Talouden trendit ja ilmiöt26.10.2014 Venäjän talous ja Suomi Venäjältä on viime aikoina kantautunut etupäässä hämmentäviä uutisia. Maan harjoittama politiikka ja talouden kehitys ovat kaikkea muuta kuin yhdentekeviä suomalaisten kannalta; onhan Suomella pidempi yhteinen raja Venäjän kanssa kuin millään muulla EU-maalla. Venäjä on tälläkin hetkellä Suomen tärkein tuontimaa ja kolmanneksi suurin vientimaa Saksan ja Ruotsin jälkeen. Monella suomalaisella pörssiyhtiöllä on huomattavaa liiketoimintaa itärajan takana. Venäjä poikkeaa monella tavalla EU:n jäsenvaltioista eikä sitä voi pitää oikeusvaltiona. Venäjän johdon toimiin sisältyy sekä arvoituksellisuutta että ennalta arvaamattomuutta. Johdon on kuitenkin otettava huomioon maan talouden kehitystä. Miltä tilanne näyttää ja miten se mahdollisesti vaikuttaa meihin? Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 69
Säästäminen & sijoittaminen20.10.2014 Liuskekaasu ja -öljy sijoittajan näkökulmasta Energia-alan suurimpia mullistuksia vuosikymmeniin on kiistatta ollut ns. epätavallisten öljy- ja kaasulähteiden hyödyntäminen. Tässä kirjoituksessa pohdin epätavallisia energialähteitä ennen kaikkea sijoittajan näkökulmasta. Kirjoituksen pääpaino on selkeästi USA:n liuskekaasu- ja öljymarkkinoissa. Timo Tikkala Yksityishenkilö 26