Teollisuus menestyy velkakriisin varjossa

Kommentissamme Osinkotuotto luonnottoman korkea käsiteltiin pörssin nykyistä poikkeuksellisen korkeaa osinkotuottoa. Kommentissamme Kohtuulliset osinkonäkymät palvelusektorissa ja Konepajojen vuosi 2011 yllättävän vahva tutustuttiin useiden suuryritysten osinkonäkymiin. Muut kuin teknologiateollisuutta edustavat teollisuusyritykset ovat nyt vuorossa. Useimpien tilanne näyttää vielä kohtuullisen hyvältä, vaikka sijoittajien taipumus laumakäyttäytymiseen näyttää kärjistävän entisestään Euroopan velkakriisin aiheuttamia häiriöitä sekä laina- että osakemarkkinoilla.

Epävarmuus tulevasta taloudellisesta kehityksestä on suuri. Tämän takia osinkoarviot ovat vain suuntaa antavia. Epävarmuudesta huolimatta tulevien osinkojen pohtiminen on palkitsevaa, sillä vähävelkaisilla, kannattavilla ja anteliasta osinkopolitiikkaa harjoittavien yritysten mahdollisuudet selvitä kunnialla tulevista koettelemuksista on muita yrityksiä parempi.

Metsäteollisuudessa on vuoden loppupuolella tapahtunut käänne heikompaan. UPM-Kymmene on sitonut osinkonsa rahavirran kolmen vuoden keskiarvoon. Tämän politiikan mukaan osinko voi nousta jonkin verran 0,55 eurosta, sillä vuoden 2011 rahavirta on ollut selvästi korkeampi kuin vuonna 2008. Sekä Stora Enson että M-realin tulokset ovat loivassa laskusuunnassa, joten osingot pysynevät ennallaan (0,25 euroa ja nolla euroa).

Energiasektorissa Fortum tekee vakaasti tulosta toimintaympäristöstä riippumatta. Tulos paranee viime vuodesta, mutta siitä huolimatta todennäköisin osinkoehdotus lienee jo neljännen kerran perättäin 1,00 euroa. Neste Oilin tulosta on vaikea tulkita kertaluonteisten erien suuren painon vuoksi. Kannattavuuden lievän heikkenemisen vuoksi osinko pysynee nykyisellä alhaisella 0,35 euron tasollaan.

Aspo ja YIT eivät ole varsinaisia teollisuusyrityksiä, mutta ansaitsevat tulla mainituksi siitä huolimatta. Aspon tulos on tänä vuonna selvässä nousussa, jonka lisäksi yhtiö tunnetaan erittäin anteliaana osingonmaksajana. Viimeksi maksettu antioikaistu 0,40 euron osinko oli jopa suurempi kuin osakekohtainen tulos, joten mahdollisuus osingon nostamiseen ensi keväänä lienee rajallinen. YIT nosti osinkoaan joka vuosi vuosina 1995-2007, kunnes finanssikriisi katkaisi upean sarjan. Viime vuodelta jaettiin 0,65 euroa. Uskomme, että ensi keväänä jaetaan 0,70-0,75 euroa.

Kemiralla ja Uponorilla on sama pääomistaja. Viime viikon tulosvaroituksesta huolimatta Kemiran tilanne näyttää lohdullisemmalta ja tulevaisuus mielenkiintoisemmalta. Tulos pysynee ennallaan. Entistä 0,48 euron osinkoa saatetaan kuitenkin pyöristää ylöspäin. Uponor ei ole toipunut finanssikriisistä ja tulos heikkenee. Osakasystävällisenä tunnettu yhtiö saattaa ehkä joutua alentamaan hieman aiempaa 0,55 euron osinkoaan.

Amer Sports ja etenkin Nokian Renkaat etenevät vahvasti tällä hetkellä. Vaikka kumpikin nosti osinkoaan jo viime keväänä, Amer lähes kaksinkertaiseksi 0,30 euroon, uskomme, että osingot ovat jälleen nousussa ensi keväänä. Amerin tapauksessa 0,35 euroa vaikuttaa todennäköisimmältä ennusteelta. Nokian Renkaan viime kevään 0,65 euroon saattaa kovan tuloksen ansiosta tulla jopa 0,20-0,30 euroa lisää.

Osinkosijoittajien suosikki ja huippukannattava Orion etenee vahvasti analyytikkojen myyntisuosituksista huolimatta. Yhtiöllä on tapana jakaa koko voittonsa osakkeenomistajille. Parkinson-patenttien umpeutumisesta huolimatta 1,26 euron osinko + pääomanpalautus saattaa pyöristyä ylöspäin ensi keväänä, mikä merkitsisi hämmentävän korkeaa osinkotuottoa. Huhtamäen meno on myös tasaista, joskin Orionia tahmeampi. Osinko pysynee entisessä 0,44 eurossa.

Vuoden 2011 tilinpäätöstiedotteiden julkistamisen yhteydessä saattaa olla luvassa jobinpostia Nokialta ja Sanomalta. Strategisen täyskäännöksen vuoksi Nokian kuluva vuosi on surkea, minkä vuoksi 0,40 euron tuntuva alentaminen saattaisi tuntua perustellulta. Itse emme siihen usko, koska oli jo etukäteen tiedossa, että kuluvasta vuodesta tulee välivuosi. Kun Nokialla lisäksi on erittäin vahva kassa, osingon tuntuva leikkaus tulkittaisiin markkinoilla viestinä siitä, että yhtiö on menettänyt uskonsa uuden strategian onnistumiseen. Sellaisen viestin kurssireaktio voisi olla tuhoisa Nokian kannalta, joten emme usko, että yhtiö on valmis sellaiseen riskinottoon. Odotamme korkeintaan kosmeettista osingon leikkausta tai mahdollisesti jopa osingon pitämistä ennallaan.

Sanoman vuosi 2011 on sujunut heikohkosti, minkä lisäksi uudet yritysostot näyttävät uhkarohkeilta. Kun lisäksi liikearvoa on suhteellisesti enemmän kuin muissa pörssiyhtiöissä, ei ehkä ole yllätys, että osakekurssi on puolittunut kuluvana vuonna. Viime kevään 1,10 euron osingossa oli Welholisää. Omistusrakenteensa vuoksi Sanoma on erittäin konservatiivinen osingonmaksaja, joten emme usko, että osinko tippuu 0,80-0,90 euron alapuolelle. Luvassa olisi siten lähes uskomaton 10 prosentin osinkotuotto vajaan puolen vuoden kuluttua.

Meillä on osakkeita kaikissa muissa yllä mainituissa yhtiöissä paitsi M-realissa.

Kim Lindström

Photo credit: bernat… / Foter / CC BY-NC-ND

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Uusi osinkokausi on jo käynnistynyt! | Nordnet Blogi 19 Joulukuu, 2011

[…] Kohtuulliset osinkonäkymät palvelusektorissa, Konepajojen vuosi 2011 yllättävän vahva sekä Teollisuus menestyy velkakriisin varjossa). Monelta keskustelijalta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että osinkokausi on itse asiassa jo […]

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit