipolitiikasta. Voi myös “toivoa”, ettei inflaatio EMU-alueella kiihdy siihen pisteeseen, että EKP:lle syntyy koronnostopaineita. Joka tapauksessa olemme kaikki panttivankeja EU:n ja EMU:n puolivalmiissa rakenteissa. Teoreettinen ratkaisu löytyisi yhteisestä finanssipolitiikasta, mikä on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin joulupukki. Valitettavasti.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit