Sijoittamisesta ja jalkapallosta

Jalkapallon EM-kisat saivat omakohtaisesti miettimään sijoittamisen ja jalkapallon yhtäläläisyyksiä. Jalkapalloa voi fanittaa mutta siihen voi myös sijoittaa.

Olen ainakin kahdella tavalla keskiarvosta poikkeava nainen: olen kiinnostunut sekä sijoittamisesta että jalkapallosta. Yleisesti ottaen nämä kaksi taitolajia ovat miesten hallussa.

Meillä on pienen porukan kanssa tapana järjestää pisteperusteinen jalkapalloveikkaus jokaisen arvokisan yhteydessä. Niin teimme pari viikkoa sitten päättyneiden EM-kisojenkin kanssa. Veikkauksemme ei ole mikään heppoinen neljä parasta –veikkaus, vaan pisteitä kerätään jokaisesta alkusarjaottelusta, paremmuusjärjestyksestä ja maalikuninkaasta. Sellaisessa kisassa ei pärjää pelkällä onnella. Tarvitaan vähän tietoa.

Osallistuessani ensimmäistä kertaa veikkaukseen vuonna 2006, tiesin kyllä jalkapallosta, mutta en hirveästi joukkueista tai niiden pelityyleistä. Sijoitukseni veikkauksessa sinä vuonna oli surkea, mutta tapahtui jotakin kummallista: katsoin jokaisen ottelun, en pelkästä peli-ilosta, vaan jännittääkseni veikkaukseni puolesta.

Sama pätee sijoittamiseen. Siitä kiinnostuu toden teolla, kun liossa on omat rahat (tai tässä tapauksessa pelkät pisteet). Ja tällä tarkoitan todella omat. On tutkittu juttu, että jos sijoituksia on saanut lahjaksi, niihin ei suhtaudu yhtä vakavasti. Saman olisin tiennyt ilman tutkimuksiakin. Ihan vasta juttelin (taas kerran!) naisen kanssa, joka kertoi omistavansa sijoitussalkun, mutta oli autuaan tietämätön omistuksistaan, ”koska oli saanut niitä lahjaksi”.

No, osallistuessani ensimmäisellä kerralla jalkapalloveikkaukseen, pyysin asiantuntija-apua perhepiiristä – mieheltä tietysti. Niin suurin osa sijoittavista naisista tekee, he luottavat  miespuoliseen perheenjäseneen ennemmin kuin itseensä. Asiantuntijasta huolimatta lopputulokseni veikkauksessa oli huono.

Tällä kertaa olin paremmin valmistautunut. Pohjilla on jo muutamaan kertaan tehty taustatyö maajoukkueiden pelityyleistä, aikaisemmista sijoituksista, pelaajavalinnoista ja lohkojaosta. Alkuerät onnistuivatkin kohdallani hyvin, pärjäsin hyvin miesvaltaisessa seurassa. Veikkaajia oli mukana 20, heistä 18 miehiä. Sama on sijoittamisessa, suuri osa maailman sijoittajista on miehiä.

Sitten mukaan astuivat sisäpiiriasiantuntijani sanoin ”onnitekijät” ja ottamani riski realisoitui. Portugali pärjäsi luulemaani paremmin, Hollanti oli surkea. Mario Gómez olisi voittanut Kultaisen kengän eli turnauksen maalikuninkuuden, jos Fernando Torresin jalasta ei viimeisen pelin viimeisillä minuuteilla olisi lähtenyt maalisyöttöä.

Tipuin rymisten veikkausrinkini kärkikolmikosta. Myös sijoittajalle voi käydä näin. Unelmayrityksen toimintaympäristö tai joku muu pieneltä vaikuttava seikka muuttuu, ja osakkeen kurssi laskee. Juuri kun Suuri Sijoittaja on luullut voittavansa, hän häviääkin.

Tähän mielikuvitukseni sijoittamisen ja jalkapalloveikkauksen yhtäläisyyksistä loppuu. Sillä vaikka sijoittaminen on tulevaisuuden arvaamista, se ei ole veikkaamista tai uhkapeliä. Sijoittaminen on omistamista.

Jos jalkapalloon tosissaan haluaa sijoittaa, se on kyllä mahdollista. Esimerkiksi Saksassa jalkapallofanit voivat omistaa joukkueitaan pörssin kautta. Maailman arvokkaimmaksikin nimetty jalkapalloseura Manchester United muutama päivä sitten ilmoitti listautuvansa New Yorkin pörssiin.

Tosin en ole ihan varma, olisiko ManUn antiin osallistuminen lähempänä uhkapeliä kuin sijoittamista, listautumisen syynä kun taitavat olla liian suureksi kasvaneet velat. Sen verran uskallan arvata, että suurin osa omistajiksi aikovista tulee olemaan miehiä. Itse en aio antiosakkeita tavoitella, mutta toimialasta voisin jo näillä tiedoilla innostuakin ottamaan selvää.

Oma tähtäimeni on toistaiseksi alemmalla tasolla: kahden vuoden päästä jalkapallon MM-kisoissa aion vihdoin voittaa veikkausrinkini pistemestaruuden. Eikä sitä koskaan tiedä, ties vaikka siihen mennessä omistaisin pikkusiivun ManUakin, ihan vain omistamisen riemusta.

 

/Ninni Myllyoja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit