Ajankohtaista Nordnetistä04.07.2018 Osakekauppa kesäkuussa: kauppasodan ei uskota kääntävän pörssitrendiä Toukokuussa nähty osakepainon kevennys jäi tilapäiseksi ilmiöksi suomalaisten piensijoittajien keskuudessa. Vaikka Nokiaa myytiin kesäkuun aikana reilulla kädellä, kaikkiaan osakepainoa kasvatettiin kesäkuussa. Suvi Tuppurainen Nordnet 4
Ajankohtaista pörssissä04.05.2018 Osakekauppa huhtikuussa: piensijoittajilta peukku alas Nokialle Huhtikuussa Nokia päätyi piensijoittajien nettomyydyimmäksi osakkeeksi Helsingin pörssistä. Arvioisin, että piensijoittajien enemmistö antaa nyt enemmän painoarvoa Nokian luvuille kuin sen johdon sanoille. Suvi Tuppurainen Nordnet 0
Ajankohtaista pörssissä05.04.2018 Osakekauppa maaliskuussa: Kauppasota ei pelota Suomalaiset piensijoittajat eivät koe nykyistä kurssiheiluntaa merkkinä pörssinousun katkeamisesta. Osakepainoa lisättiin maaliskuussa tuntuvasti. Ostohuuma kohdistui varsinkin suuriin ja syklisiin yhtiöihin. Suvi Tuppurainen Nordnet 6
Ajankohtaista pörssissä05.03.2018 Osakekauppa helmikuussa: Kurssiturbulenssista huolimatta uusia piensijoittajia tulee nyt markkinoille ennätystahtia Nokian osakekurssi piti pintansa helmikuun turbulenssissa ja piensijoittajat päätyivät keventämään ikisuosikkiaan. Nokia-myynneistä vapautuneet sijoitusvarat ohjattiin kevään vahvoihin osinkoyhtiöihin. Suvi Tuppurainen Nordnet 2
Ajankohtaista pörssissä05.02.2018 Osakekauppa tammikuussa: Nokiaa tankattiin kreivin aikaan Nokia palasi ryminällä piensijoittajien netto-ostetuimmaksi osakkeeksi ennen räyhäkkäällä kurssinousulla palkittua tilinpäätöstiedotetta. Syklisiä vientiyhtiöitä nettomyytiin joulukuun tavoin. Suvi Tuppurainen Nordnet 4
Säästäminen & sijoittaminen03.11.2017 Osakekauppa lokakuussa: Nokiaa lastattiin salkkuihin kiihtyvin kierroksin Nokia sinkosi pörssikaupan reippaaseen kasvuun. Tulospäivänä pudonnut Nokia singahti piensijoittajien lokakuun ylivoimaisesti vaihdetuimmaksi osakkeeksi ja myös kuukauden selvästi netto-ostetuimmaksi 145 miljoonan euron Suvi Tuppurainen Nordnet 2
Ajankohtaista pörssissä04.10.2017 Osakekauppa syyskuussa: Nordea toivotettiin avosylin tervetulleeksi Suomeen Suomeen muuttamista suunnitteleva Nordea raketoi syyskuun ostetuimpien osakkeiden listalla. Suomalaiset piensijoittajat lisäsivät kuukauden aikana Nordea-omistustaan enemmän kuin muita kärkikymmenikön osakkeita yhteensä. Suvi Tuppurainen Nordnet 3
Ajankohtaista pörssissä02.06.2017 Osakekauppa toukokuussa: Outokumpu syrjäytti Nokian valtaistuimelta Suomalaiset piensijoittajat ovat hullaantuneet Outokummusta. Nopealiikkeinen osake nousi paitsi piensijoittajien vaihdetuimmaksi myös selvästi netto-ostetuimmaksi toukokuun aikana. Kuukauden aikana panoksia lisättiin Outokummussa peräti 121 miljoonalla eurolla. Tankkaus on hurja huomioiden sen, että summasta on vähennetty kaikki piensijoittajien Outokumpu-myynnit kuukauden aikana. Suvi Tuppurainen Nordnet 11
Säästäminen & sijoittaminen05.05.2017 Osakekauppa huhtikuussa: Molemmat jalat jarrulla Alkuvuoden aikana suomalaiset piensijoittajat ovat keventäneet osakepainoaan jo 320 miljoonalla eurolla, vaikka osakkeille vaihtoehtoiset mielenkiintoiset kohteet loistavat yhä poissaolollaan. Suvi Tuppurainen Nordnet 9