Nordnetin Superrahastot lanseerattiin vuonna 2014. Nämä neljä pohjoismaista rahastoa sijoittavat kunkin maan indeksiin, esim. Superrahasto Suomi seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä.
Olemme jo jonkin aikaa käyneet keskustelua Superrahastojen nimistä Ruotsin kuluttajaviraston (Konsumentverket) ja Ruotsin rahastomarkkinoinnin eettisen komitean (Etiska nämnden för fondmarknadsföring, ENF) kanssa.
Ruotsin kuluttajavirasto teki viime vuonna yleisen tutkimuksen eri rahastoyhtiöiden käyttämistä nimistä rahastoissaan. Nordnetin Superrahastojen kohdalla he tulkitsivat, että etuliite ”super” ei ole rahastolle sopiva, vaan voi johtaa kuluttajia harhaan. Sijoittaja voi tulkita sanan Super väittämänä, että kyseessä olisi rahasto, joka takaa erittäin hyvän tuoton.
Nordnet on puolustanut Super-sanan merkitystä ja korostanut, että se tarkoittaa rahastojen nimissä sitä, että näiden rahastojen kulut ovat asiakkaalle 0 euroa.
Ruotsin rahastomarkkinoinnin eettinen komitea (ENF) kuitenkin linjasi, että Superrahastojen nimet tulee muuttaa. Lisätietoja päätöksestä voi lukea ruotsiksi täältä.
Nimenmuutos tulee voimaan 1.3.2020. Rahastojen nimet muuttuvat seuraavasti:
- Superrahasto Suomi -rahaston uusi nimi on Nordnet Indeksirahasto Suomi.
- Superfonden Sverige -rahaston uusi nimi on Nordnet Indexfond Sverige.
- Superfondet Norge -rahaston uusi nimi on Nordnet Indeksfond Norge.
- Superfonden Danmark -rahaston uusi nimi on Nordnet Indeksfond Danmark.
Mikään muu rahastoissa ei muutu.
Jos omistat Superrahastoja, sinun ei tarvitse tehdä mitään toimenpiteitä. Näet rahastot salkussasi uusilla nimillä automaattisesti.
Jos vastustat nimenmuutosta, voit myydä omistuksesi tästä.
“Nordnet on puolustanut Super-sanan merkitystä ja korostanut, että se tarkoittaa rahastojen nimissä sitä, että näiden rahastojen kulut ovat asiakkaalle 0 euroa.” Mitä nyt Tanskaan saatiin hallinnointipalkkio, kohta varmasti muuallekin perässä.
Mulla ei näy rahasto salkussa uudella nimellä?
Superrahasto oli nimenä kyllä niin hyvä ja erottuva, että varmasti muille pankeille helpotus kun nimi nyt muuttuu…