Säästäminen & sijoittaminen12.10.2016 Parempaa tuottoa Olisiko tässä merkittävin piensijoittajille suunnattu blogipostaukseni? Parempaa tuottoa näyttäisi olevan tarjolla pienistä arvoyhtiöistä. Voit sijoittaa niihin ETF:ien kautta. Martin Paasi Nordnet 95
Säästäminen & sijoittaminen18.04.2014 Vaurastuminen on ihmisoikeus “Pitkässä juoksussa olemme kaikki kuolleita” oli turhautuneen taloustieteilijä John M. Keynesin viesti kollegoilleen, jotka olivat tuudittautuneet talouden taipumukseen löytää tasapainotilansa, ennemmin tai myöhemmin. Moni meistä kärsimättömistä, oman taloutemme tieteilijöistä, on varmasti myös turhautunut talousviisastelijoihin, jotka puhuvat pitkän aikavälin tuottotilastoista. Keynesin tavoin haluaisimme mieluummin löytää keinon konkreettisiin tuloksiin, lyhyemmässä ajassa. Keynes peräänkuulutti valtiontaloutta akuutin kriisin iskunvaimentajaksi. Hän ei kuitenkaan tarkoittanut, että unohtaisimme pitkän aikavälin lainalaisuudet. Päinvastoin. Sijoittamisessa pitkä aikaväli edustaa ennustettavuutta, lyhyempi aikaväli kasvavassa määrin sattumanvaraisuutta. Kiikaroimalla tarpeeksi syvälle menneisyyteen, sattumanvaraisuudet siivilöityvät pois todellisten lainalaisuuksien tieltä. Ymmärrys kirkastuu. Mitä sitten tiedämme erilaisten sijoituskohteiden, todella pitkän aikavälin, tuotoista? Martin Paasi Nordnet 36
Säästäminen & sijoittaminen04.05.2017 Näin osakesijoituksen korkoa korolle -efekti jalkautuu salkkuusi "Tiedän pitkäaikaisesta sijoittamisesta jo melko paljon ja ymmärrän korkoa korolle -efektin esimerkiksi säästötilin osalta. Siinä korkoa maksetaan tilillä oleville varoille, myös kertyneelle tuotolle. Mutta voisitko avata miten korkoa korolle -efekti toimii juuri osakkeiden kohdalla? Itse näen vain osakkeen arvon, joka välillä nousee ja välillä laskee. Miten korkoa korolle -efekti tulee siihen mukaan?" Martin Paasi Nordnet 41
Säästäminen & sijoittaminen01.01.2015 Väliaikaista kaikki on vaan — Wall Streetin härkämarkkinan ajurit Viimeisten viiden vuoden kurssinousun taustalla on kolme tekijää yli muiden: yhtiöiden kannattavuuden nousu huipputasolle, nollakorot sekä sijoittajien usko siihen, että FED aikoo jatkossakin yrittää pumpata varallisuusarvoja ylöspäin. Lauri Ruosteenoja 44
Säästäminen & sijoittaminen05.03.2015 Parhaat osaketuotot korjaa varmimmin joukon kärsivällisin, ei älykkäin Yleensä sijoittaja jakaa ylimääräisen varallisuutensa osakkeiden ja korkojen kesken. Akateemisessa tarkastelussa korkosijoituksia pidetään lähtökohtaisesti osakkeita vähäriskisempinä, sillä niiden tuotto on ennustettavampi lyhyellä aikavälillä. Osakkeiden tuotto-odotus kuitenkin myönnetään pitkällä aikavälillä korkosijoituksia selvästi paremmaksi, ja tämän katsotaan selittyvän nimenomaan osakkeiden lyhyen tähtäimen riskin – kurssivaihteluiden laajalla haarukalla mitattuna – korkealla tasolla. Kuinka kauan osakesijoittajan pitää sijoituksiaan holdailla, jotta lyhyen tähtäimen riski jää statistin rooliin? Jukka Oksaharju Nordnet 72
Säästäminen & sijoittaminen30.04.2015 Osaketuoton kolmet kasvot Osaketuoton määritteet menevät helposti sekaisin. Osakkeet tuottavat pitkässä juoksussa sen, mihin yritykset keskimäärin pystyvät. Osakesijoittajalle tuotto tuloutuu osinkojen ja kurssikehityksen kautta. Tästä osaketuotosta on kuitenkin olemassa kolme määritettä. Martin Paasi Nordnet 68
Sijoitusideat & inspiraatio02.06.2015 Onko maailman osakemarkkinoilla jo ruuhkaa? Sain kysymyksen johon ensisilmäyksellä kuvittelin pystyväni vastaamaan lyhyesti: "onko maailman osakemarkkinoilla ruuhkaa, kun myös tavalliset perusinssit ryhtyvät toimimaan kuten aiempien sukupolvien valveutunut vähemmistö [hakemalla vetoapua vaurastumiseensa säästämällä osakkeisiin]"? Aloittaessani kirjoittamaan vastauksen siitä, miten osakemarkkinat tuottavat ikuisesti, huomasin kuitenkin pian astuneeni varsinaiseen sudenkuppaan. Osakemarkkinoiden tuotto perustuu ihmiskunnan kasvuun. Mutta eihän ihmiskunnan kasvu voi jatkua loputtomiin, vai voiko? Martin Paasi Nordnet 35