Siirry pääsisältöön

USA-osakkeiden TOP 15

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat jo heiluttaneet maailmalla pörssikursseja sen mukaan, mihin suuntaan gallupit ovat kehittyneet. Vaaleihin on vielä muutama päivä aikaa, ja turbulenssi voi tarjota sijoittajalle monia mahdollisuuksia. Nyt Nordnetissä voi käydä osakekauppaa Yhdysvalloissa ilman välityspalkkioita S&P 500 -indeksin yhtiöillä aikavälillä 3.–11.11.2016. Käytännössä kampanja kattaa yhtiövalikoimaltaan suurimpia yhdysvaltalaistoimijoita ja ajanjakson sekä ennen että jälkeen vaalipäivän.

Salkut puolillaan osingonkasvattajia

Nordnetin suomalaisasiakkaiden tämän hetken (2.11.2016) omistetuimmat USA-osakkeet ovat seuraavat:

1. Coca-Cola (omistetuin)
2. Apple
3. Johnson & Johnson
4. Tesla
5. Pfizer
6. Wells Fargo
7. AT&T
8. Walmart
9. IBM
10. Procter & Gamble
11. Facebook
12. GE
13. Microsoft
14. Berkshire Hathaway
15. Alphabet

Edeltävä listaus on tehty omistetuimmuuden järjestykseen sen mukaan, kuinka monessa eri salkussa yhtiön osakkeita on. Tämä kertoo nuppilukumääräisesti eri yhdysvaltalaisosakkeiden kiinnostavuuden suomalaisten piensijoittajien keskuudessa, eikä ota niinkään kantaa siihen, millaisia euromääriä yhtiöihin on sijoitettu.

Tosin sen voi mainita, että sikäli kun suomalainen piensijoittaja on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittanut, on hänen yhtiökohtainen keskiomistuksensa tällä hetkellä noin 1600 euroa kutakin yhdysvaltalaisyhtiötä kohden.

Etusijalla kasvavat osingot, vasta sitten arvonnousu

Päällisin puolin suomalaisten piensijoittajien osakevalinnat mukailevat New Yorkin pörssin kohdalla monilta osin osinkokasvun sijoitusstrategiaa. Siinä on keskeisenä ideana sijoittaa yhtiöihin, jotka nostavat vuodesta toiseen osakekohtaista osinkoaan. Ei siis osinkotuottoprosenttia uudelle sijoitukselle, vaan osinkoa per osake dollareina.

Tämä nostaa sijoittajan omalle hankintahinnalle laskettavaa osinkotuottoprosenttia jatkuvasti, mikäli trendi vain jatkuu.

Yhtiövalintojen perusteella voi sanoa, että valtaosa on lähtenyt New Yorkin pörssiin kasvavien osinkotulojen, ei niinkään toiveiden mukaan nopeasti koilliseen kaartuvan kurssikäyrän perässä. Tämä on pitkäjänteisessä strategiassa erittäin hyvä lähtökohta.

Samankaltaisiin osinkopotentiaaliaan asteittain kasvattaviin yhtiövalintoihin on ”sortunut” myös Warren Buffett. Itse asiassa hänenkin johtamansa sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway on edeltävällä omistetuimpien osakkeiden listalla sijalla 14. Tosin kyseinen yhtiö ei ainakaan toistaiseksi maksa osinkoa, koska Buffettin (apureineen) uskotaan sijoittavan voittovarat paremmin kuin yhtiön omistajat keskimäärin tekisivät sen itse. Tämä on toisaalta myös varsin verotehokas ratkaisu pitkäjänteiselle.

Yhdysvaltoihin sijoittamiseen kannustaa hajautuksen ohella osingonmaksukäytäntö. Suomessa pörssiyhtiöt maksavat osinkoa lähtökohtaisesti kerran vuodessa, jos niiden liiketoiminnot tuottavat kulujen, verojen ja välttämättömien investointien jälkeen jakokelpoista voittoa. Ulkomailla ja erityisesti Yhdysvalloissa laatuyhtiöt maksavat osinkoja sen sijaan jopa neljästi vuodessa eli kvartaaleittain. Tämä saa osingon muistuttamaan luonteeltaan palkanmaksua. Samalla nämä osinkovirrat tarjoavat mahdollisuuksia osakkeiden lisäostoihin ympäri vuoden, joko osinkoa maksaneesta yhtiöstä tai uudesta salkkukandidaatista.

Salkkuun osinkoaristokraatteja?

Standard & Poors -luottoluokituslaitos ylläpitää listaa ns. osinkoaristokraatin kriteerin edellytykset täyttävistä pörssiyhtiöistä. Luokitusjärjestelmän mukaan pörssiyhtiö ansaitsee osinkoaristokraatin tittelin Euroopassa, jos yhtiö on kyennyt kasvattamaan osakekohtaista osinkoaan vähintään 10 vuotta yhtäjaksoisesti. Yhdysvalloissa vaatimustaso on sen sijaan tiukempi: New Yorkin pörssissä noteerattavilta yhtiöiltä edellytetään vähintään 25 vuoden yhtäjaksoista osakekohtaisen voitonjaon kasvua. Valitettavasti Suomesta ei löydy yhtään edes eurooppalaiset kriteerit täyttävää (vähintään 10 vuotta katkeamatonta vuotuista osingonkorotusta) yhtiötä.

Nordnetin suomalaisasiakkaiden 15 omistetuimman USA-osakkeen joukossa osinkoaristokraatin viittaa kantavat nyt harteillaan seuraavat S&P 500 -yhtiöt:

Coca-Cola (omistetuin osinkoaristokraatti)
Johnson & Johnson
AT&T
Walmart
Procter & Gamble

Edeltävä listaus mukailee suomalaisten piensijoittajien salkkujen mukaan omistetuimmuusjärjestystä, ei esimerkiksi osinkojen kasvusarjan pituutta tai aakkosia.

Nordnetin USA-osakkeiden kampanjasivulle pääset tutustumaan tästä linkistä.

ISÄNPÄIVÄTARJOUS SIJOITUSKIRJOISTA! Mitä sijoitushistorian menestyneimmät sijoitusgurut ostaisivat tänään Helsingin pörssistä? Sijoita kuin guru -uutuuskirja esittelee kahdeksan osakesijoittamisen arvostetun auktoriteetin periaatteet ja tuo ne nykyhetkeen.

SIJOITA KUIN GURU -KIRJAN ESITTELYSIVULLE NORDNETISSÄ PÄÄSET TÄSTÄ LINKISTÄ.

NYT MYÖS PAKETTIHINTAAN KAIKKI KOLME SIJOITUSKIRJAA (SIJOITA KUIN GURU, HAJAUTA TAI HAJOA JA HYVÄSTÄ YHTIÖSTÄ HYVÄÄN SIJOITUKSEEN)! KIRJAPAKETIN TILAUSSIVULLE TÄSTÄ LINKISTÄ.

Kirjoittaja omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä The Coca-Cola Companyn ja IBM:n osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Tässä blogimerkinnässä mainitaan Nordnet Suomen markkinointikampanja.

Photo credit: AK Rockefeller via Foter.com / CC BY-SA

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
04.11.2016 08:25

Onko jollakin tuoreita tai vanhoja linkkejä analyyseihin yhtiöistä, niiden yhtiökohtaisesta arvostuksesta?