Valtionvarainministeriön eri sijoitusmuotojen verokohtelua arvioiva työryhmä selvitti eri sijoitusmuotojen verokohtelua. Tänään (4.5.2018) julkaistun selvityksen kohteena olivat erityisesti sijoitusrahastot ja niihin tehdyt sijoitukset, säästö- ja sijoitusvakuutukset, kapitalisaatiosopimukset, kommandiittiyhtiömuotoisten pääomarahastorakenteiden verokohtelun arviointi, sekä sijoitus- ja osakesäästötilit.
Työryhmä arvioi eri sijoitusmuotojen nykyisen verokohtelun toimivuutta, kannustavuutta sekä neutraalisuutta. Lisäksi arvioitiin sitä, miten eri sijoitustuotteiden verokohtelua voisi lähentää toisiinsa nähden. Sijoitusrahastojen verotuksen periaatteisiin ei ehdotettu muutoksia. Tämä on hyvä asia. Jatkuvuus on tärkeää pitkäjänteisessä puuhassa.
Säästöhenkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten verotusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että nostetuista voittovaroista joutuu verolle. Vastaavasti tappiot olisivat vähennyskelpoisia sopimuksen päättyessä.
Työryhmä esittää lisäksi, että kertamaksullisten eläkkeiden nykyinen verosanktio poistetaan ja että niihin sovelletaan samaa verotustapaa kuin säästöhenkivakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin.
Varsinaisen sijoitussäästötilin tulemista joudutaan vielä odottamaan. Raportissa kuitenkin ehdotetaan, että luovutusvoitot olisivat verovapaita tilin sisällä, kun taas osinkojen verotus järjestelmän ulkopuolella. Tämä olisi loistava uutinen osakevälittäjille ja markkinoiden ajoittamista (turhaan-)yrittäville.
Kasvu-osuudelliset sijoitusrahastot säilyvät sekä vero- että kustannustehokkaimpana keinona säästää pitkäjänteisesti. Niin kroisoksille kuin lapsilleen vitosen kuukaudessa säästäville yksinhuoltaja-äideille.
Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Adobe Stock.
Yodse ecosystem overview Yodse’s main purposes. The platform yodse aims to become the largest Internet ecosystem for the most convenient, rapid and profitable interaction of enterprises in the field of production of industrial product groups in the markets of Russia, CIS, South-East Asia, and later in Europe and the United States. This global, decentralized and transparent B2B / B2C trading platform has all the advantages of blockchain technology and thus provides manufacturers with the most convenient communication with their wholesalers and retail buyers. The scale, high-tech products and convenient user-friendly tools within the ecosystem will allow small and medium-sized businesses… Lue lisää >>
Eli nyt pitää myydä kapparista voitot ja nostaa ne verotta ja jättää loput sinne.
raju pettymys jälleen. on se niin vaikeata olla verottamatta heti ja rajusti piensijoittajan osinkoja. muissa maissa onnistuu, mutta suomessa ei, koska ilmeisesti sotii vaikka ihmisoikeussopimuksia vastaan. forget it