Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Tuija Ryynänen sijoittaa ilman pönötystä: ”Sijoitan, jotta voin luksustella”

Tuija Rummukainen on 30-vuotisen uran tehnyt yrittäjä, kirjailija ja kouluttaja. Sijoitusmaailmassa hän on kuitenkin Tuija Ryynänen – nainen, joka kannustaa muita naisia ottamaan taloutensa haltuun rennolla otteella, mutta tavoitteellisesti. Haastattelimme Tuijaa osana Nordnet Female Networkia hänen matkastaan sijoittajaksi, Sijoittajattaret-yhteisön synnystä ja siitä, miksi säästäminen ”hyvän päivän varalle” on parasta, mitä nainen voi itselleen tehdä.

Kun Tuija Ryynänen (o.s. Rummukainen) aloitti sijoittamisen, hän oli toiminut yrittäjänä jo 23 vuotta. Vaikka hän oli sielultaan yrittäjä ja koulutukseltaan koneinsinööri, sijoittaminen oli hänelle täysin vieras maailma.

“En tiennyt sijoittamisesta mitään ennen kuin sain puhelun eräästä pankkiiriliikkeestä ja sieltä oman sijoitusneuvojan. Tajusin, ettei kukaan ollut koskaan aiemmin puhunut minulle tästä mahdollisuudesta. Innostuin heti ja aloin opiskella sijoittamista nenä kiinni kirjassa”, Tuija muistelee.

Me olimme sitä nimenomaista ”köyhälistöä”.

Todellisuudessa into vaurastumista kohtaan syntyi kuitenkin jo paljon aiemmin, Tuijan lapsuudessa. Hän varttui Pohjois-Karjalan Liperissä kolmilapsisessa duunariperheessä, jossa niukkuus oli arkipäivää. Vaikka leipää oli aina pöydässä, raha itsessään oli lähes tabu.

“Me olimme sitä nimenomaista ”köyhälistöä”. Lapsuudessani sijoittamisesta ei puhuttu, ja maailmankuva oli sellainen, että kapitalistit olivat riistäjiä ja velka oli pahasta. Kun myöhemmin ryhdyin yrittäjäksi, isäni oli kauhuissaan ja pelkäsi tyttären menneen aivan pilalle”, Tuija muistelee.

Lapsuuden niukkuus jätti pysyvän jäljen ja palavan halun muuttaa suuntaa. “Aina kun lapsena olisi jotain halunnut, vastaus oli sama: ”Ei meillä ole rahaa”. Se lause tuli niin tutuksi, että päätin jo varhain, ettei se tule olemaan minun elämäni lopullinen totuus. Halusin varmistaa, ettei minun tarvitse koskaan sanoa itselleni niin”, Tuija summaa.

Sijoitusyhteisö, jossa ei ole tyhmiä kysymyksiä

Sijoittajattaret vierailulla Nordnetin toimistolla helmikuussa 2026.

Me halusimme yhteisön, joka on turvallinen, inspiroiva, rento ja hauska.

Tuijan ensimmäinen sijoitusoppi löytyi Seppo Saarion ”pörssiraamatusta”, eli Miten sijoitan pörssiosakkeisiin -kirjasta, jota seurasi liittyminen Suomen Osakesäästäjiin. Matka vei lopulta Naisten Pörssiklubiin, mutta Tuija huomasi pian kaipaavansa vapaamuotoisempaa ryhmää.

Tuijan halu sparrailla vapaasti muiden naisten kanssa johti Sijoittajattaret-yhteisön syntyyn puolitoista vuotta sitten. Kyseessä on noin 40 naisen ryhmä, jossa ei ole jäsenmaksuja, mutta sitäkin enemmän intoa ja vertaistukea. Ryhmään mukaan pääsee suosittelujen kautta.

“Me halusimme yhteisön, joka on turvallinen, inspiroiva, rento ja hauska. Meillä ei pönötetä. Sijoittajattarissa opimme toisiltamme, vierailemme yrityksissä ja pidämme ”lukusalonkeja”, joissa pureskelemme sijoituskirjallisuutta”, Tuija kuvailee.

Tuijan mukaan naisten omille sijoitusyhteisöille on edelleen huutava tarve: “Olen huomannut, että monet naiset ovat edelleen epävarmoja ja saattavat vaieta miesvaltaisissa tilaisuuksissa. Meidän yhteisössämme ei ole tyhmiä kysymyksiä. On tärkeää rohkaista naisia sijoittamaan, sillä tilastollisestikin elämme pidempään ja perimme usein omaisuutta – meidän on osattava laittaa raha poikimaan.”

Tuija kannustaakin kaikkia sijoittajia etsimään itselleen oman yhteisön: “Oli se sitten Nordnet Female Network, Osakesäästäjät tai joku muu, niin kannattaa hakeutua yhteisöön, jossa voit sparrailla samanhenkisten ihmisten kanssa. Se saa aikaan ihan toisenlaisen kiinnostuksen aihetta kohtaan.”

Strategiana indeksisijoittaminen ja “sotakassa” dippejä varten

Vaikka Tuija nauttii elämästä ja luksuksesta, sijoittajana hän kertoo olevansa kurinalainen: “Ajan kello 04–06 välillä pyhitän päivässäni opiskelulle, ja sijoittaminen on yksi vakioteemoista. Lisäksi minulla on 4 kertaa vuodessa sijoituspäivä, jolloin istun koneen ääreen ja analysoin tarkemmin salkkuni painatusta ja maantieteellistä hajautusta.”

Tuijan strategia nojaa vahvasti indekseihin ja ETF-kuukausisäästämiseen Nordnetissä. “Olen 99-prosenttisesti indeksisijoittaja. Suosikkini on S&P 500, ja salkustani löytyy myös maailma- ja Eurooppa-indeksejä sekä nollakuluista Nordnet Suomi Indeksi -rahastoa. Suoria osakkeita minulla on vain muutamaa yhtiötä, kuten Alexandria Groupia, Konetta ja Huhtamäkeä”, Tuija toteaa.

Yksi Tuijan strategian kulmakivistä on noin 10 prosentin ”sotakassa” käteisenä. “Kun markkinoilla tulee dippi, minä ostan. Viime vuoden huhtikuun laskussa lisäsin ostoja joka viikko. Rahan psykologia -kirjan oppi on ollut tärkeä: sijoittajan usein esittämä kysymys on ”onko tässä jotain, mitä en tajua?”. Mutta juuri silloin, kun kurssit tulevat alas, on aika toimia. Luotin itseeni ja niin minä tein, ja onhan sitä seurannutta nousua ollut huikeaa katsoa.”

Luksustelija, joka sijoittaa hyvän päivän varalle

Tuija Ryynänen ja Nordnetin maajohtaja Suvi Tuppurainen Nordnet Female Network -tapahtumassa vuonna 2024.

Tuija kutsuu itseään ”luksustelijaksi”, joka haluaa nauttia työnsä ja sijoitustensa hedelmistä. Hänellä ei ole lapsia, joten perinnön jättämisen sijaan tavoitteena on laadukas elämä ja turvattu eläke yrittäjävuosien jälkeen.

Asun Helsingissä ollessani aina Hotel Kämpissä, se on minun Helsingin kotini.

“Asun Helsingissä ollessani aina Hotel Kämpissä, se on minun Helsingin kotini. Ajan työni puolesta noin 60 000 kilometriä vuodessa ympäri Suomen, joten haluan ajaa hyvillä autoilla. Käytän myös mielelläni rahaa elämyksiin, kuten sviittiin Välimeren risteilyllä. Sijoittaminen mahdollistaa tämän kaiken ilman huonoa omaatuntoa. Tavaraa en tykkää ostaa”, Tuija kertoo.

Tuija haluaa murtaa suomalaista perinnettä, jossa säästetään vain pahan päivän varalle: “Ruotsalaiset säästävät hyvän päivän varalle, jotta voisivat mahdollistaa itselleen asioita. Se on upea mentaliteetti. Haluan opettaa niin kuin elän: säästämisen ja sijoittamisen kulttuuri on tärkeää, mutta myös rahan käyttäminen on osa kansantaloutta.”

Oppia ikä kaikki: Kantapään kautta kurinalaisuuteen

Tuijan sijoitusmatka ei ole ollut pelkkää nousukiitoa, ja hän puhuukin avoimesti oppirahoistaan. Suurimmaksi sijoitusmokakseen hän nimeää yksinkertaisesti sen, että aloitti aivan liian myöhään. Myös liiallinen hätäily on opettanut: kerran hän sijoitti kymppitonnin kerralla pienyhtiörahastoon ilman ajallista hajautusta, juuri kun kurssit olivat huipullaan.

“Se oli tyhmää, enkä tekisi sitä enää. Pienyhtiöt eivät nousseet, ja lopulta myin ne tappiolla. Mutta opinpahan ainakin, miten tappiot kirjataan verotukseen”, Tuija naurahtaa.

Tuija pitää suurimpana onnistumisenaan siirtymistä osakepoiminnasta kustannustehokkaisiin indekseihin ja ajalliseen hajauttamiseen.

“Onnistumista on se, että sijoitan ja säästän säännöllisesti ja tehokkaasti. Minulla ei ole tarinoita siitä, kuinka olisin ostanut jotain Nvidiaa 15 vuotta sitten ja kotiuttaisin nyt jättipotteja”, Tuija toteaa ja jatkaa, “sijoittaminen säännöllisesti ETF:iin ja indeksirahastoinin – kyllä se on se onnistuminen.”

Tuijan vinkit aloittelevalle sijoittajalle:

  1. Aloita jo tänään ja automatisoi säästöt. Älä odota, että sinulla on suuria summia. Pienikin summa indeksirahastoon riittää käynnistämään korkoa korolle -ilmiön.
  2. Tee kirjallinen sijoitussuunnitelma. Se pitää sinut ruodussa, kun markkinoilla myrskyää. Määrittele tavoitteesi, riskitasosi ja kulukattosi.
  3. Etsi yhteisö. Sparrailu samanhenkisten kanssa tekee harrastuksesta monin verroin mielenkiintoisempaa.
  4. Älä ota neuvoja heiltä, jotka pelaavat eri peliä. Jos olet pitkäjänteinen säästäjä, älä kuuntele pikavoittoja tavoittelevia spekuloijia.
  5. Kysy rohkeasti. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, eikä kysymistä tarvitse hävetä. Ole utelias ja ota selvää!

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan (KID) ennen sijoituspäätösten tekemistä. Rahastoesitteen löydät rahastoyhtiön verkkosivuilta ja avaintietoasiakirjan löydät rahaston yleiskatsaussivulta ja toimeksiantonäkymästä Nordnetin palvelusta.

Sijoittajan tulee huomioida, että historiallinen tai simuloitu kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

© 2026 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Alvar Aallon katu 5 C, 3. krs | FI-00100 Helsinki