Sanomalta pahaenteinen tulosvaroitus

Media-ala elää tällä hetkellä erittäin vaikeita aikoja. Printtimedia vaikuttaa auringonlaskun liiketoiminnalta, mainosmarkkinat eivät vedä eikä kukaan Suomessa näytä pystyvän tekemään tulosta digitaalisella puolella. Ylivoimaisesta markkinajohtajuudestaan huolimatta Sanoma-konserni ei ole selvinnyt pienempiä kilpailijoitaan paremmin. Eilen yhtiö antoi tulosvaroituksen, joka sinänsä tuskin yllätti ketään markkinoilla. Paljon pahempaa on kuitenkin, että toimitusjohtajan kommentti eilisessä pörssitiedotteessa synnyttää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Mitään epäselvyyttä ei toki ole siinä, että Sanoman johto odottaa liikevaihdon supistuvan vähintään neljä prosenttia viime vuoteen verrattuna tai että liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä on alle 180 miljoonaa euroa, kun aikaisempi ohjeistus oli 180–205 miljoonaa. Lähinnä voi vavahdellen miettiä, kuinka paljon alle 180 miljoonan jäädään.

Kun Neuvostoliitto vielä oli voimissaan, lännessä oli joukko niin sanottuja kremlologeja. Ylintä valtaa maassa käytti puolueen politbyroo, ja kremlologien tehtävänä oli pyrkiä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennakoida muutoksia kommunistijohtajien keskinäisessä hierarkiassa. Myöhemmin mitään epäselvyyttä ei ollut, sillä epäsuosioon joutunutta puoluekihoa saatettiin retusoida pois jopa virallisisten julkaisujen vanhoista valokuvista. Moskovan kaikkein tärkeimmille julkilausumille, lausunnoille ja ilmoituksille oli tyypillistä, että niissä pyrittiin ilmaisemaan puoluejohdon viestiä mahdollisimman epäselvästi. Kremlologien ammattikunnalle oli markkinarako, sillä heidän piti tulkita, mikä jätettiin sanomatta ja mitä mahdollisesti kerrottiin rivien välissä.

Kremlologit tulivat mieleeni, kun tutustuin Sanoman pörssitiedotteeseen. Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen toteaa näet pörssitiedotteessa seuraavaa:

Vastauksena taustalla olevaan kuluttajakäyttäytymisen ja mainosmarkkinan muutokseen jatkamme edelleen investointeja tärkeimpien toimintojemme transformaatioon. Olemme lisäksi käynnistäneet kuluttajamedian liiketoimintojen uudelleenjärjestelyn, joka koskee sekä tuote- että palveluvalikoimaamme ja kulurakenteita. Liiketoimintojen uudelleenjärjestely muuttaa konsernin taloudellista profiilia ja voi vaikuttaa arvonmäärityksiin.”

Toimitusjohtaja on ilmeisesti pyrkinyt käyttämään paljon hienoja sanoja kertomatta mitään olennaista ”liiketoimintojen uudelleenjärjestelystä”. Nyt tarvitsemme siis kremlologien apua. Ongelma on kuitenkin siinä, että pörssiyhtiön pitää pystyä kertomaan selkokielisesti, mitä se aikoo tehdä. Mikäli vielä ei haluta paljastaa yksityiskohtia, on viisampaa vaieta kuin antaa epämääräisiä vihjeitä tulossa olevasta suursiivouksesta. Pörssi vihaa epävarmuutta, ja tällaisessa tapauksessa sijoittajat ovat taipuvaisia hinnoittelemaan osakkeita kaikkein hurjimpien kauhuskenaarioiden mukaan, kun todellinen tieto puuttuu.

Tunnustan, ettei minulla ole kremlologin lahjoja. Mikäli kuitenkin pitäisi arvata, mistä on kysymys, olettaisin, että monet nykyiset liiketoiminnat ajetaan alas. Kyse voi olla esimerkiksi sanomalehdistä, aikakauslehdistä sekä radio- ja tv-toiminnasta. On ilmeistä, että vuoden 2011 suurpanostus televisiotoimintoihin Hollannissa ja Belgiassa oli vakava virheinvestointi samalla kun se aiheutti pahaa jälkeä sekä yhtiön vakavaraisuuteen että taseen goodwill-arvoihin. Ilmeisesti tarkoitus on jatkossa panostaa aiempaa voimallisemmin digitaalisiin liiketoimintoihin. Muutos vaikuttaa Kaukosen mukaan Sanoman kulurakenteisiin. Tämä lienee itsestäänselvyys, eikä kerro mitään uutta ilman tarkennusta. Uudelleenjärjestely muuttaa konsernin ”taloudellista profiilia”. Millä tavalla ja miksi muutos on vain taloudellinen?

Kaukosen lausunnon viimeinen lause on erityisen pahaenteinen, koska siinä viitataan arvonmäärityksiin. Sanomalla on taseessaan mittavasti liikearvoa. Ei tarvita kovin kummoisia alaskirjauksia goodwill-arvoihin ennen kuin yhtiön oma pääoma alkaa uhkaavasti sulaa. Vakavaraisuuden heikkeneminen heijastunee luotonsaantiin ja luottoehtoihin. Valitettavasti alkaa myös näyttää siltä, että osingon pysyminen ennallaan keväällä 2014 on toiveajattelua.

Tuskin kukaan toivoo mittavaa pelastusantia, joka todennäköisesti rasittaisi pahasti osakekurssia. Vaihtoehtona voisi myös olla kiireellisesti järjestetty sunnattu anti. Ainakin hallituksen puheenjohtajalla Antti Herlinillä lienee sekä halua että kykyä panostaa lisää yhtiöön.

Omistamme osakkeita Sanomassa.

Kim Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit