TeliaSonera: Turkcell-ratkaisua ei näköpiirissä

Turkcellin suurimmat omistajat, Cukurova, Alfa ja TeliaSonera, ovat riidelleet osake-erästä, joka määrää kuka hallitsee yhtiötä. Turkcellin hallitus ei ole edes onnistunut kutsumaan yhtiökokousta kokoon tai sopimaan osingosta sitten vuoden 2009, mikä kuvaa  omistajien tulehtuneita välejä.

Turkin finanssivalvonta yritti ratkaista hallitustyöskentelyn ongelmia nimeämällä kolme jäsentä seitsemästä hallituksen jäsenestä. Elokuun puolessavälissä finanssivalvonta nimesi vielä kaksi sitoutumatonta jäsentä lisää, jotta pattitilanne saataisiin ratkaistua ja tilinpäätös hyväksyttyä.

Järjestely on poikkeuksellinen, koska sen myötä valta yhtiössä on siirtynyt osakkeenomistajilta viranomaisille. Finanssivalvonnan mukaan kyseessä on pelkästään tilapäinen ratkaisu ja, että osakkeenomistajien on määrä valita myöhemmin uusi hallitus yhtiölle.

TeliaSonera on vastustanut voimakkaasti viranomaisten sekaantumista yhtiön asioihin, mutta ääni kellossa on viime aikoina pehmentynyt. Emme tiedä mitä kulissien takana on tapahtunut ja mitkä viranomaisten todelliset tarkoitusperät ovat, mutta TeliaSoneran intresseissä pitäisi olla sekä toimintakykyinen hallitus että saada tuottoa sijoitukselleen.

Iso-Britanniassa oleva tuomioistuin on pidentänyt Cukurovan oikeutta lunastaa Alfa Groupin 14 prosenttisen osuuden Turkcellista 1,56 miljardilla dollarilla. Aiempi määräaika oli 60 päivää. Käsityksemme mukaan Cukurova on aiemmin yrittänyt järjestää kahden miljardin dollarin rahoituspakettia osakkeiden lunastusta varten, mutta viranomaiset mitätöivät Cukurovan suunnitelmat.

Financial Timesin mukaan muutama osakkeenomistajia lähellä oleva henkilö on antanut ymmärtää, että Turkin viranomaiset ovat viestittäneet, että he eivät mielellään näe ulkomaisen omistuksen Turkcellissä kasvavan. Analyytikot ovat epäilleet, että viranomaiset saattavat päättää vuosina 2010–2012 jakamatta jääneen osingon jakamisesta auttaakseen Cukurovaa tai jotain muuta turkkilaista ryhmittymää rahoittamaan Alfan osakkeiden oston.

Olemme tiedotusvälineistä saaneet sellaisen käsityksen, että Turkin viranomaiset eivät ole järin innostuneita Alfa Groupista Turkcellin omistajana. Toisaalta suhteet Cukurovaankaan eivät ole parhaat mahdolliset. Tästä syystä onkin todennäköisempää, että Alfan osakkeet päätyvät jollekin muulle turkkilaiselle ryhmittymälle. Cukurovan asema saattaa tässä järjestelyssä jäädä pelkäksi bulvaaniksi.

Uskomme, että Cukurova tai jokin muu turkkilainen ryhmittymä tulee ostamaan Alfan osakkeet, mikä voi hankaloittaa TeliaSoneran asemaa kun yhtiö menettää liittolaisensa. Tasaisin aikavälein tiedotusvälineissä on ilmoitettu, että Turkcellin lopullinen ratkaisu on lähellä, mutta näillä näkymin ratkaisu on yhtä kaukana kuin aiemminkin. TeliaSoneran osakkeenomistajana voi vain toivoa, että yhtiö alkaa saada tuottoa Turkcell-omistuksestaan osinkojen muodossa.

Omistamme TeliaSoneran osakkeita.

Tom Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit