Ajankohtaista pörssissä04.05.2018 Osakekauppa huhtikuussa: piensijoittajilta peukku alas Nokialle Huhtikuussa Nokia päätyi piensijoittajien nettomyydyimmäksi osakkeeksi Helsingin pörssistä. Arvioisin, että piensijoittajien enemmistö antaa nyt enemmän painoarvoa Nokian luvuille kuin sen johdon sanoille. Suvi Tuppurainen Nordnet 0
Ajankohtaista pörssissä05.09.2019 Pörssin tuleva suunta on hämärän peitossa | osakekauppa elokuussa Finanssikonserni Sammosta irronnut Nordea-osinko kiinnosti suomalaisia yksityissijoittajia elokuussa. Nordea vankisti asemaansa suomalaisten omistetuimpana kansanosakkeena. Suvi Tuppurainen Nordnet 10
Ajankohtaista pörssissä05.02.2018 Osakekauppa tammikuussa: Nokiaa tankattiin kreivin aikaan Nokia palasi ryminällä piensijoittajien netto-ostetuimmaksi osakkeeksi ennen räyhäkkäällä kurssinousulla palkittua tilinpäätöstiedotetta. Syklisiä vientiyhtiöitä nettomyytiin joulukuun tavoin. Suvi Tuppurainen Nordnet 4
Ajankohtaista pörssissä05.03.2018 Osakekauppa helmikuussa: Kurssiturbulenssista huolimatta uusia piensijoittajia tulee nyt markkinoille ennätystahtia Nokian osakekurssi piti pintansa helmikuun turbulenssissa ja piensijoittajat päätyivät keventämään ikisuosikkiaan. Nokia-myynneistä vapautuneet sijoitusvarat ohjattiin kevään vahvoihin osinkoyhtiöihin. Suvi Tuppurainen Nordnet 2
Ajankohtaista pörssissä05.09.2018 Piensijoittajien elokuu: Hurraa-huutoja sijoitussäästötilistä Suomalaiset piensijoittajat vähensivät osakeriskiään elokuussa maltillisesti. Halu keventää omistuksia kohdistui erityisesti Helsingin pörssissä noteerattuihin osakkeisiin. Ulkomaisia osakkeita lisättiin. Suvi Tuppurainen Nordnet 11
Ajankohtaista Nordnetistä04.07.2018 Osakekauppa kesäkuussa: kauppasodan ei uskota kääntävän pörssitrendiä Toukokuussa nähty osakepainon kevennys jäi tilapäiseksi ilmiöksi suomalaisten piensijoittajien keskuudessa. Vaikka Nokiaa myytiin kesäkuun aikana reilulla kädellä, kaikkiaan osakepainoa kasvatettiin kesäkuussa. Suvi Tuppurainen Nordnet 4
Ajankohtaista pörssissä04.10.2017 Osakekauppa syyskuussa: Nordea toivotettiin avosylin tervetulleeksi Suomeen Suomeen muuttamista suunnitteleva Nordea raketoi syyskuun ostetuimpien osakkeiden listalla. Suomalaiset piensijoittajat lisäsivät kuukauden aikana Nordea-omistustaan enemmän kuin muita kärkikymmenikön osakkeita yhteensä. Suvi Tuppurainen Nordnet 3
Säästäminen & sijoittaminen03.11.2017 Osakekauppa lokakuussa: Nokiaa lastattiin salkkuihin kiihtyvin kierroksin Nokia sinkosi pörssikaupan reippaaseen kasvuun. Tulospäivänä pudonnut Nokia singahti piensijoittajien lokakuun ylivoimaisesti vaihdetuimmaksi osakkeeksi ja myös kuukauden selvästi netto-ostetuimmaksi 145 miljoonan euron Suvi Tuppurainen Nordnet 2
Ajankohtaista pörssissä05.02.2019 Osakekauppa tammikuussa: optimismi kauppasodan ratkeamiseksi alkoi näkyä osakeostoissa Nokia menetti tammikuun aikana suomalaisten yksityissijoittajien omistetuimman osakkeen aseman Nordealle. Nordea oli jälleen kuukauden selvästi netto-ostetuin. Suvi Tuppurainen Nordnet 5