Arjen säästövinkit25.11.2016 Voiko työtön säästää? Olen saanut useita kyselyitä taloudellisten haasteiden kanssa painivilta vanhemmilta ja työttömiltä yksinhuoltajilta, jotka taistelunsa keskelläkin haluaisivat säästää lapsilleen. Suomen heikko talous on todellisuutta yhä useammille meistä. Kysymys kuuluu: voiko työtön säästää itselleen tai lapselleen ilman että työttömyyskorvauksia leikataan? Martin Paasi Nordnet 54
Arjen säästövinkit19.04.2019 Tällä summalla miljonääriksi Iltalehden pääsiäisliitteessä (18.4.2019) on loistava juttu säästämisestä ja vaurastumisen demokratiasta otsikolla "Haluatko miljonääriksi". Miten paljon sinun sitten tulisi säästää tullaksesi miljonääriksi? Martin Paasi Nordnet 87
Lapselle säästäminen08.03.2015 Jokaisesta suomalaisesta tulisi miljonääri, jos lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin Valtio maksaa ensimmäisestä lapsesta lapsilisää 95,75 euroa kuukaudessa, lapsen ensimmäiset 16 elinvuotta. Jos sijoitat tuon summan osakkeisiin, esimerkiksi kustannustehokkaan indeksirahaston kautta, lapsestasi tulee miljonääri eläkeikään mennessä. Varsinkin ne jotka eivät ole syntyneet hopealusikka suussa pitäisi mieltää korkoa korolle ilmiön mielettömäksi vetoavuksi omaan (tai lapsen) talouteen. Martin Paasi Nordnet 76
Lapselle säästäminen06.09.2016 Lapselle säästäminen käytännössä Miten lapselle säästäminen tulisi toteuttaa käytännössä? Mitä tulisi huomioida, miten pääsee alkuun ja mitä se vanhemmilta vaatii? Voivatko myös esimerkiksi isovanhemmat osallistua tähän? Martin Paasi Nordnet 50
Lapselle säästäminen05.03.2015 Vanhemmat säästävät useammin pojilleen kuin tyttärilleen Tutkimme miten vanhemmat säästävät lapsilleen. Yli seitsemästä tuhannesta suomalaisesta 0–16-vuotiaasta arvo-osuustilin omistajasta, pojat edustavat 53 prosentin enemmistöä. Alaikäisillä on keskimäärin 670 euroa tilillään. Säästöt kasvavat varsinkin kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana. Martin Paasi Nordnet 30
Lapselle säästäminen30.08.2016 Lapselle säästäminen kannattaa Viime aikoina eri medioissa on ollut paljon puhetta lapselle säästämisestä. Lue miksi juuri lapselle säästäminen kannattaa ja miten siihen kannattaisi ryhtyä. Martin Paasi Nordnet 58
Eläkesäästäminen04.06.2015 Okei, haluan säästää, mutta miten? KYSYMYS: Minulla on kiinnostus säästämiseen ja mahdollisuudetkin löytyy. Työkalut vaan ovat auttamattomasti hukassa. Eläketurvaan olen syytänyt rahaa 7 vuoden ajan ja tuotto siellä ei ole hääppöinen, tosin eivät sinne laittamani summatkaan päätä huimaa. Tilisäästäminen on mielestäni puuduttavaa ja tylsää ja eihän se raha siellä tilillä kasva muuta kuin sinne rahaa lisäämällä. Rahastosäästämisen etu olisi alati muuttuvat markkinat. Tämä kiinnostaa mutta kuka näitä rahoja sitten ohjailee ja kuinka tietoinen minun itseni pitää olla siitä missä vaiheessa mitäkin rahastolleni pitää tehdä? Nordnetin rahastoa mainostetaan kuluttomaksi, mutta onko asia todella näin? Vai löytyykö tästäkin hommasta joku porsaanreikä, joka lukee jossain alakulmassa äärettömän pienellä präntillä!!?" Martin Paasi Nordnet 54
Lapselle säästäminen10.10.2017 Onnea Jenni ja Sauli! Näin jälkikasvustanne taloudellisesti riippumaton Ei tarvita kuin sotu. Eli sosiaaliturvatunnus. Sillä pääsee avaamaan arvo-osuustilin pitkäaikaissäästämistä varten (ainakin Nordnetiin). Vaikka vastasyntyneelle lapselle. Miksi tällaista pitäisi ihan vakavissaan harkita? Martin Paasi Nordnet 7
Lapselle säästäminen15.04.2020 Osakkeiden valinta lapselle turbulenssin keskellä Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa onnellinen mies Yksityishenkilö 18