Sijoittelijan pää kuumenee, sijoittajan ei

Vaurastumisen pitäisi aiheuttaa hyvää oloa ja tuottaa turvallisuutta. Miksi osa sijoittajista pomppii hermostuneena sijoituskohteesta toiseen?

Sijoittamista kuvataan usein peliksi tai taisteluksi, jossa nopeampi ja fiksumpi päihittää aina hitaamman ja hölmömmän. Pitää vain olla askeleen verran muita edellä. Aina.
Piensijoittajan näkökulmasta edellä mainitun kaltainen toiminta kuuluu sijoittelijalle, ei sijoittajalle. Ammattilaiset ovat toki oma lukunsa. Sijoittelija-termin merkityksen kuulin ensimmäisen kerran Erolan Markolta, kun hän oli hiomassa kuntoon ”Paras Sijoitus”-kirjaansa, josta tulikin bestseller.
Vakavasti otettavan sijoittajan tunnusmerkkejä ovat:
• omaa kirjallisen sijoitussuunnitelman
• on tietoinen alan perustutkimuksen tuloksista
• tutkii itse
• ostaa vain sijoitussuunnitelmaan sopivia tuotteita
• ”sijoittaminen on tylsää, mutta tuottoisaa”
• on varovainen ja ymmärtää ymmärryksensä rajat
• on pitkäjänteinen ja omaa elinkaarimaisen ajattelun suhteessa sijoitustoimintaansa

Sijoittelijoita onkin sitten vähintään tusina jokaista varsinaista sijoittajaa kohden. Sijoittelijan tunnusmerkkejä ovat:
• Ei tiedä mitä sijoitussuunnitelma merkitsee
• Innostuu nopeasti ja ostaa myyntimiesten markkinapuheiden perusteella
• Ei ole selvittänyt riski/tuotto-suhdetta
• Hakee jännitystä sijoittamisesta
• Hakee ”kuumia” osakkeita ja nopeita voittoja riskeistä välittämättä
• On lyhytjänteinen ja unohtaa aktiivisesti tappionsa.

Lopulta sijoittaminen on melko pragmaattista toimintaa, jossa lopputulokset ratkaisevat. Sijoittajan lopputuloksena on usein järkevästi tehdyn sijoitussuunnitelman tavoitteiden saavuttaminen. Ei kovin jännittävää eikä seksikästä, mutta toimii. Sijoittelijan lopputulos taas on rouva Fortunan mielihalujen armoilla. Sijoittelijat päätyvät myyntiorientoituneen sijoitusbisneksen lypsylehmiksi.
Kumpaan kastiin kuulut?

Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Noob20 Huhtikuu, 2012Nämä kaksi pitää yhdistää niin saa tuottoa ja jännitystä. Kuten tässä mainitsemassasi kirjassakin on ehdotettu: Sijoitukset indexiin ja sijoittelut suoraan osakkeisiin = tuottava salkku ja pelisalkku. Jos hyvin käy, niin molemmat tuottaa.

Noob222 Huhtikuu, 2012Hirveän polarisoivia ja yleisiä tämän tyyppiset saarnat (toki myös tarpeellisia). Luulisi kuitenkin, että suuri massa sijoittuu näiden kahden päädyn väliin, eikä tästä välimaastosta kuule mielestäni tarpeeksi analyysiä.
Mihinköhän väliin kuuluu ja kuinka suositeltavaa on piensijoitustoiminta, joka perustuu “sijoittajien” peesailuun. Eikö tuossa ole delegoitu marjojen poiminta asiaan perehtyneille? Harvalla kuvittelisi olevan aikaa perehtyä fundaan riittävällä tavalla, kun valmiita analyysejäkin on kuitenkin monesti saatavilla.

Petre24 Huhtikuu, 2012Moikka,
kyllä blogi oli polarisoiva ja jopa pamflettimainen (niin oli muuten Erolan kirjakin). Todennäköisesti suurin osa kuuluu johonkin kahden tyypityksen välimaastoon, tai ainakin he käyttävät eri salkkuja tai saman salkunosia eri tyyppisesti. Oleellisinta olisikin tietoisuus siitä, mitä on tekemässä.
Kysymyksesi: “Mihinköhän väliin kuuluu ja kuinka suositeltavaa on piensijoitustoiminta, joka perustuu “sijoittajien” peesailuun”, on aiheellinen, sillä muita ei kannattaisi peesata, koska heidän sijoitussuunnitelmastaan ei tiedä hölkäsen pöläystä.

Esimerkiksi joku saattaa myydä kiivaasti Nokiaa näillä hinnoilla, mutta syynä ei välttämättä ole Nokia, vaan pakottava tarve realisoida omaisuutta jostain syystä. Tämä voi ola täysin rationaalista toimintaa, mutta onko peesaajan tilanne tähän verrattavissa?

Markkinoiden suurin salaisuus taitaa olla, ettei mitään salaisuutta (johon todelliset sijoittavat vain pääsisivät käsiksi) ole. Onko niin, että on vain eri tarpeilla ja sijoitussuunnitelmilla varustettuna ihmisiä ja instituutioita, jotka tekevät markkinat (verojen ja kaikkien muiden kulujen jälkeen) kohtuullisen tehokkaiksi?

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit