Säästäminen & sijoittaminen11.03.2014 Deutsche Bankin osake nousi helmikuussa piensijoittajien suosioon Deutsche Bankia saa nyt alehintaan, otsikoi Arvopaperi nettiuutisensa helmikuussa. Uutisartikkelin mukaan Deutsche Bankin kurssikehitys on ollut kolmen viime vuoden aikana vaatimatonta Eurostoxx-indeksiin verrattuna. Yllättäen lisääntynyt medianäkyvyys kasvatti Deutsche Bankin kiinnostavuutta sijoittajien silmissä ja osakkeen kaupankäyntimäärät paisuivat huimasti helmikuussa. Jukka Oksaharju Nordnet 25
Säästäminen & sijoittaminen27.02.2014 Salkkuyhtiöidemme horisontissa tuloskasvua Valtaosa salkkumme yhtiöistä on jo ehtinyt julkaista Q4-tuloksensa ja samalla antaa ohjeistuksensa kuluvalle vuodelle. Vieraskynä Nordnet 0
Sijoitusideat & inspiraatio31.01.2014 Salkkukatsaus vuodelta 2013 Vuosi 2013 on saatu onnellisesti päätökseen ja on aika tehdä pieni katsaus menneeseen vuoteen salkkuni osalta ja käydä hieman läpi minkälaisessa asennossa salkkuni on vuoteen 2014 mentäessä. Vieraskynä Nordnet 57
Sijoitusideat & inspiraatio20.01.2014 Nordean tulosennakko – vakaata suorituskykyä, voimistuvaa osinkosadetta Nordean osakekurssi kohosi päättyneellä viikolla kaikkien aikojen korkeimpaan noteeraukseensa, osakekohtaisesti 10,36 euroon. Edellinen huippu nähtiin 7 vuotta sitten ennen finanssi- ja eurokriisejä. Mitä pankin tulosnäkymiin on hinnoiteltu tuloskauden alla, ja millaista osinkoa yhtiöltä on lupa odottaa tulevana keväänä? Jukka Oksaharju Nordnet 102
Säästäminen & sijoittaminen02.01.2014 Pari sanaa arvo- ja kasvuyhtiöistä Sijoittaja voi valikoida salkkuunsa erityyppisiä yhtiöitä: arvo-osakkeista huokeasti hinnoiteltua yhtiön netto-omaisuutta ja tasaista osinkovirtaa, tai kasvuosakkeista vauhdikkaita kurssimuutoksia ja tuntuvia tulevaisuuden kasvuodotuksia. Arvosijoittajat etsivät jo historiallisesti ansaintamallinsa toimivuuden ja suorituskykynsä osoittaneita yhtiöitä, kasvusijoittajat sen sijaan liiketoimintoja joiden tulostaso kohenee nopeasti juuri nyt ja odotusten mukaan myös tulevaisuudessa. Esittelen tässä merkinnässä lyhyesti sekä arvosijoittamisen että kasvusijoittamisen pääpiirteet. Jukka Oksaharju Nordnet 91