Sanoma – korkeaa osinkotuottoa matalalla riskillä

Ostamme salkkuumme 300 kappaletta Sanoman osaketta keskihintaan 8.6 EUR. Sanoman osake tarjoaa ennusteillamme erinomaista osinkotuottoa, defensiivistä rahavirtaa ja se täydentää hyvin salkkumme nykyistä koostumusta.

Sanoman kurssi on laskenut vuoden alusta lähes -50 %. Kurssilasku on näkemyksemme mukaan ollut oikeutettu, sillä keväällä toteutettu SBS yritysosto oli näkemyksemme mukaan raskaasti ylihintainen ja Sanoma tuhosi siinä huomattavia määriä osakkeenomistajien varallisuutta. Korostamme kuitenkin, että ostettavat liiketoiminnat olivat hyviä ja odotamme niiltä vahvaa kehitystä tulevaisuudessa. Nyt raju kurssilasku on johtanut tilanteeseen, jossa Sanoman osinkotuotto on noussut todella houkuttelevalle tasolle. Odotamme Sanomalta ensi keväänä 0.75 EUR osakekohtaista osinkoa joka tarkoittaa noin 8.5 % osinkotuottoa.

Sanoman tase on velkaantunut pahasti SBS ostoksen johdosta. Sanoman johto on kuitenkin selvästi viestinyt, että se ei aio muuttaa avokätistä osinkopolitiikkaansa yritysostonsa vuoksi. Lisäksi uskomme, että velkaantuneisuus tulee laskemaan, kunhan yhtiö löytää ostajan R-Kioskeille ja lopuille ydinliiketoimintaan kuulumattomille osille.

Pahin mahdollinen skenaario Sanoman kannalta olisi se, että se ei löydä ostajaa myytäville liiketoiminnoilleen, taloustilanne jatkaisi heikkenemistään joka taas laskisi etenkin ilmoitusmyyntiä. Tässä skenaariossa Sanoma joutuisi todennäköisesti leikkaamaan osinkoa ennustamaamme enemmän. Tämän skenaarion toteutuessa, uskomme osingon olevan 0.60 EUR. Nykyisellä hinnalla osinkotuotto olisi silti noin 7 % ja yksi Helsingin Pörssin parhaimmista. Jopa tässä skenaariossa, osakkeen laskuvara olisi hyvin rajallinen.

Sanoma sijoituksemme perustuu täysin sen tarjoamaan vahvaan osinkovirtaan. Näemme osakkeessa myös selkeää nousuvaraa, joka realisoitunee viimeistään keväällä, kun markkinat kääntävät fokuksensa osinkotuottoihin.

Emme omista itse Sanoman osakkeita.

-Inderes

Photo credit: Ms L / Foter / CC BY-NC-ND

Vieraskynä
Vieraskynä
vieraileva kirjoittaja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit