Siirry pääsisältöön

USA raportti 10-2022: valtionvelka, korkomeno, budjettialijäämä ja keskuspankki (ja tiedättekö mikä on “deferred asset”?)

Tämä artikkeli on kaupallinen tiedote.

Kuukauden tapahtumia

Valtionvelka kasvoi uuden budjettivuoden ensimmäisen kuukauden aikana 315 miljardilla – runsaalla 200 miljardilla enemmän kuin lokakuun 88 miljardin budjettialijäämä. Nyt velan kasvuun tulee kuitenkin oletettavasti tauko, koska poliittinen velkakattotaistelu on taas käsillä, kun voimassa oleva velkakatto, muistikuvamme mukaan, on 31 400 miljardin kohdalla. Valtionvarainministeriön (treasury) kassavarat olivat 517 miljardia per 9. marraskuuta. Tällä, ja erilaisilla poikkeustoimien arsenaalilla, pitäisi nyt tulla toimeen kunnes tämänkertainen velkakattotaistelu saadaan ratkaistua. Aikaa on jokunen kuukausi.

Jenkkivaltion korkomeno uuden tilikauden ensimmäisen kuukauden aikana oli huomattavasti suurempi kuin edellisten vuosien aikana, mutta koska korkomenojen kuukausijaksotukset vaihtelevat, ja koska lokakuu on vasta budjettikauden ensimmäinen kuukausi, on ennenaikaista vetää tarkkoja johtopäätöksiä muutoin kuin, että valtion korkolasku tulee nousemaan huomattavasti verrattuna budjettikauteen 2021-2022.

Fedin tase on toistaiseksi pienentynyt 265 miljardilla dollarilla toukokuussa alkaneen, nyt käynnissä olevan taseenpurkuprojekti-kakkosen aikana.

Itse Federal Reserve on tällä hetkellä tappiollinen (setelirahoitetun bondisalkun kuponkituotot eivät, korkotason noustua, kata liikepankeille maksettavia talletuskorkoja). Konkreettisin seuraus tästä on se, että Fed ei tule tällä tilikaudella maksamaan tulospalautuksia valtiolle (alijäämävaikutus n. 100 mrd USD).

Federal Reserven omassakirjanpidossa tappio käsitellään seuraavalla tavalla: oma pääoma kredit, “deferred asset” debet ja vaikutus kirjanpidolliseen omaan pääomaan netto nolla. “Deferred asset” voidaan kääntää suomeksi vaikka “tulevat voitot”. Tappiosta tuli siis omaisuuserä.

RAPORTTI

Zenostockin (yleensä) kuukausittainen Yhdysvaltain valtiontaloutta kuvaavaa kuvaraportti:

Sisältö koostuu kahdeksasta kuvasta, joiden tiedot on kerätty Yhdysvaltain julkishallinnon seuraavista avoimista lähteistä:

www.treasurydirect.gov (U.S. Department of the Treasury Bureau of the Fiscal Service), www.fiscal.treasury.gov (Bureau of the Fiscal Service, US Department of the Treasury) jafederalreserve.gov.

Kolmetaustalukua auttamaan kuvatulkintaanne: Yhdysvaltain bruttokansantuotebudjettivuodenlopussa 30.9.2022 oli n. 25 000 miljardia dollaria, Yhdysvaltain liittovaltion budjetin tulot olivat 4896 miljardia ja menot 6271 miljardia 30.9.2022 päättyneeltä budjettivuodelta .

VALTIONVELKA

Kuva 1 Yhdysvaltain liittovaltion velka budjetivuositasolla 1988-2022 (ja kuukausitasolla kuluvan budjettivuoden osalta)

VALTIONVELAN KORKOMENO

Kuva 2 Yhdysvaltain liittovaltion valtionvelka ja valtionvelan korkomeno (viiva) kokonaisilta budjettivuosilta 1988-2022

Kuva 3 Yhdysvaltain liittovaltion velan korkomeno miljardeina dollareina ja keskikorkoprosentti kokonaisilta budjettivuosilta 1988-2022

Kuva 4 Edellisten ja kuluvan budjettikauden valtionvelan korkomeno, kumulatiivinen kuukausikehitys

BUDJETTIALIJÄÄMÄ

Kuva 5 Liittovaltion budjettitasapaino (ylijäämä/alijäämä), kumulatiivinen kuukausikehitys

Kuva 6 Liittovaltion budjettitasapaino budjettivuositasolla vuodesta 1988

FEDERAL RESERVE (keskuspankki) TASE

Kuva 7Federal Reserve taseen loppusumma vuodesta 2003 päättyen tuoreimpaan viikkotaseseeseen ja USAn kymmenen vuoden valtionobligaatiolainan korko

Kuva 8 Federal Reserve taseen loppusumma kuukausitasolla ja Yhdysvaltain 10 vuoden korko alkaen Federal Reserven ensimmäisestä yrityksestä (lokakuu 2017) ryhtyä asteittain pienentämään taseensa loppusummaa (olemalla uusimatta osan erääntyvistä keskuspankin omistuksessa olevista (ns. ‘QE’-) valtionobligaatioistasekä 5-2022 alkanut toinen yritys purkaa keskuspankkitasetta

Zenostock

Tutustu Zenostockin koko sisältöön | Bekanta dig med Zenostocks hela innehåll

Pelaa osakebiljardia | Spela aktiebiljard

Zenostock on verkossa toimiva osakkeiden ja osakesalkkujen etsintä- ja tutkimuspalvelu, joka tuottaa ideoita ja arvokasta tietoa itsetoimiselle osakesijoittajalle. Palvelu toimii kokeneiden salkunhoitajien työkaluna ja on sittemin avattu kaikille pörssinoteeratuista osakkeista kiinnostuneille sijoittajille. Palvelun tavoitteena on tunnistaa alhaisesti hinnoitellut osakkeet.

Tämä blogi sisältää Zenostock-palvelussa julkaistavia artikkeleita.

Zenostock är en nättjänst ämnad för att söka efter och forska i aktier och aktieportföljer. Tjänsten producerar idéer och värdefull information för den självständige aktieplaceraren. Zenostock fungerar som arbetsredskap för erfarna professionella portföljförvaltare och har sedermera gjorts tillgänglig för den aktieintresserade allmänheten. Zenostocks huvudsakliga syfte är att hitta underprisatta aktier.

Denna blog innehåller artiklar publicerade i Zenostock-tjänsten.


Tämän artikkelin sisältö ei ole sijoitustutkimusta, rahoitusanalyysiä eikä sijoitusneuvontaa, eikä artikkelin sisältöä saa tulkita minkään­laisena suosituksena ostaa tai myydä mitään osaketta tai sijoitus­kohdetta. Mitään takeita tämän artikkelin sisällön oikeel­lisuudesta ei voida antaa. Jos tämän artikkelin lukija haluaa muodostaa jostain osakkeesta tai sijoitus­kohteesta mielipiteen mahdollista sijoituspäätöstä varten, vastaa hän tästä vain ja ainoastaan itse. Tässä tapauksessa suosittelemme, että lukija joko itse tai mahdollisen sijoitus­neuvojansa kanssa hankkivat lisätietoa asiasta.

Zenito Oy julkaisee artikkeleita aiheista, jotka Zenito Oy syystä tai toisesta pitää mielenkiintoisina. Tämä ei tarkoita sitä, että asia objektiivisesti tarkasteltuna olisi mielenkiintoista tai relevanttia.

Innehållet i denna artikel är inte investerings- eller finansanalys och inte heller investerings­rådgivning. Artikelns innehåll får inte heller ses som någon form av rekommendation att köpa eller sälja någon aktie eller annat placeringsobjekt. Inga garantier angående innehållets riktighet i denna artikel kan ges. Ifall läsaren av denna artikel vill forma en åsikt beträffande någon aktie eller något placerings­objekt för ett eventuellt placeringsbeslut, ansvarar läsaren och enbart läsaren själv för detta. I detta fall rekommenderar vi att läsaren antingen själv eller tillsammans med sin eventuella investerings­rådgivare införskaffar tilläggsinformation angående saken.

Zenito Oy publicerar artiklar om ämnen, som Zenito Oy av en eller annan orsak anser vara intressanta. Detta betyder inte att ämnet, objektivt sett, skulle vara intressant eller relevant.

Tällä sivulla ja linkeistä avautuvan materiaalin on tuottanut ja toimittanut Zenostock. Nordnet Bank AB (Nordnet) ei ole osallistunut materiaalin laatimiseen eikä ole tarkistanut sen sisältöä tai tehnyt sisältöön muutoksia. Näin ollen Zenostock vastaa materiaalista ja siitä, että materiaali noudattaa sovellettavia lakeja ja säädöksiä, ei Nordnet.

Materiaali ei ole yksilöllistä sijoitusneuvontaa. On tärkeää, että sijoittajana teet sijoituspäätöksen harkitusti, esimerkiksi perustat sijoituspäätöksen omaan arvioosi eri lähteistä saaduista tiedoista. Nordnet ei vastaa mistään välittömästä tai välillisestä vahingosta tai menetyksestä, jotka johtuvat tämän sivun tietojen käytöstä. Aineistoa ei saa kopioida ilman Nordnetin nimenomaista suostumusta.

On mahdollista, että Nordnetillä voi olla omistuksia arvopapereissa, joita esitellään tässä materiaalissa. Tällaiset mahdolliset omistukset on hankittu ainoastaan hallinnollisista syistä, eli niillä ei tavoitella voittoa.

Nordnetin toimintaa valvoo Ruotsin valvontaviranomainen, Finansinspektionen. Lisäksi Nordnetin Suomen sivuliikkeen toimintaa valvoo menettelytapojen osalta Suomen Finanssivalvonta.

Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan.

ZenostockKumppani
Verkkopalvelu

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit