Säästäminen & sijoittaminen08.12.2015 Osinkoyhtiöiden metsästystä Helsingin pörssissä Kirjoituksessa tarkastellaan osinkoja yhtenä mielenkiintoisena sijoitusteemana ja seulotaan Helsingin pörssistä houkuttelevimpia yhtiöitä osinkotuottoon ja osinkojen laatuun perustuen. Random Walker Yksityishenkilö 121
Säästäminen & sijoittaminen12.09.2015 Osakesäästäminen palkitsevaa 2000-luvulla Pääomamarkkinoiden toistuvien kriisien vuoksi voisi kuvitella, etteivät sijoitukset suomalaisiin osakkeisiin voi olla erityisen kannattavia. Todellisuudessa on päinvastoin, vaikka Helsingin pörssissä toimivan on myös siedettävä rajuja kurssivaihteluja. Halusimme selvittää suomalaisten osakkeiden kokonaistuoton pitkällä aikavälillä. Erityisesti meitä kiinnosti arvostrategian toimivuus maassamme. On jo pitkään todistettu, että arvosijoittaminen tarjoaa ylituottoa, kunhan sijoitushorisontti on riittävän pitkä. Näin on ainakin maailman johtavissa pörsseissä. Entäs Suomessa? Selvityksemme alkuajankohdaksi valitsimme 28.2.2002. Laskelmaamme tulivat mukaan kaikki ne 102 yhtiötä, jotka ovat olleet vertailukelpoisessa muodossa Helsingin pörssissä koko tarkastelukautena eli 28.2.2002–31.8.2015. Jokaiseen edellä mainittuun 102 osakkeeseen ajateltiin sijoitetun 28.2.2002 yhtä paljon eli 10.000 euroa. Osakeindekseistä poiketen kaikille osakkeille annettiin sama paino. Sijoitusten kokonaistuotto tarkasteltiin 31.8.2015. Sijoitusaika oli siten 13,5 vuotta, mikä on riittävän pitkä aika jotta todellinen pitkän ajan kehitystrendi selviäisi. Halusimme myös selvittää, olisiko vuonna 2002 ollut hyötyä kolmen tavallisen tunnusluvun (P/B, P/E, osinkotuotto) käytöstä. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 92
Säästäminen & sijoittaminen14.07.2015 Maltti on valttia osakemarkkinoilla Toinen toistaan dramaattisempia uutisia levitetään tällä hetkellä tuutin täydeltä tiedotusvälineissä. Kreikan mahdollinen eroaminen euroryhmästä, Kiinan pörssiromahdus, Venäjän vainoharhainen ulkopolitiikka ja EKP:n setelipainon käynnistyminen, vain muutamia mainitaksemme. Miten osakesijoittaja reagoi tällaisiin uutisiin? Yleensä pelonsekaisin tuntein, mutta välillä innostuneestikin. Kun valtaenemmistö sijoittajista reagoi lähes samalla tavalla samanaikaisesti, uutiset heijastuvat pörssiin yleensä vahvasti liioiteltuna kurssireaktiona. Sijoittajien tapa olla vahvasti tunteidensa ohjattavina voimistaa kurssien ylilyöntiä. Kaksi hallitsevaa tunnetilaa ovat ahneus ja pelko. Useimmilla sijoittajilla on selkäytimessään, että pitää olla huolissaan jostakin. Ellei hyvää syytä satu olemaan, murehtimisen aihetta pitää keksiä. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 101
Sijoitusideat & inspiraatio03.04.2015 Sijoituskeskustelu kaipaa analyyttisempaa otetta Jatkan tässä kirjoituksessa sijoittajan tuoton muodostumisen käsittelyä menemällä hieman syvällisempään tarkasteluun. Samalla kannustan myös muita sijoittajia hieman analyyttisempaan pohdintaan vertailtaessa eri sijoitusstrategioita tai eri osakkeita keskenään. Random Walker Yksityishenkilö 62
Säästäminen & sijoittaminen10.03.2015 Belgialaisen yhtiön ADR, miten osinko verotetaan? Kysymys kuului: miten Belgialaisen yhtiön, yhdysvaltalaisen osakesarjan (ADR) osinko verotetaan suomalaiselta sijoittajalta käytännössä? Kysymys on perusteltu varsinkin siksi, että ennakonpidätystä voisi periaatteessa tapahtua sekä Hollannissa, Yhdysvalloissa sekä Suomessa. Lisäksi eri palveluntarjoajilla on erillaiset käytännöt. Siksi on äärimmäisen tärkeää tietää miten oma palveluntarjoaja huomioi maiden välisiä verokäytäntöjä. Martin Paasi Nordnet 29
Säästäminen & sijoittaminen04.02.2015 Korkea osinkotuotto vai nopea osingon kasvu? Sijoitusaiheisia keskusteluja ja blogeja lukiessa törmään usein pohdintaan siitä tulisiko sijoittajan keskittyä mieluummin ns. ”arvonkasvattajiin” (osakekurssiaan nostaviin yhtiöihin) vai ns. ”osingonmaksajiin” (suuria ja kasvavia osinkoja jakaviin yhtiöihin). Kun huomaan sijoittajan valinneen strategiakseen osingonmaksajat, seuraava kysymys on usein: pitäisikö osinko-osakkeiden kohdalla valita korkean osinkotuoton (dividend yield) vai nopean osingon kasvun (dividend growth) tarjoavia osakkeita. Itse en ole koskaan ymmärtänyt tällaista "mustavalkoista" lähestymistapaa. Tällä kirjoituksella haluan hieman herätellä ”osinkouskovaisia” ja tuoda tarkasteluun vähän laajempaa perspektiiviä. Osinkoteemasta on täällä Nordnet Blogissakin kirjoitettu paljon, joten tavoitteeni ei ole toistaa samaa virttä vaan tuoda mukaan uudenlaista näkökulmaa. Random Walker Yksityishenkilö 60
Sijoitusideat & inspiraatio10.10.2014 Ovatko osakkeet halpoja vai kalliita? Osakekurssit kääntyivät nousuun niin Helsingin pörssissä kuin muuallakin kesällä 2012. Vahva kehitys kesti aivan viime viikkoihin asti. Yhtä varmasti kuin että tulee kesä jokaisen talven jälkeen alkoi kuulua puheenvuoroja, että pörssissä on jälleen kerran syntymässä kurssikupla. Sittemmin puheet ovat vaimentuneet, sillä pörssiromahdusten historiasta kammottavan kaiun saanut lokakuu osoittaa jälleen voimansa, sijoitusilmapiiri on nopeasti muuttumassa aiempaa selvästi synkemmäksi. Tosin tämä johtuu aivan muista syistä kuin pörssikuplaan uskovien puheista. On siis aiheellista pohtia, mistä oikein on kysymys ja ovatko osakkeet loppujen lopuksi kalliita tai halpoja. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 81
Säästäminen & sijoittaminen14.08.2014 Ulkomainen osinko vaatii veronsa Sijoitatko suoraan ulkomaisiin osakkeisiin? Ulkomailta saadut arvopapereiden luovutusvoitot verotetaan tavallisesti vain Suomessa, mutta ulkomaisille osinkomaksuille tehdään lähdemaassa ennakonpidätys, joka ei välttämättä vastaa Suomen ja lähdemaan välistä verosopimusta. Ennakonpidätys saatetaan toteuttaa lähdemaan omien veroprosenttien mukaan. Liikaveron palautusta voi tosin hakea myös takautuvasti. Onko sinulla tuhansien eurojen potti odottamassa oikaisua? Martin Paasi Nordnet 78
Säästäminen & sijoittaminen25.04.2014 Valmet ulos salkusta Metson osittaisjakautumisen seurauksena saimme Nordnetin eksperttisalkkuun 360 Valmetin osaketta. Vanha tunnettu pörssiyhtiö nousi näin kuolleista, tosin uusissa kuosissa. Uusi Valmet keskittyy tarjoamaan laitteita ja kunnossapitopalveluja metsäteollisuudelle. Koska ala kasvaa hitaasti, oli oletettavissa, että Valmetin osake hinnoiteltaisiin lähinnä arvo-osakkeena. Eksperttisalkkua silmällä pitäen Valmetin osakepositio oli kuitenkin liian pieni, joten vaihtoehdoiksi jäi joko kasvattaa osakkeiden määrää tai luopua niistä. Olemme tänään turvautuneet jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Päätös ei ollut vaikea. Mielestämme osakkeen arvostus ei puolla sen käsittelemistä arvosijoituksena. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 35