Siirry pääsisältöön

Sammon pääomamarkkinapäivä 2015 – oliko uutta auringon alla?

Blogisti Jukka Oksaharju on muutaman viimeisen vuoden aikana kirjoittanut varsin ansiokkaasti raportteja Sampo-konsernin pääomamarkkinapäivistä, tämän vuoden tapahtumasta häneltä ei tosin ole vielä mainintaa tullut. Päätin siis itse ryhtyä tuumasta toimeen, ja kirjoittaa hyvin tiiviin sekä pintapuolisen tekstin aiheesta. Sampo järjesti pääomamarkkinapäivänsä Lontoossa viime viikon perjantaina, mitkä olivat ydinsanomat, ja näyttääkö tulevaisuus yhtä valoisalta kuin aikaisemminkin? Kuvassa esiintyvän soittoryhmän meille niin usein musisoima “Don’t you worry ‘Bout a thing”-kappale saattaisi tulla ensimmäisenä mieleen, mikäli asiaa täytyisi tarkastella taloudellisesta näkökulmasta.

Jukka Kurki / Mandatum Life

Sammon pääomamarkkinapäivän ensimmäinen puhuja oli Mandatum Lifen Jukka Kurki, joka aloitti presentaationsa kertomalla uudesta Solvenssi II-direktiivistä. Tämän kyseisen direktiivin tarkoituksena on yhtenäistää sääntelyä EU-tasolla liittyen muun muassa jälleen- sekä vahinko- ja henkivakuutustoimintaan ensi vuoden alusta lähtien. Direktiivin tarkoituksena on samalla varmistaa, että vakuutustoimintoja tarjoavilla toimijoilla on tarpeeksi korkeat vakavaraisuus- sekä pääomatasot tietyn riskitason säilyttämiseksi. Pähkinänkuoressa voisi todeta, että kyseisen toimialan viranomaissääntely on siis muuttumassa osittain tulevaisuudessa. Muun muassa Finanssialan Keskusliitto kuvailee kyseistä direktiiviä seuraavanlaisesti;

“Solvenssi II -direktiivillä yhdenmukaistetaan EU-alueella vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussäännökset, vastuuvelan laskenta ja vakavaraisuusvalvonta. Vakavaraisuusvaatimusten lisäksi direktiivissä on hallintojärjestelmää koskevia vaatimuksia. Solvenssi II myös yhdenmukaistaa valvontakulttuuria.

Tarkoitus on parantaa vakuutuksenottajien, vakuutettujen ja korvauksensaajien turvaa ja sisämarkkinoiden toimintaa. Direktiivin myötä eri maissa toimivia vakuutusyhtiöitä on helpompi verrata keskenään, kun vakuutusyhtiöiden taloudellinen informaatio on ymmärrettävämpää ja yhdenmuotoista.”

Ricard Wennerklint / If P&C

Digitalisoituva toimintaympäristö. Siinä oli Ifin Wennerklintin ensimmäiset ajatukset siitä, mitä Ifin liiketoimintaympäristö on kohtaamassa nykypäivänä. Hän nosti erään merkittävän faktan pöydälle heti aluksi, jonka mukaan pohjoimaiset kuluttajat ovat tottuneet hoitamaan pankki- sekä vakuutusasiansa yhä enemmissä määrin sähköisesti. Wennerklintin mukaan If on viime vuosina investoinut merkittävästi tähän osa-alueeseen, jotta he pystyisivät täyttämään asiakkaidensa odotukset myös jatkossa. Kyseisen esityksen aluksi esiteltiin myös muutama esimerkki siitä, kuinka helppoa uuden asiakkaan on esimerkiksi laskea asuntonsa vuosittainen vakuutuskustannusarvio, syöttämällä ainoastaan palveluun henkilötunnus sekä asunnon sijaintipaikka. Kun tämä mahdollisuus lanseerattiin jokunen aika sitten, myynti nousi internetin kautta peräti 74%, mikä on omiaan kertomaan palvelun helppoudesta.

Tämän jälkeen Wennerklint siirtyi esittelemään asiakaskontaktien rakentumista tänä päivänä. Ifin saamista asiakaskontakteista perinteisien puheluiden kautta tapahtuvat yhteydenotot ovat pysyneet hyvin tasaisena, mutta internetsivujen kautta kasvua on tapahtunut todella paljon, mikä kertonee jälleen kerran “digitalisoituvasta maailmasta”. Viimeisen kolmen vuoden aikana If onkin onnistunut kasvattamaan myyntiä internetin sekä mobiilijärjestelmien avulla noin 18% vuodessa. Tämän jälkeen päästiin jälleen itse päivän pääaiheeseen, eli Solvenssi II-direktiiviin. Wennerklint kertoi, että Ifille kyseisestä direktiivistä aiheutuvat pääoma- sekä vakavaraisuusvaatimukset ovat hyvällä pohjalla, esimerkiksi Ifin “oman mallin mukaan” laskettuna heillä on minimivaatimuksiin nähden lähes kaksinkertainen määrä pääomaa käytössään.

Snorre Storset / Nordea Life & Pension

Kahvitauon jälkeen oli Nordean Snorre Storsetin vuoro jatkaa päivän aiheesta. Storset aloitti kuvailemalla sitä, kuinka Nordean Life & Pension-yksikkö on pohjoismaiden johtavassa asemassa oleva toimija omalla sarallaan. Tämä liiketoiminta muodostaa samalla noin 5% koko Nordean vuosittaisesta tuloksesta, Operating Profitin ollessa 8%. Storset myös kertoi, että kyseinen liiketoiminta on saanut viime vuosina kuluja karsittua sangen raskaalla kädellä, mikä on osittain vaikuttanut tulokseen positiivisesti. Toisaalta matalan korkotason ympäristössä sijoitustuottojen metsästäminen korkopapereista on osoittautunut hieman hankalaksi toimenpiteeksi. Life & Pension on myös saanut nostettua oman pääoman tuottoaan hieman yli kahdessa vuodessa peräti kuusi prosenttiyksikköä, tänä päivänä lukeman näyttäessä noin 18 prosenttia.

Peter Johansson / Sampo

Storsetin jälkeen vuoron pääomamarkkinapäivässä sai Sammon talousjohtaja, Peter Johansson. Johanssonin tehtävänä esityksessään oli koota numerot yhteen, ja kertoa jokaisesta liiketoiminnasta numeroiden valossa hieman, Ifistä, Nordeasta, sekä Mandatum Lifesta. Eräs keskeisimmistä asioista tässä yhteydessä oli se, että uuden direktiivin vaatimien minimipääomavaatimuksien saavuttaminen ei tuota mitään ongelmia nällä näkymin, Indereksen osaketutkimustiimin sanoja lainaten, yhtiön tase on hieman “ylikapitalisoitunut” tällä hetkellä. Johansson antoi myös ymmärtää, että vahva tase on toisaalta tietynlainen vahvuus yhtiölle, jonka avulla voidaan jatkaa omistaja-arvon luomista myös tulevaisuudessakin, esimerkiksi yrityskauppojen tai muiden vastaavien toimenpiteiden muodossa. Numeroiden valossa Sammolta on myös totuttu näkemään nousujohteista osinkoa tällä vuosituhannella, eikä voimaantulevan direktiivin pitäisi olla este tälle myös tulevaisuudessakaan.

Kari Stadigh / Sampo

Päivän viimeinen puhuja oli konserninjohtaja Stadigh. Varsin lyhyen presentaationsa alkuun hän totesi, että tämän vuoden pääomamarkkinapäivä poikkesi monella tavalla siitä, mihin aikaisemmin on totuttu, pääosin johtuen tietenkin Solvenssi II-direktiivistä. Stadigh painotti erityisesti paikalla olleille analyytikoille ja muille pääomamarkkinoiden edustajille sitä, kuinka heidän tulisi itse miettiä ja ymmärtää, kuinka Sampo kykenee jatkossakin luomaan omistaja-arvoa pitkässä juoksussa. Konsultit eivät voi sitä heidän puolestaan tehdä. Hän myös kertoi, kuinka eräs asia mietityttää häntä erityisesti finanssibisneksessä. Tämä miete kuului jotakuinkin näin, ja tähän lausahdukseen on hyvä samalla tämä teksti päättää; “Uudet asetukset ja säännöt tulevat yleensä kaikkien tietoon hyvissä ajoin, monia ja monia vuosia ennen niiden toteuttamista. Silti ne aina kuitenkin tuntuvat yllättävän kaikki, koska viimeisen kolmen kuukauden aikana ennen aikarajaa, saattaa jopa syntyä pienimuotoista paniikkia ilmoille.”

_______________

Tekstin tarkoituksena ei ole antaa sijoitussuosituksia, eikä ottaa kantaa yksittäisiin yhtiövalintoihin tai sijoituskohteisiin. Kirjoittaja omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä Sampo Oyj:n sekä Nordea Bank AB:n osakkeita. Kuvan lähde: Sammon vuoden 2013 vuosikertomus.

/Anssi Valtonen

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
18.09.2015 08:59

Pohjoismaiden kannattavin, vakavaraisin ja nopeiten kasvava haastaja tulee Norjasta, Protector Forsikring. Suosittelen tutustumaan.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
18.09.2015 11:38

Hei Jukka,

Kiitos vinkistä, täytyy ehdottomasti ajan kanssa tutustua.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki