Siirry pääsisältöön

Trump, presidentinvaalit ja epävarmuuden toinen aste

Trump on pitkin syksyä pohjustanut tulevaa väittämällä, että postiäänestys mahdollistaisi vaalivilpin. Viimeistään ensimmäisessä vaaliväittelyssä Bidenin kanssa kaikille kävi selväksi, että Trumpille presidentinvaaleissa kelpaa vain kaksi lopputulemaa, eikä näihin sisälly Bidenin voitto.

Joko Trump valitaan suoraan jatkokaudelle, tai sitten hän aikoo poistaa ongelmaksi näkemänsä postiennakkoäänet ääntenlaskennasta ja sen avulla lunastaa jatkokauden itselleen.

Tätä varten Trump on pikapikaa järjestämässä korkeimpaan oikeuteen konservatiivien (lue republikaanien) tuomaristo-enemmistön, kunhan (vaalivuodelle ylipäätään hyvin poikkeuksellisesti) ehtii nimetä Amy Barrettin tuomariksi, vieläpä viidessä viikossa.

Mitä pienemmällä marginaalilla Biden vaalit voittaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä näemme USA:n historian likaisimman ja pisimmäksi venyvän “vaalipäivän”. Tulosodottelun venyessä päivistä viikoiksi demokratia happanee, ja markkinat sen mukana.

Trumpin koronatartunnan myötä hänen on toisaalta mahdotonta välttää keskustelua huonosti hoidetusta koronatorjunnasta, mikä saattaa kasvattaa Bidenin etumatkan sellaiseksi, ettei edes Trumpin mielestä löydy mieltä kiistää vaalitulos. Toisaalta sairastuminen saattaa synnyttää empatiaa, joka voi kaventaa Bidenin kaulaa Trumppiin.

Epätodennäköisimmässä skenaariossa Trump joutuu sairaalahoitoon, mikä osaltaan myös lisäisi epätietoisuutta tulevasta. Onko tämä peruste presidentinvaalien siirtämiseen? Mikäli vaalit eivät siirry, onko vaalitulos siinä tapauksessa laillinen? Taisteleeko Trump sängynpohjalta jatkokaudesta vai antaako periksi?

Tällaisella reality TV:llä ei pahemmin House of Cards:ia kaipaa. Paitsi että olisi mukavampaa, jos tämä kaikki olisi fiktiota.

Epävarmuus on joka tapauksessa markkinoiden myrkky.

Katso/kuuntele myös #rahapodi 216: presidentinvaalit ja pörssi

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
04.10.2020 18:53

“Trumpin koronatartunnan myötä hänen on toisaalta mahdotonta välttää keskustelua huonosti hoidetusta koronatorjunnasta…”

Kannattaisikohan hankkia yleissivistystä Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä ja selvittää itselle mitkä ovat liittovaltion ja mitkä ovat osavaltioiden tehtävät ja toimivaltuudet kiinaviruksen torjunnassa ?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
07.10.2020 07:18

Yleissivistys hävisi jenkeistä kun trump valittiin presidentiksi. Yleissivistysellä ei ole mitään tekemistä trumpin kanssa, hän on sen itse todistanut omilla sanomisillaan, jotka hän seuraavana päivänä sanoo fakenews:ksi. Melonin ei edes pitäisi olla firstleidi, hän ei ole huippu missään ja silti hän aikoinaan sai einstein-visan.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki