Siirry pääsisältöön

Salkkukatsaus 2014: Inderes + 8 %, OMXHCap + 10 %

Experttisalkkumme vuosi 2014 oli kokonaisuutena haastava. Salkkumme nousi vuoden aikana yhteensä 8 %, kun samaan aikaan OMX Helsinki Cap-tuottoindeksi nousi noin 10 %. Näin ollen vuosi 2014 oli ensimmäinen vuosi, kun salkkumme hävisi indeksille. Emme tietenkään ole tulokseen tyytyväisiä ja kuluvan vuoden osalta tavoitteemme on jälleen indeksiä parempi kehitys. Positiivisena seikkana voidaan mainita salkkumme volatiliteetti, joka pysyi myös vuonna 2014 erittäin matalalla tasolla. Pidemmällä horisontilla salkkumme on suoriutunut hyvin. Eksperttisalkkumme aloituksesta eli toukokuusta laskettuna 2011 salkkumme on noussut 82 %, kun vertailuindeksin tuotto on samaan aikaan ollut 20 % luokkaa. Käsittelemme seuraavaksi lyhyesti eri omistuksiemme kehityksiä ja markkinanäkemyksemme vuoteen 2015 lähdettäessä.

Topit ja flopit

Vuonna 2014 salkkumme osakkeista parhaiten kehittyivät Basware (68 %), Pandora (60 %), Revenio (+20 %), Taaleritehdas (+25 %) ja Vestas (20 %). Kaikkia näitä yhtiöitä yhdistää liiketoiminnan hyvä kehitys ja näin ollen kurssikehitys olikin pitkälti linjassa yhtiön operatiivisen liiketoiminnan kehityksen kanssa. Kokonaisuutena salkkuyhtiöidemme liiketoiminnat kehittyivät vuoden aikana melko hyvin ja linjassa odotuksiemme kanssa. Okmeticin, Nordean ja Cargotecin liiketoiminnat kehittyivät vuoden aikana positiivisesti ja isossa kuvassa suhtaudumme kaikkiin näihin yhtiöihin edelleen positiivisesti heikosta 2014 kurssikehityksestä huolimatta. Cargotecin tapauksessa liiketoiminnan käänne on edelleen kesken ja näin ollen olemme edelleen luottavaisia, että yhtiö tulee nousemaan täyteen potentiaaliinsa uuden toimitusjohtajansa johdolla tulevien vuosien aikana. Huomion arvoista on, että Kalmarin ja Hiabin tulosparannuksiin perustunut näkemyksemme on osunut varsin hyvin, mutta samalla MacGregor on kehittynyt selvästi odotettua heikommin. Okmeticin osalta vuosi 2015 tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen, sillä toimialan konsolidaatio on näkemyksemme mukaan taas askelta lähempänä. Näin ollen emme olisi yllättyneitä, jos yhtiö ostettaisiin pois pörssistä.

Salkkumme flopit olivat kuluvana vuonna kurssikehityksen perusteella CapMan (-20 %), Tesco (-30 %) ja YIT (-50 %). CapManissa yliarvoimme yhtiön lyhyen aikavälin potentiaalin, mutta emme toisaalta näe järkeä osakkeiden myynnissä nykyisellä hinnalla. YIT:ssä teimme karkean virhearvion ostaessamme osaketta alkuvuodesta 2014. Emme nähneet Venäjän markkinan totaalista romahtamista ja emme uskoneet yhtiön ajautuvan nykyisiin taseongelmiin. Lisäksi yliarvoimme yhtiön kotimaan liiketoiminnan laadun. Realisoimme positiomme rumalla -50 % tappiolla joulukuussa. Tescon suhteen emme myöskään ole nähneet nykyisiä kärjistyneitä ongelmia ja olemme tämän takia epäonnistuneet sijoituksessamme. Pidämme kuitenkin nykyistä kurssitasoa turhan matalana yhtiölle ja uuden toimitusjohtajan ensimmäiset viestit yhtiön kääntämisestä ovat olleet rohkaisevia. Näemme osakkeessa edelleen paljon arvoa pidemmällä aikavälillä, mutta pysymme toistaiseksi odottavalla kannalla.

Salkun muutokset 2014

Vuonna 2014 teimme salkussamme muutamia merkittäviä muutoksia. Ostimme vuoden aikana Cargoteciä (uusi osake), Nokiaa (uusi), Siiliä (uusi), Nokian Renkaita (uusi) ja Taaleritehdasta (uusi). Myimme salkustamme puolestaan Cityconin, Vestasin, Fortumin, YIT:n, Sammon ja Tecnotreen. Salkkumme koostuu tällä hetkellä 12 osakkeesta, joista valtaosaa omistamme myös itse henkilökohtaisissa osakesalkuissamme. Pidämme salkkumme yhtiöitä myös keskimäärin hyvin laadukkaina ja uskomme niillä olevan hyvät edellytykset tuloskasvuun lähivuosien aikana. Lisäksi näemme useissa nousuvaraa myös arvostuskertoimien nousun kautta eli toisin sanoen pidämme niitä aliarvostettuina.

Salkkumme käteispositio on viimeisten myyntien myötä noussut noin 17 %:iin, mikä on hieman tavoitetasoamme korkeampi. Pyrimme laskemaan käteisen osuutta salkustamme sopivien ostopaikkojen tullessa, sillä pidämme osakkeita edelleen parhaana sijoitusluokkana vuonna 2015.

Osakemarkkinoiden näkymät vuoteen 2015

Näkemyksemme mukaan osakemarkkinoilla yleisesti on edellytykset varovaiseen nousuun (alle 10 %) vuonna 2015, mikäli yhtiöt onnistuvat kasvattamaan tuloksiaan edes kohtuullisesti. Arvostuskertoimet alkavat jo nyt olla haastavilla tasoilla, emmekä näe niissä fundamenttipohjaista nousuvaraa indeksitasolla. Nykyinen markkinaympäristö, missä korkotuottoja on käytännössä mahdoton löytää ja missä keskuspankit hukuttavat markkinat likviditeetillä, tukee edelleen osakkeita ja tarjoaa mielestämme ainekset osakekuplan syntymiselle. Lähtökohtaisesti näkemyksemme on kuitenkin se, että osakekurssit tulevat kehittymään tulosten kanssa käsi kädessä tänä vuonna, kunhan Eurooppa tai globaalitalous ei kohtaa uusia merkittäviä ongelmia.

Mielestämme lähtökohdat vuoteen 2015 ovat pitkälti samantyyliset kuin vuoteen 2014, jonka pilasi kuitenkin ainakin osittain Venäjän kriisiytyminen (Ukraina, pakotteet ja öljyn hinnan lasku). Lopulta markkinat ovat kestäneet nämä iskut varsin hyvin kokonaisuus huomioiden. Kuluvana vuonna näemme mahdollisuuksia erityisesti eurooppalaisissa vientivetoisissa yhtiöissä, jotka hyötyvät euron heikentymisestä sekä Euroopan keskuspankin elvytystoimista, joiden odotamme lisääntyvän vuoden edetessä. Kysyntänäkymät ovat edelleen vahvat Yhdysvalloissa sekä Aasiassa, vaikka Kiinan talouskasvu hidastuukin väistämättä edelleen. Toisaalta Euroopassa myös riskit ovat suurempia, sillä yleinen luottamus on edelleen matalalla tasolla, rakenteellisia ongelmia ei ole korjattu ja esimerkiksi Kreikkaan liittyvät huolet nostavat jälleen päätään. Helsingin pörssin yhtiöille kriittistä olisi erityisesti Euroopan talouden elpyminen, jonka suhteen olemme edelleen skeptisiä.

Uskomme edelleen, että yhtiökohtaiset erot tulevat säilymään suurina ja osakepoiminnan merkitys tulee vuoden 2014 tapaan korostumaan. Oman salkkumme sisältöön suhtaudumme luottavaisesti ja uskomme sillä olevan hyvät edellytykset hyvään vuoteen 2015, vaikka indeksitasolla merkittävää nousua ei nähtäisikään.

Omistamme osakkeita seuraavissa mainituissa yhtiöissä: Basware, Cargotec, CapMan, Nokian Renkaat, Okmetic, Revenio, Siili, Taaleritehdas ja Tesco.

-Inderes

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit